Ollako nomadi vai eikö olla – haaveita hidastamisesta

Nomadielämä

Vuosikymmenen verran tiivistä reissutahtia ja reilut kaksi vuotta kokonaan vailla pysyvää kotia.
Matkustaminen on elinehto tuloilleni, mutta se on myös kuluttavaa.
Kuluu rahaa ja oma jaksaminen on koetuksella jatkuvien paikanvaihdosten vuoksi.
Aloimme pohtia pitäisikö nomadielämästä pitää taukoa.

Olimme ihastuneet Belgradiin ja palanneet tänne yhä uudelleen.
Belgradissa on myös edullista asua ja elää, toisin kuin Helsingissä.
Meille oli kertynyt asuntolainojen lisäksi velkaa sekä aiemmasta yritystoiminnastani että puolisoni vuorotteluvapaan aikana tekemästämme reissusta, minkä aikana hän jäi yllättäen työttömäksi.
Tulot olivat lähes nollissa ja halusimme päästä veloista eroon.

Syksyllä tyhjensimme kotimme Helsingissä kokonaan uusia vuokralaisia varten, kun se aiemmin oli ollut vuokrattuna kalustettuna.
Meillä ei ollut enää varaa asua kotonamme, muttei myöskään syytä olla siellä.
Rakkaan kodin jättäminen oli haikeaa, mutta aiemmin Aasiassa ollessamme olimme kaivanneet jo enemmän Belgradia ja vuokra-asuntoamme täällä.

 

Uutta kotia rakentamassa

Pitkään reppujen varassa eläneenä pohdimme tuttujen esineiden voivan tuoda kodin tuntua.
Ihan kaikkea omaisuuttamme emme muutenkaan halunneet hävittää.
Tasan kaksi vuotta nomadielämään lähtemisestämme, lokakuun viimeisenä päivänä, kävelimme Länsisatamaan kaksi ylimääräistä laukkua mukanamme.
Vetolaukussa oli parisenkymmentä kirjaa, kangaskassissa kodintarviketta.

Kotiin päästyämme laitoimme jouluvalot ikkunalle.
Sellaisia meillä ei ollutkaan ollut vuosiin.
Minimalistista elämää on helppo viettää reissussa tavaroiden näkökulmasta, kun mukana on vain pieni repullinen tavaraa.
Kovin seesteistä se ei kuitenkaan ole.

Peruimme harkinnassa olleen reissun alkutalvelta.
Vuodesta 2019 tulisi rauhallinen.
Viettäisimme yksinkertaista elämää kotona kirjoittaen, juttuja lähinnä Serbiasta tehden.
Reissaten vain jonkin verran Euroopassa, mieluiten maateitse.

 

Minimalistista elämää

Parin kuukauden jälkeen ratkaisu tuntui edelleen hyvältä.
Niin hyvältä, että tunsin voimakasta tarvetta minimalisoida elämääni muutenkin.
Suunnitella pitkästä aikaa ajankäyttöäni niin, että jokaiselle päivälle olisi vain tietyt ennalta määrätyt tehtävät.
Vain pari työasiaa, eikä pyrkimystä saattaa kaikkea valmiiksi kerralla.
Koska matkatunteja ei enää kertyisi, olisi mahdollista tehdä kohtuullisen mittaista työpäivää ja jättää aikaa vain oleskelulle.
Joutilaisuudelle.
Ei-minkään tekemiselle.

Innostun helposti keskustelemaan ihmisten kanssa eri aiheista, erityisesti minimalismista.
Seuraan Facebookin minimalismiaiheisia ryhmiä ja jaan ajatuksiani elämän kokonaisvaltaisesta yksinkertaistamisesta.
Mutta somessa vietetty aika helposti tekee elämästä kaikkea muuta kuin rauhallista.
Oli aika vähentää myös somessa vietettyjä tunteja; en kirjoittanut kuukauteen edes tätä blogia.

