Paras ruokakin on usein yksinkertaista.
Kaupat notkuvat erilaisia keittiötarvikkeita; on samppanjavispilää, mansikkaleikkuria, erilaisia kahvikoneita ja voileipärautoja. Muistatko kuinka jokunen vuosi sitten pastakone oli lähes välttämätön joka kodin väline, tai kuinka jokaisen valistuneen kansalaisen tuli tehdä leipänsä itse, tietenkin leipäkoneella?
Joka vuosi luodaan uudet trendit ja olemme hyviä perustelemaan itsellemme kuinka välttämättömiä kaikki nuo turhakkeet ovat. Parin vuoden kuluttua samat esineet täyttävät kaappiemme sijaan kirpputoripöytiä.
Herkullinen ruoka ei vaadi monimutkaisia välineitä. Leipätaikinan voi edelleen vaivata käsin, mansikat ja porkkanat voi aivan hyvin leikata samalla veitsellä. Parhaat kokitkin pärjäävät laadukkaalla veitsellä, leikkuulaudalla ja kunnon pannulla.
Itse ruuankaan kanssa ei tarvitse kikkailla. Paras ruoka syntyy yksinkertaisista, laadukkaista raaka-aineista, eikä arkiruoka vaadi tuntien panostusta ollakseen hyvää. Ei ole sattumaa, että puhtaaseen, kotona tehtyyn lähiruokaan kannustava Slow food-liike syntyi juuri Italiassa. Maalla on köyhä tausta, mutta italialaiset ovat aina ymmärtäneet hyvän ruuan päälle.
Miksi et kokeilisi arjen iloksi ja alkupalaksi Capresea, erikseen kauniisiin kulhoihin katettuna Italian malliin?
Caprese
- Tomaattia
- Mozzarellaa
- Basilikaa
- Oliiviöljyä
- Mustapippuria
Tärkeintä ovat laadukkaat raaka-aineet, joten valitse mieluiten auringossa kasvaneita luomutomaatteja.
Siivuta tomaatti ja mozzarella, asettele kulhoon vuorotellen pala tomaattia ja pala mozzarellaa.
Ripottele päälle runsaasti basilikan lehtiä.
Loraus oliiviöljyä ja vielä rouhaisu mustapippuria, – alkupala on valmis!
P.s. Jos olet innokas kotikokki, tutustu myös Mausta.net-ruoablogiini.