Vuosikymmenen verran tiivistä reissutahtia ja reilut kaksi vuotta kokonaan vailla pysyvää kotia.
Matkustaminen on elinehto tuloilleni, mutta se on myös kuluttavaa.
Kuluu rahaa ja oma jaksaminen on koetuksella jatkuvien paikanvaihdosten vuoksi.
Aloimme pohtia pitäisikö nomadielämästä pitää taukoa.
Olimme ihastuneet Belgradiin ja palanneet tänne yhä uudelleen.
Belgradissa on myös edullista asua ja elää, toisin kuin Helsingissä.
Meille oli kertynyt asuntolainojen lisäksi velkaa sekä aiemmasta yritystoiminnastani että puolisoni vuorotteluvapaan aikana tekemästämme reissusta, jonka aikana hän jäi yllättäen työttömäksi.
Tulot olivat lähes nollissa ja halusimme päästä veloista eroon.
Syksyllä tyhjensimme kotimme Helsingissä kokonaan uusia vuokralaisia varten, kun se aiemmin oli ollut vuokrattuna kalustettuna.
Meillä ei ollut enää varaa asua kotonamme, muttei myöskään syytä olla siellä.
Rakkaan kodin jättäminen oli haikeaa, mutta aiemmin Aasiassa ollessamme olimme kaivanneet jo enemmän Belgradia ja vuokra-asuntoamme täällä.
Uutta kotia rakentamassa
Pitkään reppujen varassa eläneenä pohdimme tuttujen esineiden voivan tuoda kodin tuntua.
Ihan kaikkea omaisuuttamme emme muutenkaan halunneet hävittää.
Tasan kaksi vuotta nomadielämään lähtemisestämme, lokakuun viimeisenä päivänä, kävelimme Länsisatamaan kaksi ylimääräistä laukkua mukanamme.
Vetolaukussa oli parisenkymmentä kirjaa, kangaskassissa kodintarviketta.
Kotiin päästyämme laitoimme jouluvalot ikkunalle.
Sellaisia meillä ei ollutkaan ollut vuosiin.
Minimalistista elämää on helppo viettää reissussa tavaroiden näkökulmasta, kun mukana on vain pieni repullinen tavaraa.
Kovin seesteistä se ei kuitenkaan ole.
Peruimme harkinnassa olleen reissun alkutalvelta.
Vuodesta 2019 tulisi rauhallinen.
Viettäisimme yksinkertaista elämää kotona kirjoittaen, juttuja lähinnä Serbiasta tehden.
Reissaten vain jonkin verran Euroopassa, mieluiten maateitse.
Minimalistista elämää
Parin kuukauden jälkeen ratkaisu tuntui edelleen hyvältä.
Niin hyvältä, että tunsin voimakasta tarvetta minimalisoida elämääni muutenkin.
Suunnitella pitkästä aikaa ajankäyttöäni niin, että jokaiselle päivälle olisi vain tietyt ennalta määrätyt tehtävät.
Vain pari työasiaa, eikä pyrkimystä saattaa kaikkea valmiiksi kerralla.
Koska matkatunteja ei enää kertyisi, olisi mahdollista tehdä kohtuullisen mittaista työpäivää ja jättää aikaa vain oleskelulle.
Joutilaisuudelle.
Ei-minkään tekemiselle.
Innostun helposti keskustelemaan ihmisten kanssa eri aiheista, erityisesti minimalismista.
Seuraan Facebookin minimalismiaiheisia ryhmiä ja jaan ajatuksiani elämän kokonaisvaltaisesta yksinkertaistamisesta.
Mutta somessa vietetty aika helposti tekee elämästä kaikkea muuta kuin rauhallista.
Oli aika vähentää myös somessa vietettyjä tunteja; en kirjoittanut kuukauteen edes tätä blogia.
Luin paperikirjoja, pohdiskelin tulevaa, ideoin, olin.
Kun oli aikaa ajatella, luovuus alkoi palautua.
Kirjoitin hetkessä parikymmentä tarinaideaa suunnitteilla olevia kirjojani varten.
Lähteä vai jäädä?
Päätimme hakea pidempää oleskelulupaa, jottemme joutuisi taas vaihtamaan maisemaa muutaman kuukauden jälkeen. Ehkäpä olisimmekin Belgradissa ensi talveen asti.
Kävisimme vain muutaman kerran Suomessa ja parilla työkeikalla muualla Euroopassa.
Olemme jo ehtineet luoda pientä yhteistyökuvion poikasta Serbiaan.
Sen onnistuessa saisimme kenties vähän tuloja ilman reissaamista.
Euroopan unionin ulkopuolisista maista oleskelulupaa ei kuitenkaan niin vain heru.
Aika kuluu ja mikään ei etene.
Tällä hetkellä emme tiedä saammeko jäädä vai pitääkö meidän kuitenkin jatkaa nomadielämää.
Olemme yrittäneet pohtia jälleen kerran plan B:tä.
Minne menisimme.
Minne olisi mukava asettua.
Missä meillä olisi varaa asua.
Yhtäkkiä emme keksikään mitään paikkaa. Emme edes lyhyeen oleskeluun.
Italiassa olemme aina viihtyneet, mutta asuntojen hinnat ovat ulottumattomissamme.
Jälleen uuden asunnon etsiminen ei muutenkaan innosta.
Ehkä eniten mietityttää kuitenkin mitä teemme tavaroillemme.
Vaikka niitä ei ole paljon, niin silloin kun ei ole varmuutta jäämisestä, tuntuu, että se vähäkin on liikaa.
Se pieni repullinen olisi edelleen paras, jos pitääkin lähteä.
Voisi vain hypätä junaan, eikä tarvisi miettiä miten kaiken kantaa.
Ja minne.
Kirjat, joita ei ehtinyt lukea.
Paistinpannu, matto ja joogamatto.
Omat pyyhkeet.
Kaksi lasituikkua, joihin ei löytynyt talveksi kynttilöitä.
Mukana veitsikin, mikä pitää laittaa lennolla ruumaan.
Tarvisin lisää vaatteita, vanhat ovat jo melkein puhkikuluneita.
Olen tehnyt ostoslistankin tarpeellisista hankinnoista, mutta en haluaisi ostaa uutta mukana kannettavaksi. Mieluiten vain heittäisin pois kuluneita.
Haluaisin ostaa kaksi Serbiasta kertovaa kirjaa, mutta taas tulisi lisää kannettavaa.
Ostamme kirjat itsellemme lahjaksi, jos saamme oleskeluluvan.