Omavaraisuuden rajat

Etenkin epävakaina aikoina omavaraisuus houkuttelee. Kuinka moni haluaakaan metsämökin, jonne paeta pahaa maailmaa, puutarhan, jossa kasvattaa oma ruokansa. 
Mutta onko unelma ideaali.

Miksi me oikeastaan haluaisimme palata menneisyyteen?

Paikkamme yhteiskunnassa

Yhteiskuntien kehittymiselle on ollut syynsä.
Siinä missä jokaisen kyläläisen ei kannata ryhtyä leipuriksi, ei meidän jokaisen kannata myöskään käyttää kolmea tuntia päivästämme vain omiin tarpeisiimme leipomiseen.
Se ei yksinkertaisesti ole tehokasta. 

Mutta tarvitseeko meidän aina olla niin tehokkaita?
Kyllä ja ei.
Sellainen tehokkuuden vaade ja ihanne, jossa kirkkaimman kruunun saa työn raskaan raataja, ei ole järkevää. 

Sen sijaan harkitulla tehokkuudella säästämme itseämme ja muita.
Se, ettemme tee itse kaikkea, ei johdu siitä, että meidän pitäisi olla tehokkaampia yhteiskunnan jäseniä, vaan koska osaamme eri asioita ja pidämme eri asioiden tekemisestä.

Paikkamme yhteiskunnassa, ja osana mitä tahansa yhteisöä, on aina perustunut taitoihimme ja muiden auttamiseen niiden avulla.

Tuoko rahasta luopuminen onnen

Rahakin on vain väline, johon ei kannata suhtautua tunteella, eikä kovin ideologisesti. Raha on yksinkertaisesti keksitty helpottamaan vaihtotalouden haasteissa, – kun leipuri ei tarvitse yhtä usein uutta puukkoa kuin seppä leipää.

Markkinataloudesta tuli ongelmallista siinä vaiheessa kun yhdet alkoivat ansaita toisten kustannuksella, epätasa-arvoisesti.
Riistäminen ja väärä vallankäyttö ovat ihmisessä ja riivaavat kaikenlaisia yhteiskuntia.

Paluu omavaraisuuteen ei ole ratkaisu, eikä se automaattisesti tee elämästä ekologisempaa ja eettisempää.
Omavaraisuus johtaa nopeasti vaihtotalouteen, seuraavaksi keksitään maksuväline… hetkinen.

Yksinkertaisesti, ekologisesti ja eettisesti voi elää vaikka ostaisikin tavaransa kaupasta ja asuisi kerrostalossa.
Usein jopa ympäristöystävällisemmin kuin metsämökin asukas.

Omavaraisuuden rajat

Elämä ei yksinkertaistu kotitöitä lisäämällä ja rahankäytöstä luopumalla. 
Kun joka päivä ei tarvitse kitkeä rikkaruohoja, leipoa ja pilkkoa polttopuita, meille jää aikaa tehdä paljon muuta hyvää ja merkityksellistä. 

Sitä mitä oikeasti haluamme, missä olemme hyviä, ja missä voimme olla avuksi toisille.

Suurinta luksusta on aika, vapaa-aika.
Omavaraisuuden rajat pitäisi vetää siihen, mistä joudumme luopumaan parempaa elämää tavoitellessamme.
Rajoitammeko sosiaalisia suhteitamme, luovummeko onnellisuuden tunnetta lisäävistä harrastuksista ajan – ja myös rahan – puutteen vuoksi? On pohdittava onko se oikeasti tavoittelemisen arvoista.
Ja myös, pakenemmeko velvollisuuksiamme.

Kun maailma ahdistaa ja työelämä kuormittaa, voi lähteä pienelle lomalle sinne mökille, olla hetken yksin, kasvattaa porkkanoita ja kitkeä mielen rikkaruohoja.
Levon jälkeen koko elämä ei ehkä kaipaakaan täydellistä mullistusta.

Senkin tietää vain itseään kuulostelemalla.

Lue seuraavaksi: Stoalaisesta tyyneydestä