Paikallaan olemisen ylellisyys

Syyskuussa 2015 tapasin Japanin Okinawalla vanhan miehen, joka ei ollut koskaan poistunut kotisaareltaan.
Hän oli utelias muukalaisen tarinalle, mutta ei kokenut itse tarvetta lähteä merta edemmäs.

Mietin miksi meistä yksillä on juuret ja toisilla siivet.
Miksi yhden pitää nähdä koko maailma, kun toiselle riittää pihapuun kasvun seuraaminen.

Vereni on vetänyt maailmalle jo pikkulapsesta pitäen.
Angkor Watin kaltaisten paikkojen löytäminen keskeltä viidakkoa oli suurimpia unelmiani.
Kuin myös niistä kirjoittaminen.

Materian keräämisen sijaan olen keskittynyt keräämään niitä kuuluisia kokemuksia

Eri kulttuureihin, ihmisiin ja paikkoihin tutustuminen on tuonut paljon rikkautta ja henkistä pääomaa. Vastaan on ollut myös niitä hetkiä, jolloin on epäillyt omaa järkeään, kummastellut mihin helkkariin sitä on tullut taas itsensä pistäneeksi.
Siltikin ne vähemmänkin mukavat kokemukset kuuluvat kokonaisuuteen ja ilman niitä parhaita hetkiä ei ehkä osaisi niin arvostaa.
Ainakin haluan uskoa niin.

Mitäpä mieltä muuten olisi työskennellä salmonellan kourissa Mosambikissa välillä aaltopeltimajassa huilaten tai kävellä Moldovasta Romaniaan vain siksi, että matkan varrella on selvinnyt sen olevan sillä hetkellä ainoa keino päästä takaisin Ukrainasta Euroopan unionin alueelle.

Kaikkien reissujen keskellä olin pohtinut oppisinko koskaan olemaan paikoillaan.
Jollakin tasolla jopa haaveillut pienestä erakkomökistä vuoristossa.
Ja epäillyt kuolevani tylsyyteen viikossa.

Samaa tosin epäilin haaveilemastani Siperian junamatkastakin, kunnes toteutimme sen ja totesin kuukauden vilahtaneen niin nopeasti, ettei edes yhtä ainoaa kirjaa ehtinyt matkan varrella lukea.

Paikallaan olemisen kaipuu takaraivossa ei kuitenkaan ole koskaan nostanut päätään vastoinkäymisten hetkellä.
Päinvastoin, sitä on tullut pohdittua silloin, kun asiat ovat olleet hyvin.
Kun on ollut tarpeeksi seesteistä suurempien kuvioiden tarkkailulle ja mieli on ollut tyyni ja avoin muutokselle.

Toisaalta jokin elämänmuutosten mullistava taika saa alitajunnan työskentelemään toiveiden eteen aivan vaivihkaa ja antamaan rohkeutta vaihtaa raidetta silloin kun elämä heittää kiviä raiteille.

Meille puolison työttömäksi jääminen sai aikaan sarjan isoja muutoksia.
Työntövoimana olivat omat unelmat, joiden toteuttaminen tuli mahdolliseksi negatiivisen kokemuksen annettua alkusysäyksen uuteen heittäytymiselle.

Hidastamisesta pysähtymiseen

Pitkäaikaiset haaveet toteutuvat yksi kerrallaan.
Yhtäkkiä pysähtyy ja kysyy itseltään mitäs nyt, mitä seuraavaksi.
Kokeillaanko taas uutta vai onko kaikki jo tehty.

Tarvitseeko ihminen jatkuvasti uusia unelmia vai onko elämä jo valmis.
Voiko jäädä siihen arkeen missä on nyt.

“Silloin vauhti hiljenee
Ja melkein pysähtyy
Missä lienee pysähdyksen syy?”

(Reino Helismaa – Meksikon pikajuna)

Resuaminen ympäri maailmaa oli alkanut tuntua raskaalta.
Jatkuva lähteminen uuvuttaa.
Paikalleen jääminen houkuttaa.

Niinpä taas marraskuussa Belgradiin palattuamme universumi alkoi järjestellä asioita puolestamme. Asiasta ääneen puhuminen alkoi tuoda eteemme uudenlaisia työmahdollisuuksia ja ihmisiä, jotka halusivat auttaa meitä jäämään.

Marraskuisena päivänä kadulle pysäköidyn auton alta kuulunut pieni ”piip” sai minut kumartumaan kurkistamaan.
Pieni, musta kissa hiipi esiin ja nuuhkaisi kättäni.

Viisi päivää viime postaukseni jälkeen, helmikuussa, tuo kissa istui yhtäkkiä pihallamme ja tuijotti minua ikkunan takaa.
Päivä kerrallaan olemme opetelleet yhdessä uutta.

Kolme kuukautta myöhemmin kissa haluaa nukkua vain vieressäni.
Olen oppinut, että paikalleen jäämisen syyn ei tarvitse olla pitkään pohdittu ja saan muistutuksen siitä kuinka nopeasti elämä voi muuttua, jos sille on heittänyt alitajuisen toiveen.

Kymmenen vuotta edellisen kissani kuolemasta olin hokenut, ettei tähän elämäntyyliin voi ottaa uusia lemmikkejä. Totta, ei voinutkaan, mutta uusi kissa pisti muuttamaan sen elämäntyylin.
Se taisi jo tietää, että oikeasti halusinkin tehdä niin.

Kissa heitti testiin, minkä läpäisin: Kyllä, osaan olla paikoillani!

Eilen matkasimme Suomeen tärkeän ihmisen valmistujaisjuhliin.
Tänään pohdin miten kissa pärjää, jaksaako se odottaa meitä.
Haluaisin palata heti kotiin.