Meistä tuli tällä viikolla virallisesti kodittomia.
Kiinteistönvälittäjämme hoisi kaupat etänä ja saimme allekirjoitetut kauppakirjat sähköpostitse.
Olimme pohtineet myyntiä pitkään. Luopuminen rakkaasta kodistamme tuntui haikealta.
Se oli ollut kummallekin meistä pitkäaikaisin koti.
Asunto oli myös yrittäjän eläketurva.
Pysyvää reissuelämää on nyt takana kolme vuotta ja jo kaksi vuotta sitten puolisoni jäätyä työttömäksi aloimme tosissamme miettiä palaisimmeko koskaan kotiimme.
Pohdin silloin asiaa postauksessani Mun koti ei oo täällä.
Nyt kun päätös luopumisesta oli jo tehty, tarkasti harkiten ja hitaasti luopuen, ei myyntipäivä yllättäen synnyttänytkään muuta kuin helpotuksen tunteen.
Kohta olisimme asuntovelattomia.
Enää ei tarvisi pohtia miten koti pärjää poissa ollessamme. Pidetäänkö siitä hyvää huolta, onko kaikki kunnossa ja hoitavatko vuokralaiset maksut ajallaan.
Pari viikkoa sitten kävimme Suomessa tyhjentämässä kotimme. Tai oikeastaan sen varaston. Asunnon olimme tyhjentäneet jo vuosi sitten vuokralaista varten.
Kuukausi sitten kerroin koko kotimme minimoimisen herättämistä tunteista.
Siitä kuinka taakse jättämämme tavaramäärä tuntuu suurelta, kun on elänyt muutaman vuoden pienen repun varassa.
Kun kerroin kuinka olemme aina Suomessa käydessämme karsineet joitakin tavaroitamme ja tekisimme niin muutonkin yhteydessä, osa teistä lukijoista pohti, onko hyväksi hävittää tavaraa ja hankkia uutta.
Vastaukseni on, että ehdottomasti ei ole.
En halua kuljettaa mukanani maasta toiseen huonekaluja, mutta se ei tarkoita, että ostaisimme uusia.
Maailmalla vuokraamme valmiiksi kalustettuja asuntoja.
Oma sohvamme on ostettu periaatteella laatua loppuelämäksi, mutta se sohva saa nyt odottaa kunnes palaamme Suomeen tai löydämme muun pysyvän kodin.
Vaikka karsin joka muuton yhteydessä jotakin, minimalistilla se ei tarkoita peräkärryllistä kaatopaikalle lähtevää tavaraa.
Minimalistin muuttoraivaus
Mitä siis karsin?
Tässä eriteltynä jokainen esine, josta muuton yhteydessä luovuin.
Osa on henkilökohtaisia tavaroitani, osa puolisoni kanssa yhteisiä.
Kukkien kasteluputkilo
(Ei hajuakaan mikä tämän nimi on, mutta tiedätte sellaisen muoviputkilon, minkä saa oikeista kukkakaupoista, kun ostat vaikka ruusun vietäväksi ylioppilaalle.)
Kirjatuki
(Ei ole enää ihan kauheasti kirjojakaan.)
Alkon kangaskassi
(Tai mitähän selluloosaa sellainen mahtaa olla. Kuitenkin jotakin isompia ostoksia varten joskus hankittu ja sittemmin tarpeeton. Sai tehdä nyt viimeisen palveluksensa roskapussina.)
3 x postikortti
(sellaisia kehystettäviä retrokuvia)
Käsilaukku
(Japanista hätäpäissään vasta pari vuotta sitten hajonneen lempilaukun tilalle ostettu kaunis, mutta epäkäytännölliseksi osoittautunut laukku. Muistan jatkossa olla moittimatta itseäni pitkään ja hartaasti suunnitelluista hankinnoista. Kun harkitsee ostosta vuoden tai pari, harvemmin päätyy tekemään virheostosta.)
Trivial Pursuit -kortit
(Täyttöpakkaus. Pelilautaa meillä ei koskaan ollut, mutta korteilla pelasimme tietovisoja niin monta vuotta, että lopulta muistimme kaikki kysymykset ja vastaukset ulkoa. Oli siis ollut hyödyllinen hankinta, kun tuli viisastuttua satojen kysymysten verran).
Huonekalujen suojana olleet lakanat x 2
(Nämä olivat jonkun vuokralaisemme jättämiä ja saivat palvella varastossa pölysuojina.)
Sydämenmuotoinen rottinkinen jouluvalo
(Saatu aikoinaan lahjaksi ja oli ihan kaunis, mutta meille tarpeeton. En ole erityisesti jouluihminen ja kynttilä riittää koristeeksi. Joskin meillä on myös toiset jouluvalot, jotka olivat viime talvena ikkunalla monta kuukautta karkottamassa talven hämärää ja ripustettiin juuri tänään taas paikoilleen).
