Minimalisti sijoittaa vapauteen

taloudellinen riippumattomuus

Minimalismi ja sijoittaminen nähdään usein hiukan ristiriitaisina: Miten minimalisti voi kerätä maallista mammonaa?

Jos sijoittamisen tavoitteena on maksimoida varallisuutensa ja hankkia rahaa vain rahan itsensä vuoksi, ei se kovin hyvin sovellukaan minimalistiseen elämäntapaan.

Miksi sijoitan?

Osakkeita ostamalla en hanki omaisuutta. Ostan sijoittamalla aikaa. 
Aikaa tehdä asioita, joita haluan tehdä ja jotka koen tärkeiksi. 

Saan mahdollisuuden kirjoittaa kirjoja ja blogejani. Auttaa myös muita saavuttamaan omannäköisensä elämän, perustamaan yrityksen tai vaikkapa löytämään mielenkiintoisen matkakohteen. 

Taloudellinen riippumattomuus on avain omannäköiseen elämään. 
Kun kaikki aika ei kulu oravanpyörässä juoksemiseen ja seuraavan palkkapäivän odotteluun, saa aikaa tehdä juuri sitä mitä itse haluaa.

Passiiviset tulot antavat mahdollisuuden tehdä palkatonta hyväntekeväisyystyötä tai keskittyä rakkaisiin harrastuksiin. Niihin on kovin rajatusti aikaa, jos leivän hankkimiseen kuluu suuri osa vuorokaudesta.

Lottovoiton odottelu ei ole kovin realistista, joten jos ei ole kultalusikka suussa syntynyt, sijoittaminen on näppärä keino tukea unelmien saavuttamista.
Pikavoittoja se ei anna. Aikaa ja kärsivällisyyttä vaaditaan. 
Silti ihan pienelläkin, jopa ihan tyhjästä, voi aloittaa ja saada aikaan tuloksia. 

Onko passiivisilla tuloilla eläminen laiskaa lusmuilua?


Valitettavasti moni edelleen ajattelee, että kirkkaimman kruunun saa, kun tekee mahdollisimman paljon työtunteja. Siis sellaisia töitä, joista maksetaan korvaus erikseen jokaisesta tehdystä tunnista. 

Samalla logiikalla kaikki vapaaehtoistyö olisi arvotonta ja ylipäätään ihmisen arvo mitattaisiin palkan kautta. 

Miksi sijoittaminen nähdään negatiivisena, kun taas se, että tuhlaa kaikki rahansa shoppailuun on ok? 
Missä vaiheessa siitä tuli hyve, että ennen palkkapäivää tili on tyhjä? 
Enkä nyt tarkoita sitä, että tulot ovat niin pienet, että ne hädin tuskin riittävät pakollisiin menoihin, vaan sitä, että yksi käyttää ns. ylimääräisen satasensa shoppailuun ja toinen säästää ja sijoittaa saman setelin. 

Suurin osa piensijoittajista on säästeliäästi eläviä keskituloisia. Yhdet taas valmiiksi vauraita ja kolmannet pienituloisia. 

Minimalisteille säästäminen on poikkeuksellisenkin helppoa, koska tarvetta turhan ostamiseen ei alun alkaenkaan ole. Jos ei ihan köyhyysrajalla elä, niin pienistäkin tuloista voi saada jotakin sukanvarteen. 

Yksi tuhlaa kaiken nyt, toinen säästää ja laittaa säästöt tuottamaan, saadakseen myöhemmin vapaamman elämän. Kaukokatseisuutta en laiskuudeksi syyttäisi. 
Passiivisista tuloista maksetaan verot siinä missä muistakin, joten yhteiskuntakin saa osansa, vaikka sijoittaja himmailisikin.
Puhumattakaan sitten niistä vapaaherrattarien ja -rouvattarien tekemistä talkootöistä, joille pitäisi myös laskea arvo.

Omat työviikkoni yrittäjänä venyivät pahimmillaan 60-100 -tuntisiksi aivan peruskaurapuuron eteen työskennellessä. 
Sellaista ei loputtomiin jaksa, eikä elämässä lopulta ole jäljellä muuta kuin se työ. 
En ole niistä vuosista ylpeä, enkä häpeä sitä, että työskentelen (!) aktiivisesti sen eteen, että pärjäisin vähillä työtunneilla. 

