Potku(t) unelmaelämään

Neljännevuosisata sitten näin kotimaisen sisustuslehden jutussa upean minimalistisen kodin. Yhdessä kuvassa näkyi kauniit nahkaiset tossut, jotka asunnon omistaja oli ostanut Marokosta. Itse asiassa kaksi paria, valkoiset ja vaaleanruskeat. Ne jäivät kaivelemaan, halusin sellaiset, jommat kummat. Vuosien varrella tuli pistäydyttyä marokkolaisia tuotteita myyvissä kaupoissa ympäri maailmaa. Baboucheja oli tarjolla kymmenissä väreissä, eri malleissa, eri kuoseissa.
Vaan ei löytynyt niitä juuri tismalleen oikeanlaisia.

Viime lokakuun lopussa mieheni puolivuotinen vuorotteluvapaa alkoi ja lähdimme pitkään reissuun. Samalla teimme jonkin verran töitä. Maaliskuussa kuvasin Marrakechissa samaiseen sisustuslehteen, missä ihanat babouchet 90-luvun alussa näin. Asiakkaani toivoi, että kuvaisin myös näitä tossuja jutun ostososioon. Värejä oli tarjolla kymmenittäin, myös nämä valkoiset ja ruskeat.
Sieltä ne pitkään haaveilemani juuri oikeanlaiset babouchet, tismalleen oikeansävyiset ruskeat, tarttuivat vihdoin matkaani!

Viikkoa myöhemmin mieheni työnantaja, samaisen sisustuslehden kustantaja, ilmoitti toimittajamieheni 17-vuotisen työsuhteen päättyneen yt-neuvotteluiden myötä.
Päätimme jäädä reissuun pari viikkoa alkuperäistä suunnitelmaa pidemmäksi aikaa miettimään tulevaisuuttamme.
Olimme ajatelleet kiertävämme Espanjaa, mutta muutimme suunnitelmia ja jäimme Andaluciaan, Espanjan Aurinkorannikolle järjestelemään asioita.

Olen aina sanonut minimalismini asteen materian suhteen olevan siinä, että haluan omistaa vain sen verran tavaraa, että voisin muuttaa vaikka maailman toiselle puolelle heti huomenna.
Niin pieneen tavaramäärään en kuitenkaan ollut omaisuuttani vielä koskaan karsinut, vaikka olin tehnyt monenlaisia laskelmia siitä kuinka vähällä pärjäisin.
(Esim. täällä aiempaa pohdintaani Tarpeellista ja toivottavaa)

En myöskään ollut päätynyt asumaan ulkomaille, vaikka olen reissanut yli vuosikymmenen ajan noin puolet vuodesta.
Taloustilanteen yhteenveto kertoi, ettei meidän kannata palata reissuvelkoinemme Helsinkiin maksamaan asuntolainaamme työttömyyskorvauksen voimin. Meillä ei olisi varaa tehdä siellä oikeastaan mitään, eikä reissaamaankaan pääsisi. Olisi järkevämpää laittaa asunto vuokralle. Minullekaan kuvaajana ei ole tarpeeksi keikkoja Helsingissä. Työni ovat olleet niin kauan maailmalla.

Mitäpä jos..?

Plan B alkoi kehittyä.
Päätimme palata Suomeen vain laittamaan asuntomme uudelleen vuokralle, mitä se oli jo reissun ajan ollut, ja myymään omaisuuttamme. Sitten voisimme jatkaa matkaamista yhdessä, myös tehdä töitä yhdessä. Kaksi saman alan freelanceria samassa perheessä ei ole taloudellisesti järkevin ratkaisu, mutta keillä muilla edes voisi olla paremmat mahdollisuudet tehdä paikkariippumatonta työtä.
Hetken harmitti, että sainko tossuni liian myöhään. Olin ajatellut niitä sauna- ja kotitossuiksi.
Nyt en koskaan palaisi hiippailemaan ne jalassani ihanalle taloyhtiömme saunapatiolle lauantai-iltaisin.
Sitten tajusin, että lehtijuttu missä ne alunperin parikymppisenä näin, kiehtoi lopulta eniten siksi, että koti oli niin ihanan minimalistinen.
Ne tossut edustivat minulle sitä minimalismin ihannetta mitä en silloin vielä voinut saavuttaa. Juuri tuossa elämänvaiheessa olin luopunut omista unelmistani ulkopuolisen paineen alla. Tyydyin ajatukseen, että kotiin kuuluu kahviserviisit, verhot ja koriste-esineet.

