Harkitun pienellä vaatekaapilla pärjää yllättävissäkin tilanteissa.
Jokainen asu on valittu niin, että se toimii monenlaisissa sääolosuhteissa, arjessa ja juhlassa.
Olen vannoutunut pikkumustan ystävä: – Simppeli musta mekko toimii kotiolosuhteissa, mutta myös töissä ja juhlissa.
Pari sanaa alkuun
Edit. 17.12.2023
Tämä alkuperäinen artikkelini käsittelee minimalistista nomadielämää, sitä miten vähällä tavaramäärällä voi selvitä erilaisista ja yllättävistäkin tilanteista.
Huomasin järkytyksekseni, että tätä artikkeliani lukevat myös hiljattain läheisensä menettäneet etsiessään tietoa suomalaisesta hautajaispukeutumisesta.
Lisään siksi loppuun erillisen kappaleen suomalaisesta hautajaisetiketistä.
Minimalisti on koruton
Aiemmin käytin juhlissa koruja lisäasusteena.
Nykyään reissuelämässä en kanna koruja mukanani, vaan olen minimalismilleni uskollinen myös asusteellisesti, juhlavissakin tilanteissa.
Minulla on kyllä rasiallinen lempikorujani varastoituna Suomessa.
Niihin kuuluu isoäidiltäni teini-iässä perinnöksi saamani kaulakoru, äidiltäni nelikymppislahjaksi saamani Lapponia-koru ja itse ostamiani muranolaisia lasikoruja.
Ne kaikki odottavat sitä päivää, jolloin asetumme taas aloillemme.
Niitä ei ole tarvetta myydä, koska en hävitä tavaroita itsetarkoituksellisesti.
Meillä on muutenkin edelleen jonkin verran tavaroita odottamassa Suomessa pysyvän (tai pysyvähkön) kodin löytymistä.
Niihin kuuluu korujen lisäksi esimerkiksi muutama vaate, joitakin astioita, vähän kirjoja, levyjä ja lempielokuvia.
Mitään turhaa ei ole, mutta rakkaat aarteeni säilytän.
Minimalistisuuteni tarkoitus ei ole pyyhkiä pois historiaani, vaan ostan mieluummin laadukasta ja kestävää materiaa koko elämäni ajaksi.
En ole koskaan halunnut omistaa paljon tavaraa, mutta erityisesti vaatteiden kohdalla koen suuren määrän lähinnä ahdistavaksi.
Lisäksi inhoan vaatteiden ostamista.
Toivon joskus löytäväni luotto-ompelijan, joka tekisi toiveideni mukaisia asuja laadukkaista kankaista.
Ehkäpä sellainen löytyy sitten kun pysyvä kotikin.
Siihen asti etsin kaupoista yhä uudelleen samanlaisia perusvaatteita korvaten aina edellisen puhkikulutetun.
Toisinaan oma vaatevarasto ei tunnukaan riittävän
Puvustoni on rakennettu vastaamaan perustarpeitani. Arjessa pukeudun rennosti, mutta japanilaista toimitusjohtajaa työssäni tavatessa on pakko pukeutua muodollisesti.
Patikointi vaatii omanlaistaan varustelua.
Pienen puvuston on siis joustettava monenlaisiin käyttötarkoituksiin.
Siltikin joskus kohdalle osuu täysin yllättäviä tilanteita, joihin omasta repusta ei tunnukaan ensisilmäyksellä löytyvän ratkaisua.
Uudesta-Seelannista Balille palatessa meille kerrottiin, että parin päivän kuluttua vietettäisiin balilaisen kuninkaallisen hautajaisia täkäläisessä ”kotikaupungissani” Ubudissa.
Vuokranantajamme mainitsi, että hautajaiskulkue tulisi olemaan massiivinen ja niin hieno, ettei sitä kannattaisi jättää väliin.
Toki halusimme osallistua tähän ainutlaatuiseen seremoniaan!
Mutta…
Kirjoitin hiljattain siitä, mitä garderobiini kuuluu.
En tainnut mainita, että sekä mekkoni että hameeni ovat lyhyitä, vain vähän polven yläpuolelle ulottuvia. On minulla kahdet pitkät housutkin, mutta nekään eivät vastaa balilaisten käsitystä naisten juhlapukeutumisesta.
Arvostan paikallisia kulttuureita ja haluan pukeutua niitä kunnioittaen, vaikka asukokonaisuuteni onkin varsin eurooppalaistyylinen.
Ei tulisi mieleenikään osallistua balilaisen kuninkaallisen hautajaisiin lyhyessä hameessa, paikallisten pukeutuessa värikkäisiin saronkeihin, sukupuolesta riippumatta.
Pari tuntia ennen seremonian alkamista pohdin, pitääkö meidän jättää koko tilaisuus näkemättä ja kokematta. En kehtaisi mennä sinne lyhyessä hameessa, en edes niissä pitkissä housuissa.
Tavallaan murehdin turhaan; lopulta kulkuetta oli seuraamassa paljonkin länsimaalaisia, joista osa oli pukeutunut täysin paikallisittain, mutta jotkut vaelsivat mukana iloisesti mikroshortseissa.
Siltikin itseäni olisi hävettänyt pukeutua epäkunnioittavasti, joten ratkaisuvaihtoehtoja tuntui olevan kaksi; joko jättää menemättä tai ostaa saronki.
