Junaisäntämme tyhjentää lämmittimen tuhkat ja kantaa ne sinkkiämpärillä laiturilla olevaan astiaan.
Kello on 7.30 Krasnojarskin aikavyöhykkeellä ja 3.30 Moskovan aikaa, jonka mukaan junat kulkevat.
Suurin osa matkustajista nukkuu vielä. Muutama hiippailee käytävillä hakien kuumaa vettä aamuteetään varten.
Olen haaveillut junamatkasta Siperian halki Venäjän äärimmäiseen kolkkaan Vladivostokiin niin kauan kuin muistan.
Olin myös miettinyt kuinka vuorokausien matkat junissa jaksaisi, eikö tekemättömyys puuduttaisi liikaa, pärjäisikö edes ison kirjapinon kera?
Viime vuosina alettuani kokea tarvetta hidastaa tahtia, ajatus Siperian junasta alkoi tuntua yhä paremmalta. Tiesin olevani valmis matkaan, kun ajatus päivien istumisesta ei tuntunut enää rasittavalta, vaan tervetulleelta hengähdystauolta.
Siperianjunassa aika hidastuu
Aiemmin matkaan ei ollut löytynyt sen enempää aikaa kuin rahaakaan.
Mammonaa ei ollut vieläkään, päinvastoin. Puolisoni jäi työttömäksi pitkän reissun jälkeen, ollessamme asuntovelallisia, joten taskunpohjat alkoivat näkyä.
Ja samaan aikaan oli maailman paras aika lähteä reissuun.
Ei matkustaminen välttämättä vaadi isoja säästöjä tai tuloja.
Laitoimme omat asuntomme vuokralle, jolloin ei tarvitse maksaa asumisesta tuplakuluja: kotia ja reissumajoitusta.
Kun istumme 38 tunnin junamatkan viimeistä tuntia Jekaterinburgista Krasnojarskiin, kaivan läppärin esiin ensimmäisen kerran koko matkan aikana.
Siitä on nyt viikko kun hyppäsimme Tolstoi-junaan Helsingistä ja matkasimme ensimmäisen etapin Moskovaan.
Olemme valinneet hitaimpia junia, koska ne ovat edullisimpia. Valitsemalla esimerkiksi kaksi yötä ja yhden päivän kulkevan junan kaksi päivää ja yhden yön kulkevan sijaan säästämme rahaa myös majoituskuluissa.
Pitkällä matkalla aikakäsitys muuttuu.
Puolentoista tunnin junamatka Tampereen ja Helsingin välillä on usein tuskaisaa perillepääsyn odottelua kelloa vilkuillen.
Täällä tunnen usein matkan loppuvaiheilla haikeutta siitä, että matka on jo ohi.
Haluaisin istua junassa pidempään.
En ole avannut vielä matkalukemisiksi ottamaani kirjaakaan.
Olen vain ollut.
Katsellut ympärilleni, tarkkaillut ihmisiä, levännyt.
Herännyt, juonut kahvia, ottanut torkut, tuijottanut ikkunasta, syönyt eväitä, nukkunut lisää.
Tylsistyä en ole ehtinyt.
Kello vain on vilistänyt eteenpäin kuin hirvi.
Kun keskittyy olennaiseen, pienet asiat muuttuvat isoiksi ja merkityksillisiksi.
Ajatuksiaan ja kehoaan ehtii kuunnella.
Väsymystä ei kuittaa hokemalla itselleen ”jaksaa, jaksaa”, vaan valuu risti-istunnasta makuuasentoon ja nukahtaa.
Syö kun tuntee itsensä nälkäiseksi, eikä ajattele, että työt on hoidettava ensin loppuun.
Junan tunnelma on levollinen, on hiljaista, ihmiset liikkuvat kuin hidastetussa elokuvassa.
Läppärin esiinottaminen tuntuu melkein rikolliselta, sen kiivas naputtaminen rikkoo ympäristön harmonian.
Kiireisen ihmisen juodaanko kahvia -aikajana muuttuu viidestä minuutista tuntiin.
Halusta päätökseen ja toteutukseen menee aikaa, koska ei ole kiire.
Katson vielä hetken syksyn ensimmäisiä räntähiutaleita, ennen kuin kaivan pikakahvipurkin penkin alta.
Reppu on kevyt, toivottavasti pian myös mieli
Lentäen maailman toisellekin puolelle sujahtaa kuin teleporttaamalla.
Hitaasti matkaamalla ymmärtää etäisyyksiä ja mittasuhteita.
Pitkäkestoiset irtiotot opettavat aivan toisin kuin viikon tai parin mittaiset pyrähdykset.
Pitkältä matkalta tuskin kukaan palaakaan täysin samana ihmisenä kuin sinne lähti.
Etäisyys tuo perspektiiviä asioihin.
Tavaraa meillä on tälläkin matkalla vain pienet repullisemme (ja eväskassi junamatkoja varten). Minimalismini on kuitenkin muuttunut jo kauan sitten materiaan kohdistuvasta pelkistämisestä pyrkimykseen yksinkertaistaa koko elämä.
En joudu keskittymään materiaan, tiedän että repussani on kaikki mitä tarvitsen.
Henkisessä hidastamisessa minulla on kuitenkin vieläkin pitkä taival kuljettavana.
Tällä matkalla huomaan ilokseni oppineeni pikkuhiljaa viime vuosien aikana miten sähköjäniksestä muututaan yksinkertaistajaksi.
Asiat voi tehdä rauhallisemmallakin tahdilla.
Eikä kaikkea edes tarvitse tehdä.
Oma uusi lähtömme, pysyvästi nomadiksi heittäytyminen tuli meillekin yllätyksenä, mutta tuntuu nyt hyvältä ratkaisulta, jota voi suositella muillekin sellaisesta haaveileville.
Minulle lähtö on poikkeuksellisen helppo vuosikymmenen työmatkareissaamisen kokemuksella.
Ensi kertaa kuukausien tai vaikkapa vuoden mittaiselle matkalle lähtevän kannattaa hankkia tietoa jo ennalta: Miten suunnitella työt, miten budjetoida matkakulut ja elämiseen tarvittavat varat.
Toivon voivani auttaa omaa irtiottoaan suunnittelevia kirjoittamalla omista kokemuksistani täällä Minimaattorissa ja varsinaisia matkavinkkejä annan Please Be Seated for Takeoff -blogissani.
Mitä sinä haluaisit tietää minimalistisesta nomadielämästä?
Kysy kommenteissa!