Rakas isoäitini, mummoni, lähti eilen papan kaveriksi sinne jonnekin.
Kirjoitin aiheesta toissa vuonna Muistoesineistä -tekstissäni.
Mummoni jää elämään muistoissani ilman materiaakin.
En tarvitse esineitä muistuttaakseni itseäni hänestäkään.
Tulen aina muistamaan hänen keittäjänkätensä, tapansa pitää talouspaperia aina käden ulottuvilla (kuten mekonhihan sisällä), yhteiset matkamme kauppa-autolle, josta hän osti maalla kesiään viettävälle pikku-Tanjalle keltaista jaffaa.
Muistan lukuisat asiat, joita hän minulle kertoi, yhteiset keskustelumme.
Tämän vuoksi poikkeamme Suomessa nopeammin kuin arvasimmekaan ja jätämme jo tutuksi tulleen uuden kotikaupungimme Belgradin, ainakin toistaiseksi.
