Stoalaisesta tyyneydestä

Stoalaisesta tyyneydestä

Mitä oikeastaan tarkoitamme, kun sanomme jonkun suhtautuvan asioihin stoalaisella tyyneydellä?

Isojen, vaikeiden asioiden kohdatessa osa meistä kykenee ottamaan asiat tyynesti vastaan. 
Yksien paineensietokyky on vahvempi kuin toisten.
Toiset kokevat vastoinkäymiset ja tunteet voimakkaammin. 

Mielen tyyneyttä voi kuitenkin harjoittaa läpi elämän ja saavuttaa sitä kautta mielenrauhan.
Siihen stoalaiset pyrkivät.

Tyyneysrukous

Jumala suokoon 
minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, 
joita en voi muuttaa, 
rohkeutta muuttaa, mitkä voin, 

ja viisautta erottaa 
nämä toisistaan

– Tyyneysrukous –

Stoalaisuus on kykyä ottaa vastaan asiat sellaisina kuin ne tulevat. 
Hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa. 

Hyväksyntä ei tarkoita halvaantuneena paikoilleen jäämistä, käsien pystyyn nostamista, luovuttamista.
Ymmärrämme, että työttömyyden kohdatessa ei pidä jäädä kotiin makaamaan, vaan on aktiivisesti etsittävä uutta työpaikkaa. Kotoa ei kukaan tule hakemaan. 

Pyrimme taistelemaan, korjaamaan epäkohtia ja kulkemaan kohti parempaa. 
Tiedämme, että muutos lähtee meistä itsestä. 
Sellaisia me ihmiset olemme.

Tuulimyllyjä vastaan taisteleminen sen sijaan kuluttaa turhaan voimia. 
On asioita, joita emme voi muuttaa.
Silloin ainoaksi keinoksi saavuttaa mielenrauha 
jää omien tunteiden hallinta. 

Tyyneysrukouksen alkuperä on arvailuiden varassa, mutta se kiteyttää stoalaisuuden ajatuksen erinomaisesti. 

Olkoon jumala kellekin kuka tai mitä hyvänsä, oleellista on kyetä erottamaan asiat, joille voi ja pitää tehdä jotakin, niistä ulkopuolelta tulevista asioista, joihin ei voi vaikuttaa. 
Niistä, joihin on opittava suhtautumaan tyyneydellä. 

Stoalainen tyyneys

Minimalismi ja stoalaisuus

Minimalistinen ajattelu yhdistetään usein buddhalaisuuten, erityisesti zeniläisyyteen.
Lopulta hyvinkin monien uskontojen ja elämänfilosofioiden seuraajat pyrkivät samaan.
Henkiseen kasvamiseen itsetutkiskelun avulla, elämän ja sen tarkoituksen ymmärtämiseen.

Yksinkertaistamalla elämää ja karsimalla siitä turhaa, oli kyse aineellisesta tai aineettomasta taakasta, saavutetaan mielenrauha. 

Antiikin stoalaiset ajattelijat yrittivät hillitä vahvoja tunteita. 
He uskoivat älyn voittoon. Järjen avulla tunteita saatiin rajoitettua. 

Stoalaiset eivät kuitenkaan pyrkineet täydelliseen tunteettomuuteen saati välinpitämättömyyteen, vaan pikemminkin he pyrkivät välttämään tunnekuohuista seuraavia ongelmia. 
Intohimoa välttämällä vältettiin kärsimystä. 

Tyyneys tai rauhallisuus eivät siis olleet itsessään tavoiteltava asia ja päämäärä, vaan niiden kautta ja avulla saavutettiin mielenrauha. 

Stoalaisella tyyneydellä somerauhaan

Pidättäytyminen draamasta ja intohimoisesta suhtautumisesta asiaan kuin asiaan ei vaadi munkinkammioon vetäytymistä. 
Aivan kuten antiikin stoalaiset, tyyneyttä voi harjoittaa arjessa. 

