Viime aikoina olen osallistunut aktiivisesti erilaisten tavaroiden vähentämiseen liittyvien ryhmien keskusteluun facebookissa ja olen ilokseni pistänyt merkille, että moni entinen hamstraajakin on alkanut innokkaasti vähentämään tavaraa.
Iso kiitos kuuluu japanilaiselle Marie Kondolle, joka on KonMari – siivouksen elämänmullistava taika-kirjallaan tehnyt tunnetuksi vähemmällä tavaralla elämistä laajemmallekin yleisölle.
Minimalistina tiedän kuuluvani marginaaliin; harva haaveilee elävänsä repullisella tavaraa pysyvästi tai säilövänsä kotonaan ainoastaan neljä laatikollista tavaraa, kuten oma unelmani on, jostakin itselleni tuntemattomasta syystä, ollut jo parin vuosikymmenen ajan.
En kuitenkaan ole tehnyt tämän haaveeni eteen mitään yli vuosikymmeneen.
Omistan tavaroita varsin kohtuullisesti ja pidän huolen siitä, että tavaraa lähtee aina enemmän ulos kuin uutta tulee sisään.
Ohjenuoranani on “yksi sisään, kaksi ulos”
(joskin kirjanpitoni mukaan toteutan ennemminkin jotakin yksi sisään, kahdeksan ulos”-metodia).
Osallistuttuani aiheeseen liittyviin keskusteluihin ja annettuani vinkkejä tavaraa karsiville alitajunnastani pulpahti pintaan vanha unelma: entä jos alkaisinkin elää vieläkin vähemmällä tavaralla.
Tavaraa on vähän, mutta kuitenkin liikaa omaan makuuni.
Pitkät (kuukausienkin mittaiset) reissut ovat opettaneet, että pärjään mainiosti repullisella tavaraa.
Siksi en tarvitse kotonakaan enempää, enkä matkoillani ikävöi kotona olevia tavaroitani.
Miksi minulla sitten on kotona enemmän?
Jos ennen tavaraa hautoneet hamsterit kantavat nyt hymysuin säkkikaupalla entisiä aarteitaan ulos kodeistaan, miksipä en itsekin alottaisi jälleen karsimista.
Tehdessäni valintoja ja päätöksiä siitä, mitkä tavarat saavat jäädä ja mitkä lähtevät, muistan taas millaisia tunteita luopumista opettelevat käyvät läpi, ja pystyn auttamaan paremmin niitäkin, jotka eivät ääriminimalisteiksi aio.
Henkinen työ on aina saman suuruinen, olivat mittasuhteet mitkä tahansa.
Vaikka materiaa on huomattavasti vähemmän kuin keskivertosuomalaisella (vaikka keskiarvosta ei olekaan tehty tarkkoja tutkimuksia), niin onhan tavoitteenikin radikaalimpi.
Sen eteen joutuu työskentelemään samalla tavalla kuin täysiä kaappeja perkaavien, – miettimään tosissaan mitkä ovat ne tavarat, jotka pääsevät neljään laatikkooni tai sadan tarpeellisen tavaran listalle.
Kaiken muun pitäisi poistua kodistani.
Keskityn nimenomaan pohtimaan mitä oikeasti tarvitsen, enkä niinkään välitä siitä mitä tällä hetkellä omistan ja mitä pitää hävittää, mistä täytyy luopua.
Poistuneiden esineiden lukumääriä kyllä lasken uteliaisuuttani, jotta jonakin päivänä sadan tavaran onnellisena omistajana tietäisin kuinka paljon olen joskus säilönyt.
Syksyllä jo aloittelinkin suunnittelemaan sadan tavaran listaani täällä: +100.
Tämä projekti ei kuitenkaan ole mikään lyhyt muutaman kuukauden suursiivous, ei välttämättä edes muutaman vuoden.
Tavoitelukuakaan en ole varmuudella päättänyt, se muotoutukoon ajan kuluessa.
Tavarani on hankittu harkiten ja kulutan esimerkiksi vaatteitani pois käytössä.
En aio heittää kaikkea pois vain heittämisen ilosta, vaan joissakin esineryhmissä annan ajan hoitaa asian.
Toisissa ryhmissä pienennän tavoitettani pikkuhiljaa.
Omistan esimerkiksi tällä hetkellä 70 vaatetta. Luulen että lopullisesti sopiva määrä voisi olla 20-25 kappaletta, mutta karsin ensin rauhassa viiteenkymmeneen ja tarkistan sen jälkeen tavoitettani.
Aloitin jo toissapäivänä itsellenikin vaikealla lajilla, kirjahyllyn perkaamisella.
Hylly keventyi 60 kirjalla. Tänään laitoin myynti-ilmoituksen nettikirppikselle ja yksi pino lähti samantien eteenpäin.
P.s. Koska tämä projekti on henkilökohtainen, ei kodistamme tule niin askeettista, kuin siitä yksin asuessani tekisin. Vähennän ainoastaan henkilökohtaisia tavaroitani ja yhteisen omaisuuden kohdalla puolisoni on mukana päätöksenteossa. Vasten hänen tahtoaan en hävitä esimerkiksi yhteisiä astioitamme tai petivaatteitamme, enkä suosittele minkään mittaluokan perkaajan niin menettelevän.
Perheenjäsenillä tulee olla turvallinen olo kotonaan, eikä siihen auta epävarmuus siitä onko rakas kahvimuki heitetty pois sillä välin kun itse on lenkillä.
Yhteistaloudessa kompromissin on palveltava kaikkia asukkaita.