Valokuvateippirulla x 2
(Näitä tarvitsin aikoinaan kun liimailin kuvia kansioihin asiakkailleni. Nykyään asiakkaani eivät tarvitse printtejä albumeihin ja näiden teippien liimat olivat jo kuivuneet niin, etten niitä olisi enää voinut asiakastöihini käyttääkään.)
Iphonen latauspiuha
(Rikkinäinen. Saattoi toimia silloin tällöin ja oli välillä varajohtona kun kovalla käytöllä olevat piuhat aina katkeilivat reissuissa).
Kokouskansio sisältöineen
(Lopetin luottamustoimet Journalistiliitossa vuonna 2014, joten uskon, että tärkeät paperit on arkistoinut joku muukin).
Vyölaukku
(Joku mainoslahja. Jep, sanon aina, että kannattaa vahtia myös ilmaistavaroiden vastaanottamista. En muista mistä tämän sain, mutta ajatuksena oli käyttää laukkua jonakin lenkkeilyvarusteena. Enpä käyttänyt, kun ei sinne mahtunut vesipulloa. Mitä muuta liikkuessa tarvisi? Ehkä kännykän ja kotiavaimet.)
Toppi
(Tämän topin ostin viime vuonna Roomasta. Jo kolmannen samanlaisen vuosikymmenen aikana. Tämä oli aiempia huonolaatuisempi ja viimeiset puoli vuotta käytin sitä reikiä ja nukkaisuuta neuletakin alla piilotellen. Nyt se sai viimeisen tuomionsa siivousvaatteena. Ei siis ollut poisto varastoiduista tavaroista, vaan vähintään viikoittain käytössä olleen loppuunkuluneen vaatteen hävitys).
Parveketuoli
(Tätä parisenkymmentä vuotta sitten hankkimaani lempituoliani käytin ahkerasti taloyhtiömme siivousparvekkeella istuskellessani. Se alkoi olla jo ”aika” risa, mutta kesti vielä painoani.
Tai kesti ainakin ennen Serbiaan tuloamme, missä paikalliset ruuat eivät ole minimoineet minua, päin vastoin.)
Kukkaruukku x 4
(Nämä ruukut odottivat myös parvekkeella, että palaisin takaisin kotiin istuttamaan niihin kesäkukkia. En palannut, joten…)
Ikean kassi
(Näitä oli varastossa muutamakin. Yhdellä kuskasimme takaisin siskolleni häneltä viimeisiksi kotiöiksi lainatut makuupussin, peiton, pussilakanan ja makuualustan. Viimeiset yöt menivät leiritunnelmissa, omia kalusteita kun asunnossa ei enää ollut.)
Poistoja tuli kaikkiaan 24 kappaletta.
Ismo teki myös henkilökohtaisten esineiden karsintaa, mutta en laske niitä omiin poistoihini.
Yhteisesti hankitut esineet kirjaan kyllä omaan listaani.
Mihin ylimääräiset tavarat päätyivät?
Taloyhtiössämme oli ahkerassa käytössä oleva kierrätyshuone, minne sai viedä ja ottaa käyttökelpoista tavaraa. (Tai onhan se siellä edelleen, me vain emme ole).
Ehjä tavara päätyi sinne ja roskikseen (luonnollisesti lajiteltuna) meni ainoastaan sellaiset tavarat, joilla ei ollut enää käyttöarvoa.
Tyypillisesti jälkimmäisiä ovat vanhentuneet asiapaperit, jotka olisi hyvä käydä säännöllisesti läpi.
Onneksi nykyään fyysisen paperin määrä on vähentynyt, joskin läppärille hautautuu vieläkin helpommin turhia tiedostoja, joiden karsimiseen pitää myös varata erikseen aikaa.
Olimme aiemmin vieneet kierrätyshuoneeseen muun muassa ison määrän kirjojamme.
Olimme myös iloksemme huomanneet, että moni oli alkanut käyttää tilaa pienimuotoisena kirjastona: Kirjoja ja leffoja otettiin ja palautettiin.
Tässäpä vinkki taloyhtiöille: perustakaa yhteinen kirjasto, niin kaikille on paljon luettavaa ja katseltavaa, ilman että omia pitää säilöä pölyttymässä olohuoneen nurkassa.
Kirja ei ole hyllyn koriste, vaan käyttöesine!
Aiemmin tavaraa karsiessamme veimme tavaraa kierrätykseen ja laadukkaita huonekaluja, sekä joitakin esineitä myimme ystävillemme ja nettikirppareiden kautta.
Heikossa taloustilanteessa myymisestä oli iso apu, mutta ihan euron tavaraa ei kannata lähteä myymään.