Luin paperikirjoja, pohdiskelin tulevaa, ideoin, olin.
Kun oli aikaa ajatella, luovuus alkoi palautua.
Kirjoitin hetkessä parikymmentä tarinaideaa suunnitteilla olevia kirjojani varten.

 

Lähteä vai jäädä?

Päätimme hakea pidempää oleskelulupaa, jottemme joutuisi taas vaihtamaan maisemaa muutaman kuukauden jälkeen. Ehkäpä olisimmekin Belgradissa ensi talveen asti.
Kävisimme vain muutaman kerran Suomessa ja parilla työkeikalla muualla Euroopassa.
Olemme jo ehtineet luoda pientä yhteistyökuvion poikasta Serbiaan.
Sen onnistuessa saisimme kenties vähän tuloja ilman reissaamista.

Euroopan unionin ulkopuolisista maista oleskelulupaa ei kuitenkaan niin vain heru.
Aika kuluu ja mikään ei etene.
Tällä hetkellä emme tiedä saammeko jäädä vai pitääkö meidän kuitenkin jatkaa nomadielämää.

Olemme yrittäneet pohtia jälleen kerran plan B:tä.
Minne menisimme.
Minne olisi mukava asettua.
Missä meillä olisi varaa asua.
Yhtäkkiä emme keksikään mitään paikkaa. Emme edes lyhyeen oleskeluun.
Italiassa olemme aina viihtyneet, mutta asuntojen hinnat ovat ulottumattomissamme.
Jälleen uuden asunnon etsiminen ei muutenkaan innosta.

Ehkä eniten mietityttää kuitenkin mitä teemme tavaroillemme.
Vaikka niitä ei ole paljon, niin silloin kun ei ole varmuutta jäämisestä, tuntuu, että se vähäkin on liikaa.
Se pieni repullinen olisi edelleen paras, jos pitääkin lähteä.
Voisi vain hypätä junaan, eikä tarvisi miettiä miten kaiken kantaa.
Ja minne.

Kirjat, joita ei ehtinyt lukea. Paistinpannu, matto ja joogamatto.
Omat pyyhkeet.
Kaksi lasituikkua, joihin ei löytynyt talveksi kynttilöitä.
Mukana veitsikin, mikä pitää laittaa lennolla ruumaan.

Tarvisin lisää vaatteita, vanhat ovat jo melkein puhkikuluneita.
Olen tehnyt ostoslistankin tarpeellisista hankinnoista, mutta en haluaisi ostaa uutta mukana kannettavaksi. Mieluiten vain heittäisin pois kuluneita.

Haluaisin ostaa kaksi Serbiasta kertovaa kirjaa, mutta taas tulisi lisää kannettavaa.
Ostamme kirjat itsellemme lahjaksi, jos saamme oleskeluluvan.

6 thoughts on “Ollako nomadi vai eikö olla – haaveita hidastamisesta

  1. Tiia sanoo:

    Hei!
    Lohduttavaa lukea, että joku toinenkin (jotkut toisetkin) painiskelevat samojen ongelmien kanssa. Me asumme Norjassa ja menojalka vipattaa Italian tai Espanjan suuntaan. Talvi täällä on leudompi kuin Suomessa, mutta kuitenkin pimeä, märkä ja kylmä. Meillä on tavaraa pienen pakettiautollisen verran, mutta toki olemme valmiit paljosta luopumaan jos tulee tilaisuus muuttaa. Olen tällä hetkellä vakitöissä ja yrittänyt neuvotella talvikautta vapaaksi. Toki tässä tapauksessa joutuisimme maksamaan vuokraa kahteen paikkaan..ongelmia siis riittää. Hyviä ratkaisuja onkin sitten vähemmän..

