Kuuntelin eilen Ylen vaalitenttiä ja eräs asia jäi vaivaamaan.
Puolueiden puheenjohtajista jokainen korosti vanhuspalveluiden ja lastensuojelun resurssien tärkeyttä. Vähemmälle huomiolle jäivät työikäisten ongelmat. Se, että hyvinvoiva aikuinen pitää huolta myös muista.
Ajattelin jättää politikoinnin sivuun täältä, mutta koska asia häiritsi minua edelleen herätessäni, päätin lopulta kirjoittaa kuitenkin.
Silläkin uhalla, että tulen väärinymmärretyksi.
On aivan itsestään selvää, että vanhusten terveyspalvelut ja lasten hyvinvointi ovat tärkeitä, mutta niiden puolesta puhumalla on myös liian helppoa kerätä irtopisteitä ilman konkretiaa.
Vaalitentin keskustelu jäi väittelyksi siitä onko meillä rahaa julkisiin palveluihin ja miten ne rahoitetaan, sekä mistä leikataan, jos leikataan.
Työikäisten aikuisten hyvinvointia liipattiin keskustelussa vain hyvin lyhyesti, lähinnä hoitoalan irtisanomisten kautta ja sivulauseessa freelancereiden ahdinko mainiten.
Laajemmin paheneva työttömyystilanne ja taloudelliset vaikeudet jäivät käsittelemättä.
Minua häiritsevä asia oli kokonaisvaltaisen ajattelun puute.
Hyvinvoiva aikuinen pitää huolta myös muista
On helppo arvottaa vanhukset ja lapset erilaisten palveluiden tärkeimmiksi kohderyhmiksi – kuka edes kehtaisi olla eri mieltä – mutta samalla unohtuu ketkä ovat vastuussa heistä huolehtimisesta ja millä rahalla kaikki hyvä toteutetaan.
Työikäisten tehtävänä on pitää huolta niistä, jotka eivät siihen itse kykene.
Työikäinen aikuinen tuottaa kipeästi tarvittavia verotuloja – kun hänellä on työ, josta maksetaan asiallista palkkaa ja kun hänellä on henkistä ja fyysistä kapasiteettia tehdä töitä.
Hyvinvoiva aikuinen kykenee pitämään huolta omista lapsistaan, siinä sivussa myös muiden lapsista maksamiensa verojen kautta. Moni huolehtii myös vanhemmistaan.
Taloudellisessa ahdingossa olevissa perheissä myös lasten pahoinvointi lisääntyy. Puhumattakaan perheistä, joissa vanhemmilla on mielenterveys- tai päihdeongelmia.
Lasten hyvinvointi ei lisäänny lastensuojeluun rahaa kaatamalla. Ongelmat tulisi korjata paljon ennen kuin lapsi päätyy lastensuojelun asiakkaaksi.
En missään nimessä ehdota lastensuojelun resurssien leikkaamista, päin vastoin. Sen sijaan ehdotan, että ongelmia tarkasteltaisiin ja torjuttaisiin ennaltaehkäisevästi.
Ettei meille syntyisi enää yhtään uutta lama-ajan sukupolvea, lapsia, jotka joutuvat elämään jatkuvan köyhyyden ja epävarmuuden keskellä.
Lapsia, jotka eivät tee sosiaalista nousua aikuistuessaankaan.
Vähemmän ei aina ole enemmän
Nyt ehdotetut ja osin toteutetutkin lasten puistoruokailut ovat kaunis ajatus, mutta ne eivät poista todellisia ongelmia. Päihdeongelmainen ei lastaan puistoon vie, eikä lapsen turvallisuudentunne kotona lisäänny.
Tällaisilla toimilla saatetaan tavoittaa taloudellista tukea tarvitsevia perheitä ja ennaltaehkäistä tilanteen pahenemista. Se on oikein hyvä se, mutta olisiko riittävä sosiaaliturva sittenkin laastarointia kestävämpi ratkaisu?
Olisiko työ, josta voi tienata köyhyysrajan ylittävän palkan kuitenkin kaikkein paras ratkaisu lapsiperheköyhyyden estämiseen?
Myös eläkeikäisten terveydenhoitopalvelut ovat ehdottoman tärkeitä, mutta nekin vaativat veronmaksajia.
Siksi riittävät palvelut pitää voida taata myös työikäisille.
Terve ja taloudellisesti itsenäinen aikuinen huolehtii itsestään ja läheisistään ilman erityistä tukea. Hyvinvoiva aikuinen on lähes patenttiratkaisu yleisen hyvinvoinnin lisäämiseen.
Miksi työikäisten hyvinvointi ei kuitenkaan nouse vaalipuheissa esiin, vielä vähemmän konkreettisissa toimissa köyhyyden ehkäisemiseksi?