Lokakuussa poikkesimme Suomessa tyhjentämässä asuntomme.Olo oli hiukan haikea, mutta toisaalta myös helpottunut sitten kun asunto oli tyhjä.Vaikka meillä on (ja oli) tavaraa vähän suhteessa keskivertoihmisiin, niin kyllä se raivausurakka oli sellainen, ettei kovin usein toivo joutuvansa samaan rupeamaan. Alkoi tulla jo ikävä kirjoittamisen ja muiden töiden pariin, eikä niitä töitä kaikkein kiireisimpiä lukuunottamatta ehdittykään lokakuun…
Avainsana: muutto ulkomaille
Kotivisiitillä
Jos elo Balilla olikin rauhallista ja rentouttavaa pitkistä työpäivistä huolimatta, niin sen jälkeinen piipahdus Suomeen on ollut täydellinen vastakohta. Mikä minimalistia kotiinpaluussa stressaa? Mitä miettii pari nomadia kotivisiitillä?– Arvaat oikein; materia ja siitä huolehtiminen.Erityisesti tarpeeton tavara, kaikki ne esineet, joita ei välttämättä nykyelämässä enää kaipaa.
Arjen dolce vita
Miksi lähteä ulkomaille, jos elämä muuttuu sielläkin arjeksi? Pitäisikö työ- tai asuinpaikkaa vaihtaa aina kun tylsistyy? Helena Liikanen-Renger kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan kuinka moni ulkomaille muuttanut joutuu pettymään todellisuuteen arjen alkaessa: ”Vaaleanpunaisten lasien läpi katseltu lomaelämä vastaa harvoin todellisuutta, ainakaan pitemmän päälle. Sen ovat monet lomakohteeseen muuttaneet suomalaiset – mukaan lukien ystävättäreni – huomanneet.” Kolumni…
Operaatio mennyt elämä
eli karsimista, kondoilua ja minimalistin elämänmuutos Minimalistin elämänmuutos ei lähtenyt liikkeelle tavaran raivauksesta, mutta pieneen karsimiseen mekin päädyimme uuden elämämme kynnyksellä. Minimalistina ja Japani-fanina olen kuulunut suomalaiseen Konmariryhmään Facebookissa sen perustamisesta alkaen. Pidin Marie Kondon tavasta popularisoida vähemmällä tavaralla elämisen ideologiaa ensimmäisessä kirjassaan Siivouksen elämän mullistava taika. Itselläni oli ennestäänkin vain tavaroita, joita oikeasti tarvitsen…
MYR II
eli lähtölaukaisu maata kiertävälle radalle. Tasan viikko sitten jätimme armaan kotimaamme pysyvästi.Tai ainakin tällä tietoa pysyvästi. Emme vielä tiedä mihin tulemme asettumaan, siihen vaikuttaa luonnollisesti se, missä töitä on parhaiten tarjolla ja kaikkein eniten se, minkä paikan tunnemme eniten kodiksemme. Ensi kevääseen asti tulemme kuitenkin kiertämään jo suunniteltujen työkeikkojen perässä ympäri maailmaa.Palaan esimerkiksi Japaniin jatkamaan…
Potku(t) unelmaelämään
Neljännevuosisata sitten näin kotimaisen sisustuslehden jutussa upean minimalistisen kodin. Yhdessä kuvassa näkyi kauniit nahkaiset tossut, jotka asunnon omistaja oli ostanut Marokosta. Itse asiassa kaksi paria, valkoiset ja vaaleanruskeat. Ne jäivät kaivelemaan, halusin sellaiset, jommat kummat. Vuosien varrella tuli pistäydyttyä marokkolaisia tuotteita myyvissä kaupoissa ympäri maailmaa. Baboucheja oli tarjolla kymmenissä väreissä, eri malleissa, eri kuoseissa.Vaan ei…