    Tykkää

    1. La Tanja sanoo:

      Ah, just tätä! Ollako vai eikö olla. Meillä on tosiaan nyt se tilanne, että pitkästä aikaa paikallaan oleminen olisi mukavaa, mutta sitten taas… Tuli mieleen tuosta pakullisesta tavaraa, että tehän voisitte myös asua pakussa ja kiertää sillä. Olla osan ajoista paikoillaan ja kierrellä vaikka puolet vuodesta. Itsekin sitä aikoinaan ajattelin, mutta olen kyllästynyt ajamiseen kun sitäkin tuli aikoinaan tehtyä pahimmillaan 8000 km vuodessa. Ehkä taas jokusen vuoden päästä.
      Mutta vaikka meillä on vain kahdet kassilliset tavaraa, niin tosissaan tuntuu että se yksi oli sittenkin parempi.
      Mahdollisuus muuttaa vaikka tunnin päästä…

      Tykkää

  2. Tiia sanoo:

    Kai tämä on jonkin sortin sairaus, kun vuoden päästä alkaa maa polttaa jalkojen alla. 🙂 Juu, ja ollaan tuota autossa asumistakin harkittu, mutta siinäkin on ongelmansa.
    Olen paljon myös miettinyt sitä, mikä tekee kodista kodin. Kuinka monta omaa tavaraa pitää olla, että koet olevasi kotona, vai pitääkö olla yhtään? Olen asunut myös valmiiksi kalustetussa asunnossa ja kokenut oloni kotoisaksi. Koen ettei mikään tavara ole välttämätön vaikka niin kovin rakastankin taulujani 🙂

    Tykkää

    1. La Tanja sanoo:

      No sepä se! Aikoinaan kun tulin jostain kehitysmaakeikoilta väsyneenä kotiin, sanoin etten ikinä enää lähde mihinkään ja jo seuraavalla viikolla valittelin, että ikinä ei pääse mihinkään. Haha. Ehkä hupaisinta on, kun joskus katsoo reissussa facebookia, että hei, noikin kaverit on jossain reissussa, mäkin haluun! Ja sitten, ai niin… 😂

      Meistäkin tuntui nyt välillä, että olisi kiva kun olisi jotakin omaa, kuten kunnollinen paistinpannu kaikkien hostellien kuluneiden rimpuloiden sijaan, mutta nyt kun se on, ei se enää niin tärkeältä tunnukaan.
      Sittenkin vain se pieni repullinen oli parempi.
      Toisaalta oma matto on lämmittänyt kivasti jalkojen alla pakkasilla.

      Tykkää

  3. Tiia sanoo:

    Tässä päämäärättömässä haahuilussa on sellainen huono puoli, ettei pääse toteuttamaan niin tärkeää sosiaalista verkostoitumista.Ainakin itse ajattelen, että on turha kaivaa juuria kovin syvälle jos on taas seuraavaassa hetkellä pakenemassa paikalta. Tiedän myös, että meitä kulkureita pidetään pelottavina ja ehkä jopa epäluotettavina. Itse kuitenkin kaipaan sosiaalista kanssakäymistä ja iän myötä ehkä yhä enemmän kuulumista johonkin. Oletteko saaneet ystäviä Belgradista? Koetteko kielivaikeuksia?

    Tykkää

    1. La Tanja sanoo:

      Toisaalta maailmalla saa aina uusia ystäviä, joihin voi pitää somessa yhteyttä ja nähdä kun on samalla puolella maailmaa.
      Yksi japanilainen kaverikin on tulossa käymään meillä jo toista kertaa Belgradissa!
      Ystäväpiiri on kyllä vaihtunut enemmän samanhenkiseen kulkuriporukkaan.

      Serbia on kyllä vaikea kieli. Olin ajatellut, etten enää jaksa opetella yhtään uutta kieltä, mutta jos päädymme asumaan täällä enemmän, niin onhan se opeteltava. Ollaan vielä alkeistasolla.
      Mutta täällä on ystävystytty paljon enemmän kuin missään muualla. Meillä on jo paljon ystäviä, jotka ovat valmiita auttamaan monissa eri asioissa. Se on yksi tärkeimpiä syitä viihtyä täällä niin hyvin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s