Siinä menee ikä ja terveys.
Toisaalta ei voi myöskään olettaa saavansa merkittäviä summia laatutavarankaan myynnistä.
Nyrkkisääntönä kirppiskaupassa on se, että tavara vaihtaa omistajaa -90% hinnalla alkuperäiseen nähden.
Poikkeuksena lähinnä arvoaan nostava vanha keräilytavara, jossa siinäkin kysyntä vaihtelee vuosikymmenittäin trendien mukaan.
Tavaran ostajalla on vastuu sen asianmukaisesta hävittämisestä
Ihannetilanteessa tavara käytetään loppuun asti.
Aina niin ei voi tehdä; vaatteet jäävät pieniksi tai isoiksi, leluille ei ole enää pientä leikkijää… tai sitten tavaroiden omistajat päätyvät maailmaa kiertävälle radalle, kuten meille kävi vähän vahingossa.
Mikäli tietää, ettei jotakin esinettä enää tule tarvitsemaan, on se parempi laittaa kiertoon.
Virheostos ei muutu kaapissa tarpeelliseksi.
Päin vastoin, se muistuttaa sinua joka kerta kun avaat kaapinoven.
Jotkut sanovat, että niin sen pitäisikin.
Mutta pelastaako huono omatunto maailman?
Se, että hamstraat virheostosta hamaan hautaan saakka?
Tuskin.
Lahjoittamalla itsellesi turhan kapistuksen sellaista tarvitsevalle saat hyvän mielen.
Puhumattakaan kuinka iloiseksi tulee se tyyppi, joka entistä tavaraasi tarvitsi, mutta jolla ei olisi varaa sellaista hankkia. Tai kuinka iso riemu on lelupussin saavalla lapsella, joka toivoo joululahjaksi superhyperlegopakettia, mutta vanhemmilla ei ole varaa ensimmäiseenkään peruspalikkaan.
Siltikin olen sitä mieltä, että jos satut ostamaan paidan, jonka väri ei enää ensi viikolla miellytäkään, niin sitten sinnittelet hankintasi kanssa ja opit harkitsemaan ostoksiasi vähän huolellisemmin.
Tai jos sinulla on varaa luopua virhehankinnastasi, niin annat paidan jollekin sitä tarvitsevalle.
Paino sanalla tarvitsevalle.
UFFin laatikkoon heittäminen ei pelasta maailmaa, vaikka se omatunnon näennäisesti puhdistaisikin.
Hyväntekeväisyysjärjestöjen varoista merkittävä osa menee nykyään omatunnonpuhdistajien henkiseen hyvinvointiin.
Niiden hyvällä fiiliksellä kierrätyslaatikkoon dumpattujen halpisrättien kaatikselle roudaamisen kuluihin.
Mieti siis ennen kuin ostat.
Haluatko vai tarvitsetko.
Tämä on kokolailla nyrkkisääntöni mitä tahansa ostaessani.
24 poistoa
Muuttoraivausta tuli siis tehtyä 24 esineen verran.
Ei kuulosta välttämättä kovinkaan isolta määrältä.
Eikä se olekaan.
Useimmissa suomalaiskodeissa on kymmeniätuhansia esineitä, joista jopa tuhannet ovat täysin tarpeettomia.
Olisin itsekin halunnut käydä läpi omistamiamme tavaroita huolellisemmin, mutta yhdessä yössä ja aamupäivässä ei kovin pitkälle pötkitä. Niinpä karsittavaa jää vielä tuleviksikin ajoiksi.
Siltikin minimalistin muuttoraivaus on ennemminkin kassillinen tavaraa, kuin peräkärryllinen. Jotakin sellaista, mikä ei ole tarpeen uudessa kodissa tai on vanhentunut tarpeettomaksi (kuten yli viisi vuotta vanhat veropaperit ja kirjanpidot).
Veimme maallisen omaisuutemme isäni hoteisiin.
Meillä on mahdollisuus jatkaa tavaroiden perkaamista hänen luonaan aina Suomessa käydessämme.
Tiedän haluavani luopua ainakin muutamasta korusta ja astiasta, jotka eivät ole meille välttämättömiä.
Tässä tuli rikottua Konmarin sääntöä numero yksi tai jotakin sinnepäin: vanhoja tavaroitaan ei ikinä pitäisi antaa kavereiden tai perheenjäsenten huoleksi.
Tässä tapauksessa olimme jo vuokraamassa tilapäistä varastoa, kun isäni tarjosi itse tarpeetonta tilaansa käyttöömme.
Sinne siis suuntasimme pakun ja kuskin kanssa.
Mitä kuormassa mukana kulki, sen kerron myöhemmin erillisessä postauksessa.