eli Saatana saapuu Moskovaan ja nainen lähtee Listvjankasta
Moskova, kevät 1936
Mihail Aleksandrovitš Berlioz lähtee runoilijaystävänsä luota Patriarkan lammelta soittaakseen poliisille, liukastuu Sadovaja-kadulla Annan kaatamaan auringonkukkaöljyyn, putoaa ratikkaraiteille ja menettää päänsä.
Listvjanka, syksy 2017
Luen hostellin keittiössä Mihail Bulgakovin kirjaa Saatana saapuu Moskovaan, kun sisään kävelee nainen suuren auringonkukkaöljypullon kanssa.
Pullo näyttää ehjältä, enkä tiedä naisen nimeä. Hostellin omistajan vaimon nimi kylläkin on Anna.
Minun on pitänyt lukea Saatana saapuu Moskovaan jo ainakin vuosikymmenen verran.
Olin miettinyt sen mukaan ottamista tälle Siperian junamatkallekin, mutta hylkäsin ajatuksen.
Se on puolisoni lempikirja, minkä hän haluaa säilyttää nytkin kun olemme päättäneet myydä suurimman osan kirjoistamme.
Matkatessa kirjat kuluvat huonoon kuntoon ja tropiikissa ne jopa homehtuvat.
Otan yleensä reissuun mukaan vain kirjoja, jotka voin lahjoittaa pois tai vaihtaa divarissa uusiin. Usein luen matkoilla englanniksi, jotta jälkeeni jättämistä kirjoista olisi mahdollisimman paljon iloa muillekin reissaajille.
Tällä kerralla olin ajatellut ottaa junalukemisiksi Andrei Makïnen Ranskalaisen testamentin, mutta se unohtui pakatessamme kiireellä tuntia ennen Moskovan junan lähtöä. Käteeni osui sen sijaan Andrew McNeillien Aran Keening.
Reilussa puolivälissä kymmenentuhannen kilometrin matkaamme halki Venäjän en ollut vielä avannutkaan kirjaa. Haluan yleensä lukea matkakohteeseeni jollakin tavalla liittyviä kirjoja, eikä irlantilainen saari sopinut nyt kokonaiskuvaan, vaikka vähintään yhtä kylmää ja tuulista on Siperian aroillakin. Tuijotin mieluummin junan ikkunasta siperialaisia soita ja metsiä.
Jäätävän tuulisella Baikalin saarella vilustumme pahasti ja saavuttuamme Listvjankaan olemme siinä kunnossa, että toteamme, ettei meistä ole tarpomaan kahta suunnittelemaamme parinkymmenen kilometrin päiväpatikkaa vuoristoisissa maisemissa, vaan jäämme ystäväni hostelliin lepäämään.
Tutkin hostellin vaihtokirjahyllyä ja löydän sieltä tuon Bulgakovin englanninkielisen painoksen, Master and Margaritan. Ahnehdin siitä neljänneksen samalta istumalta.
Säilöin vuosia satoja, aiemmin jopa tuhansia kirjoja. Osan olin ajatellut lukea uudelleen, osaa en ollut koskaan ehtinyt avatakaan.
Joihinkin takerruin, koska niihin liittyi muistoja. Ian Flemingin James Bond-romaani Elä ja anna toisten kuolla lojui hyllyssä lukemattomana muutaman vuosikymmenen. Säilytin sitä, koska isäni oli tuonut sen minulle kouluikäisenä sairaalalukemiseksi ja nimi sisälsi isälleni ominaisen pienen huumoripitoisen toivotuksen. Tänä kesänä myin senkin pois. Muistan kyllä isäni eleen muutenkin.
Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta en ostanut vuosikausiin uusia kirjoja, enkä lainannut niitä kirjastosta, koska ajattelin, että vanhat pitäisi lukea ensin.
Jossakin vaiheessa oivalsin, että monen kirjan aika oli jo ohi. Vuonna 2004 ostettu kirja olisi pitänyt lukea jo viime vuosikymmenellä.
Vanhojen kirjojen hamstraus esti minua tarttumasta uusiin ja kiinnostaviin.
Romaaneista olin luopunut jo vuosia, yleensä heti sitä mukaa kun sain ne luettua, mutta vasta uuteen nomadielämään siirtyessämme pistin myyntiin lähes kaiken. Myin myös ammattikirjallisuuteni kollegalleni, könttähinnalla, kirjoja yksitellen selaamatta. Ne olivat antaneet inspiraationsa jo aikoinaan ja nykyään hain ideoita työhöni aivan muualta, kuten Instagramista.
Moni pitää kirjoistaan kiinni pohtien, että entä jos haluankin lukea kirjan uudelleen.
Kirjan voi kuitenkin lainata mikäli sille tulee tarve. Sen voi myös ostaa uudelleen.
Kirjalla esineenä ei sinänsä ole arvoa. Kirjan arvo perustuu sen sisältöön, sen antamaan henkiseen pääomaan.
Jo lukemieni kirjojen herättämät ajatukset ja niiden antama tieto on muistissani.
Hyllyssä pölyttyvä opus ei tuo lisäarvoa.
Saatana saapuu Moskovaan lähti Listvjankasta matkaamaan kanssani halki itäisen Siperian, mutta jää odottamaan uutta lukijaansa sinne, missä saan sen luettua loppuun.
Uutta saa vain tekemällä sille tilaa luopumalla jostakin vanhasta.
Bulgakov odotti kirjoistaan luopunutta Venäjällä.
P.S. Mihail Bulgakov kirjoitti kirjaansa 1930-luvulla ja viimeisteli sen hetkeä ennen kuolemaansa vuonna 1940. Kirja julkaistiin vasta vuonna 1967 ja kokonaisuudessaan 1973. Kirjailija ei mainitse teoksessaan tarkkaa tapahtumavuotta, joten otin kirjallisen vapauden sijoittaa Berliozin raitiovaunun alle jäämisen vuoteen 1936.