Kuinka erilaisia olisivatkaan ventovieraiden ihmisten väliset somekeskustelut, jos opettelisimme aktiivisesti hillitsemään tunteitamme!

Ennen näppiksen hakkaamista meistä kukin päättäisi, etten provosoidu tai vastaa kiukkuisesti, vaan annan tunteideni laantua ja tasoittua.

Miettisimme miksi toinen ihminen ja hänen ajatuksensa ja mielipiteensä ärsyttävät.
Istuisin hetken käsieni päällä ja kysyisin kanssakeskustelijalta mitä tämä oikeastaan tarkoitti ja ajoi takaa. Yrittäisin aidosti ymmärtää. 

Kun kummankaan osapuolen tunteet eivät kuohahda, jää molemmille keskustelusta parempi mieli ja se mielenrauha.

Sama pätee luonnollisesti kaikkiin muihinkin ihmissuhteisiin. 
Entäpä jos lähtisikin kävelylle, kun puolison naama alkaa koronavuoden jälkeen ärsyttää, sen sijaan että alkaisin iänikuisen kinastelun?

Tunteiden vuoristoradan loiventaminen johtaa tyyneyden kautta onnellisempaan elämään. 

Korona-ajan mielenrauha

Vuosi ja neljä päivää sitten Serbian rajat suljettiin. 
Mahdollisuutemme työntekoon päättyivät kuin seinään. 
Kirjoitin silloin tänne Minimaattoriin ajatuksiani siitä, miten kotoilua jaksaa ja matkablogini puolelle mitä hyötyä matkailun rajoittamisesta voi olla ja miten sopeutua ja suhtautua matkabloggaajana tilanteeseen.

Muutamaa päivää myöhemmin alkoi ulkonaliikkumiskielto. 
Pohdimme, että kenties kesällä jo pääsisi liikkumaan ja takaisin töihin, mutta parempi asettaa tavoite syksylle, jottei tilanteen venyminen saa kärsivällisyyttä loppumaan.

Noh, nyt aikaa on kulunut jo vuosi, eikä tilanne ole vieläkään parempi.

Yllättävän hyvin tämä on mennyt. 

Onneksemme tulimme myyneeksi Helsingin kotimme toissa syksynä ja pääsimme eroon veloistamme. 
Säästöjäkin jäi.
Ilman niitä viime vuosi olisi ollut äärimmäisen tukala, emmekä olisi mitenkään selvinneet asuntolainastamme nollatuloilla.
Pitkään harkitun myynnin ajoitus oli siis täydellinen.

Teimme juuri sitä, mistä postauksessani rajoitusten alkaessa kirjoitin: pysyimme kotona, lueskelimme ja söimme.

Aloitin uusia opintoja etänä. Syksyllä sain uuden asiakkaan, jolle teen tällä hetkellä töitä muutaman tunnin viikossa. Myös pari lehtiasiakastamme ovat onneksi ostaneet muutaman jutun, jotka pystyimme tekemään etänä. 

Olen saanut vähän tuloja, mutta sitä enemmän aikaa. 
Aikaa, jonka olen voinut käyttää itseni kehittämiseen ja kirjoittamiseen, kaikenlaisiin omiin projekteihin, jotka ovat aiemmin jääneet ansiotöiden jalkoihin. 

Kropalle aika on ollut raskainta. Sohvalla läppärin ääressä istuvan selkä ja hartiat ovat koetuksella, kunto on päässyt rapistumaan. 
Onneksi enää ei olla ulkonaliikkumiskiellossa, joten kävelylle saa mennä, kunhan välttelee muita ihmisiä. 
Syksyllä pääsimme viikon matkallekin naapuriin Montenegroon oman pienen joogaporukkamme kanssa. Patikointi ja jooga oli entistäkin arvokkaampaa, kun ne eivät olleet itsestäänselvyyksiä.