En halunnnut ostaa jotakin vain parin tunnin tilaisuutta varten.
Ei se saronki kallis olisi ollut, kenties vain muutaman euron, mutta periaatteesta en osta mitään vain yksittäistä käyttötarkoitusta varten.
Ei sillä, saronki on yksi monikäyttöisimpiä vaatteita mitä tiedän.
Kirjoitin omastani muutama vuosi sitten Japanissa ollessani. Tuo kangaskappale kuitenkin virttyi lopulta kapeiksi kangaskaistaleiksi ja jouduin siitä luopumaan.
Uusi on ostoslistalla, mutta en koskaan ole nähnyt Balilla omaa silmääni miellyttävää, sellaista, mitä haluaisin käyttää vuodesta toiseen eri tarkoituksiin.
Mikä siis avuksi?
Hetken mietin kysyisinkö vuokraemännältämme olisiko hänellä lainata minulle sopivaa asua.
En kuitenkaan lähtenyt hänen puheilleen, vaan mietin, josko omasta repustani voisi kuitenkin taikoa sopivan asun.
Ja kyllähän se onnistui.
Otin mustan lyhyen mekkoni, puin sen ylleni, mutta laskin sen vyötärölle, tehden siitä pitkän puolihameen.
Yläosaksi valitsin valkoisen paitapuseroni.
Mekon hiha-aukot aiheuttivat vähän pulmia.
Samoin se, että avokaulaisena se ei meinannut pysyä lanteillani.
Mieheni tarvitsee vyötään ainoastaan suuriksi käyneitä shortsejaan käyttäessään ja hautajaisiin hän puki ylleen pitkät housut.
Niinpä lainasin hänen leveää vyötään pitämään hameen (eli mekon) päälläni ja peittämään ne käsiaukot.
– Minimalismi kehittää luovaa ajattelua.
Hetki ennen seremoniaan lähtemistämme pohdin, kehtaanko mennä tuossa viritelmässä mukaan, joten pyysin puolisoani ottamaan kuvan asustani, että näkisin miltä se näyttää ulkopuolisen silmin.
Lopputulos on tuossa aloituskuvassa.
En ainakaan huomannut kenenkään tuijottavan itseäni omituisesti.
Täydestä siis meni.
Ja kyllähän kulkue oli niin vaikuttava ja tungos valtava, ettei siinä kukaan ehtinyt kovasti muiden pukeutumiseen huomiota kiinnittää.
Viimeisessä kuvassa näet miltä asuni näyttää, kun se puetaan päälle sillä tavoin, kuin se on tarkoitettu puettavaksi.
Mekko on muuten viime kesänä hätäpäissäni Belgradissa tekemäni ostos.
Kun lämpötila oli ollut viikkoja yli neljänkymmenen asteen, luovutin ja myönsin tarvitsevani hellemekon.
Menin kauppaan ostamaan tismalleen samanlaisen vaatteen kuin minulla oli ollut aiemminkin.
Tuo rätti on valitettavasti jotakin halpislaatua ja sen käyttöikä on vain parisen vuotta.
Jos joku lukijoistani tietää mistä löytäisin vastaavan, mutta laadukkaamman, mielelläni otan vinkkejä vastaan!
Nyt kuvan kolttu on palvellut siis Euroopan superhelteiden ajan alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, läpi Siperian syksyn ja Japanin talven tunikana kera merinovillaleggingsien tai pitkien housujen ja nyt myös kuninkaallisten hautajaisten virallisena asuna, koruttomasti.
Suomalainen hautajaisetiketti
Suomalainen hautajaisetiketti edellyttää perinteisesti tummaa asua. Musta ei ole pakollinen väri, tumma riittää. Koko asun lisäksi korujen ja meikin tulisi olla hillittyjä, huomiota herättämättömiä.
Asun tulisi olla peittävä ja vaatekankaan mieluummin mattapintainen kuin kiiltävä. Peittävyys tarkoittaa pitkiä housuja tai yli polven mittaista hametta, sekä pitkiä hihoja.
Kengiksi valitaan umpikärkiset.
Suomalaisessa kulttuurissa kaikenlainen värikkyys ja erottuvuus mielletään itsensä korostamiseksi ja hautajaisissa vainajaa kunnioitetaan eleettömyydellä.
Hautajaispukeutuminen on kuitenkin muuttunut, eikä perinteistä etikettiä välttämättä enää noudateta. Läheiset saattavat esittää toiveen esimerkiksi vainajan lempiväriin pukeutumisesta.
Jos erillistä mainintaa ei ole, silloin on syytä noudattaa perinteistä etikettiä hillitystä pukeutumisesta.
Myös asusteet ovat mustia, mutta pienin poikkeuksin. Lähiomaiset voivat halutessaan käyttää valkoista huivia. Miesten asusteisiin kuuluu perinteisesti myös musta hattu.
Miehet pukevat tummun puvun kanssa valkoisen paidan ja käyttävät valkoista taskuliinaa.
Lapsilta juhlavampaa pukeutumista ei edellytetä, eikä tummia vaatteitakaan tarvitse ostaa erikseen, mikäli sellaisia ei valmiiksi ole. Suositeltavaa on valita neutraaleinta mitä kaapista löytyy.