Vaikka jo silloin haaveilin vain muutamalla laatikolla tavaraa elämisestä.

Äsken varasin parin viikon päähän lennot Tukholmaan. Sieltä livumme hitaasti mereltä Helsinkiin, käymään entiseen kotikaupunkiimme.
Tossut taisivat potkaista meidät unelmaelämään.

Mainokset

18 thoughts on “Potku(t) unelmaelämään

    1. La Tanja sanoo:

      Kiitos Marjut! Täytyy kääntää häviö voitoksi ja ajatella, että näiden potkujen kuuluikin tulla. Hyvä työpaikka oli syy pysyä Helsingissä, siitä kannatti pitää kiinni. Nyt kun sitä ei enää ole, ollaan vapaita toteuttamaan unelmia. Se on mahtava tunne, vaikka tulevaisuus onkin taloudellisesti täysin turvaamaton.
      Mutta kyllä rahaa maailmassa riittää, pitää vain keksiä miten sitä saa sen verran itselle että pärjää. Uutta kohti!

      Tykkää

    1. La Tanja sanoo:

      Kiitos Satu kommentista!
      Näin se vain on, vanha totuus, että uutta saa vain kun sulkee ensin ovia takanaan. Joskus päätöksen tekee joku muu kuin itse, mutta ainakin itse olen ollut siinä onnekas, että olen kokenut muutosten aina olleen positiivisia. Itse otin lopputilin 18 vuotta sitten ja lähdin silloin yrittäjäksi ja pian reissuhommiin. Olin jännittänyt suurta askelta, mutta heti alusta alkaen vain ihmettelin miksi en ollut lähtenyt jo aiemmin.
      Olisipa hauska kuulla sinunkin tarinasi!

      Tykkää

  1. Runway - Kiitoradalla sanoo:

    Ihanan vapauttava ja samalla varmasti kutkuttava tunne, kun ei tiedä tulevasta tarkemmin! Mutta asioilla on taipumus järjestyä ja tämä upea päätös varmasti tekee tilaa nyt jollekin joka on odottanut itseään maailmalla! Hieno ratkaisu potkun vauhdittamana! Toivottavasti saamme seurata diginomadiuttanne jatkossakin.

    Tykkää

    1. La Tanja sanoo:

      Kiitos! Olen siitä aivan varma, huikea tunne päästä vihdoin elämään sitä elämää mistä on aina haaveillut, minimalismia yhdistettynä matkailuun! Ja tarkoitus on juurikin keskittyä jatkossa enemmän bloggaamiseen perinteisten lehtijuttujen sijaan.
      Toki ”vanhaa” työtämmekin jatketaan, mutta enemmän vapautta myöskin julkaista itseä kiinnostavia pieniä, ihmisläheisiä tarinoita maailmalta, mitkä eivät välttämättä kiinnosta perinteistä mediaa, mutta kylläkin lukijoita.

      Liked by 1 henkilö

    1. La Tanja sanoo:

      Kiitos Rosita!
      Näin se todellakin menee! Joskus järki sitoo vanhaan ja kun sen sitten menettää, on lopulta vain helpottunut tunne. Ei sillä, mieheni rakasti työtään, mutta nyt tuntuu niin huikealta saada kokeilla uutta.
      Varsinkin itselläni on jo muutaman vuoden ollut meneillään mitä tekisin isona -projekti. Perustin jo välissä pari uutta firmaakin, mutta päätinkin nyt tehdä vanhaa, mutta uudella tavalla, – tulihan musta kuvajournalisti isolta osin siksi että saisin matkustaa.
      Sinun blogisi on myös ihana,
      otan aikaa sen lukemiseen kun saadaan asioita vähän järkättyä.

      Tykkää

    1. La Tanja sanoo:

      Mä voin sit kertoo 😉 Tosin oon tähänkin asti elänyt puolet vuodesta repun varassa, mutta nyt siitä tulee viiiihdoin pysyvää! Ei muuten toimi linkki vieläkään. Mulle näkyy täsmälleen samanlaisena molemmissa eli laita ihmeessä vaikka kommenttina oman blogisi osoite!

      Tykkää

  2. Satu Nieminen sanoo:

    Mielenkiintoista aikuisvaiheen pohdintaan. Matkustelu on aina kivaa ja sitä on harrastettu 40 vuotta ja aina on ollut kiva palata kotiin Helsinkiin. Mutta miten jatkossa? Lapset ja niillä jo omat perheet, jotka voi tulla meitä moikkaa missä ja koska olemme.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s