Henkisesti raskainta oli yllättäen se, etten nähnyt kevään puhkeavan kukkaan. En ole koskaan erityisesti pitänyt keväästä ja kuulun niihin, joiden mielestä huhtikuu on kuukausista julmin. 
Mutta nyt olisin niin kovasti halunnut nähdä kirsikankukat!

Tänä keväänä haaveeni toteutui: Emme menneet enää täyteen lockdowniin ja viime viikolla pääsin näkemään tämänkeväiset kukinnot. 
Nyt ei enää haittaa, vaikka tulisikin taas täyssulku.

Kyllä tämä tilanne joskus kääntyy parempaan. 
Eletään vain päivä kerrallaan, eikä enää mietitä koska muutos tulee.
Ehkäpä näemme Suomessa asuvat vanhempammekin jo tänä vuonna.

Sitä paitsi ei tämä ole ensimmäinen kerta kun olemme jämähtäneet Serbiaan. 

Marcus Aurelius- Tuo kujeileva pullon henki

Marcus Aurelius – tuo kujeileva pullon henki

Hellenistisellä ja roomalaisella kaudella kukoistanut stoalaisuus oli suosionsa huipulla Rooman keisari Marcus Aureliuksen aikana. 
Hän oli itsekin tunnettu stoalaisuudestaan. 

Stoalaisuutta hänen hallitsijakaudellaan totisesti tarvittiinkin: barbaariheimojen lisäksi valtakunnassa riehui rutto, johon Aurelius sittemmin itsekin kuoli. 

Ehkäpä keisari oli stoalaisuuttakin askeettisempi minimalisti.
Tarinan mukaan hän ainakin oli ilmoittanut jo 12-vuotiaana tahtonsa nukkua paljaalla lattialla, kuten askeetit.

Näin lähes parituhatta vuotta myöhemmin elävänä minimalistina en ole haaveillut ihan paljaalla lattialla nukkumisesta, vaikka sitäkin olen harrastanut. 
Sen sijaan patja lattialla ja lamppu katossa on aina ollut mieltäni rauhoittava ajatus stressaavien elämänvaiheiden keskellä.

Aurelius saapui elämääni pullon henkenä. 

Saapuessamme ensimmäisen kerran Belgradiin kesällä 2016 emme vielä aavistaneet päätyvämme asumaan tänne entiseen Itä-Roomaan. 

Silloin meidän piti viettää syntymäpäivääni ystäviemme luona Sarajevossa, mutta ihastuimme Belgradiin ja halusin viettää juhlaillalliseni täällä.

Sattumalta päädyimme valitsemaan illallisella roomalaisen keisarin mukaan nimetyn viinin, Kovacevićin tilan Aureliuksen. 
Nimeä en tuolloin ajatellut, valinta perustui puhtaasti siihen, että halusimme juoda paikallista viiniä.

Nyt Belgradissa on mennyt jo viisi syntymäpäivää putkeen. 
Neljänä ensimmäisenä söimme jopa samaa ruokaa ja nautimme samaa viiniä. 

Viime kesänä oli jo vihdoin tarkoitus juhlistaa muualla, mutta toisin kävi.
Koronarajoitukset estivät matkustamisen ja estävät edelleen.
Vaihdoimme sentään ravintolaa – Rajoitukset sattuivat olemaan löyhimmillään, joten pääsimme ulos syömään.

Aivan kuin keisari vinoilisi minulle jostakin sieltä edelleen: Huomasin sattumalta tätä kirjoittaessani, että tänään on Marcus Aureliuksen kuolinpäivä.
Hän kuoli nykyisessä Wienissä 17.3. anno domini 180 siihen silloiseen kulkutautiin nimeltä rutto.

Pidetäänpä Aureliuksen kuolemaa myöskin Pax Romanan loppuna ja samalla stoalaisuudenkin rauhaisa suosio alkoi hiipua. 

Ensi kesäkuussa meidän olisi tarkoitus olla syntymäpäivänäni juttumatkalla Balkanin viinimessuilla Sofiassa. 
Jos emme ole, suhtaudun siihen stoalaisella tyyneydellä. 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s