Miksi lähteä ulkomaille, jos elämä muuttuu sielläkin arjeksi? Pitäisikö työ- tai asuinpaikkaa vaihtaa aina kun tylsistyy?
Helena Liikanen-Renger kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan kuinka moni ulkomaille muuttanut joutuu pettymään todellisuuteen arjen alkaessa: ”Vaaleanpunaisten lasien läpi katseltu lomaelämä vastaa harvoin todellisuutta, ainakaan pitemmän päälle. Sen ovat monet lomakohteeseen muuttaneet suomalaiset – mukaan lukien ystävättäreni – huomanneet.”
Kolumni herätti vilkasta keskustelua. Jotkut ihmettelivät miten muka arki voisi iskeä päälle kun on saanut valita mieleisensä asuinpaikan. Lähtenyt elämään omannäköistään elämää. Toisten mielestä etelän lämmössä arki on paljon mukavampaa kun töihin ei tarvitse kahlata räntäsateessa ja kolumnin ystävätär turhasta valittaja.
Ranskassa itsekin asuvat Helena ja kollegansa Lilli haastattelivat minua hiljattain Cafe au lait -bloginsa podcastiin. Keskustelimme siitä kuinka yleistä on uskoa, että ulkomaille muuttaneen elämä on yhtä riippukeinussa makoilua drinksuja siemaillen.
En usko, että kolumnin tarkoitus oli valittaa siitä miten arki koittaa päälle ulkomaillakin, vaan muistuttaa, ettei sinne aurinkorannikolle kannata lähteä siinä oletuksessa, että elämä siellä on samanlaista kuin se oli viime kesän lomamatkalla.
Dolce vita on kykyä nauttia arjesta
Aloin pohtia miksi tämä kolumni herätti niin erilaisia tulkintoja, miksi sitä kommentoitiin varsin kärkevästikin. Oivalsin, että kyse oli sanasta arki.
Sana konnotoi useimmille jotakin ankeaa, pakollista.
Helenan ystävä viihtyi unelmiensa rantakohteessa pari vuotta. Sen jälkeen hän totesi, että: ”On päästävä pois, jonnekin, missä ihmiset elävät muullekin kuin ikuiselle lomalle ja dolce vitalle.”
Ehkäpä ongelma olikin epärealistisissa odotuksissa. Haaveet ikuisesta lomasta eivät toteutuneetkaan ja se teki alkaneesta arjesta sietämätöntä. Elämä uudessa kotimaassa vaatikin oletettua enemmän ponnisteluja, eikä esimerkiksi työpaikan löytäminen ollut helppoa. Ehkä alkuperäisenä ajatuksena oli elää vapaaherrattarena vailla huolta huomisesta. Huomaamatta saattoi jäädä, etteivät muut ihmiset elä siellä ikuiselle lomalle, vaan se oli hänen oma haaveensa, joka ei sitten hänen pettymyksekseen toteutunutkaan.
Yksi rakentaa omannäköisensä hyvän arjen, toinen välttelee arkea kuin ruttoa tylsien rutiinien pelossa.
Arki kuitenkin täyttää suurimman osan, no, arjesta.
Sen pakeneminen ei tee onnelliseksi.
Siihen tottuminen tekee.
Hetkessä elämisen taito tuo onnen
Arkeen opettelu ei kuitenkaan poissulje mahdollisuutta rakentaa omaa arkeaan toiveidensa mukaisiksi.
Tämä vain hyvin harvoin tulee ilmaiseksi, vaan vaatii sen sijaan kovaa työtä.
Monet ulkomaille muuttaneet suomalaiset perustavat oman yrityksen ja tekevät paljon töitä pärjätäkseen. Yhdet puurtavat epävarmoilla nollatuntisopimuksilla. Silti monet heistä ovat oikein onnellisia.
Muuttopäätöstä tehdessä on tehty reality check, – selvitetty ennalta mitä arki uudessa kotimaassa tulee olemaan, punnittu plussat ja miinukset.
Tiedostettu, että kovan työn vastapainoksi saa vaikkapa Suomea paremmat sääolosuhteet, ja se riittää.
Hetkessä elämisen ja läsnäolemisen taito auttaa nauttimaan pienistäkin asioista. Opettelemalla olemaan kiitollinen sille hyvälle mitä elämässä on, arkikin tuntuu hyvältä.
Jos elää jatkuvasti sitkun -elämää, odottaen viikonloppua, lomaa tai parempaa työpaikkaa, jahtaa extreme-kokemuksia ja lisää elämyksiä, menettää elämästään paljon aikaa, jonka olisi voinut käyttää onnellisempana.
Arki seuraa kulkijaa
Arkea ei pääse pakenemaan pieniä lomapyrähdyksiä pidemmälle. Vaikka kiertäisi koko maailman, arki seuraa perässä, aina jossakin vaiheessa. Sen vuoksi sen kanssa kannattaa opetella tulemaan toimeen. Opetella asennoitumaan oikein. Kun oppii pitämään arjestaan, saa lahjaksi paljon onnellisia tunteja.
Kirjoitan tätä blogia balilaisen vuokrahuoneemme terassilla. Tämäkin päivä menee töissä, ei siellä riippukeinussa tai rannalla (kummastakaan ei ole tietoa lähimain), mutta iloitsen siitä, että eilisen sadepäivän jälkeen paistaa aurinko ja voin taas työskennellä ulkona. En saanut nukuttua kunnolla, mutta vuokraemännän iloinen hymy, hänen tuodessaan kuumaa vettä aamukahvia varten, piristi.
Talomme ylitse lentää Denpasarista noussut matkustajakone. Jo lapsena katselin lentokoneita haaveillen lähtemisestä; joku siellä taas menee, minäkin haluaisin. Nyt minulla ei ole kiire mihinkään. Uusiin paikkoihinkin ehtii kyllä vähän hitaamminkin.
Tässä ja nyt on hyvä.
Tämä on minun dolce vitaani, itserakennettua makeaa elämää.