Riippukeinuun tuskin jään koskaan lekottelemaan, vaikkei töitä enää tarvisi tulojen takia tehdäkään. On aivan liian paljon kaikkea kiinnostavaa tekemistä!

Miten aloitin sijoittamisen?

Kuulun niihin tyhjästä aloittaneisiin. Vapaushaaveet eivät tulleet silloin mieleenikään.
Nuorena en edes osannut unelmoida mistään taloudellisesta riippumattomuudesta. 
Päin vastoin, olin siinä uskossa, että vain kovalla työllä voi menestyä. 
Ahkeroimatta ei olisi edes oikeus vaurastua.

Aloitin sijoittamisen samaan aikaan kun perustin ensimmäisen yritykseni 25-vuotiaana. Yrittäjäperheessä kasvaneena tiesin astuvani sosiaaliturvakynnyksen ylitse, olevani itse vastuussa toimeentulostani sairastuessani, työttömyysjaksoina ja sitten myöhemmin eläkkeellä. 

Yrittäjänä olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen aina voinut kehittää työtäni merkitykselliseksi ja toimia omien arvojeni mukaisesti.
Olen saanut matkustaa ja nostaa työni kautta esiin tärkeäksi kokemiani asioita.

Toisaalta valintani (yrittäjyys, valokuvaajan ammatti) ovat ohjanneet minut pienituloiseksi ja sosiaaliturvattomaksi.
Ei sillä niin väliä, olen mieluummin henkisesti, kuin taloudellisesti rikas. 

Minimalistille riittää kun on katto pään päällä ja pötyä pöydässä. Kaikki muu on ekstraa, johon suhtautuu kiitollisuudella.

Onnekseni minulla on kuitenkin kodin perintönä vankat rahataidot. 
Opin tarkan markan rahankäyttötaitoja jo hyvin pienenä.
Kauppa-asioillekin minut lähetettiin jo alle kouluikäisenä markkaseteli matkassani.

Olen pitänyt budjettia jo kahdeksanvuotiaasta, jolloin sain äidiltäni suuren vanhan tilikirjan, jonka eri sarakkeiden saloihin äiti minut perehdytti, ihan oman kiinnostukseni vuoksi. 

Viikkorahat kirjasin tunnollisesti, kuin myös nallekarkit ja jo silloin tärkeät kirjaostokset, joihin pitikin säästää pitkään.

Yläasteella otin kaupalliset aineet valinnaisina, mutten päätynyt talousalalle. 
Sarjayrittäjäksi sitten kuitenkin.

Olin kiinnostunut sijoittamisesta jo koululaisena, mutta sen ajan osakekauppaa tehtiin niin suurilla pörssierillä, että haave jäi ajatuksen tasolle.

Minimalisti sijoittaa vapauteen

Aloitin siis sijoittamisen vuosituhannen vaihteessa.
Kun omat resurssini riittivät vain kymppeihin kuussa, ei ollut mahdollisuutta ostaa vieläkään suoria osakkeita, joissa nuo kurjat pörssierät olivat käytössä syksyyn 2006 asti. 

Käytännössähän pörssierä tarkoitti, että yhden yhtiön osaketta piti ostaa vähintään tonnilla tai parilla. Eli jos olisikin saanut raavittua kasaan sen verran rahaa, niin kaikki munat olisivat olleet samassa korissa.
Aloitin siis rahastoilla. 

Olin (ja olen aina ollut) pienituloinen, mutta silti revin sivuun ensin kymppejä, sitten satasia. 
Pörssierien poistuttua pääsin iskemään kynteni suoriin osakkeisiin, mutta suurin sijoitukseni tuohon aikaan oli oman pienen miniyksiöni ostaminen vuonna 2005. 

Silloin vielä se ei ollut sijoituskohde, vaan ostin 20-neliöisen yksiön kodikseni. 
Pitkästä laina-ajasta huolimatta tuo asunto on kuitenkin ollut merkittävä tekijä matkalla kohti taloudellista riippumattomuutta.

Kun en enää joutunut maksamaan vuokria ulkopuoliselle, pääsin kasvattamaan varallisuuttani lainanlyhennysten kautta. 

Pieni asunto myös mahdollisti edullisen asumisen. Se oli tietoinen valinta matkalla kohti unelmaelämää. 
Mahdollisuus toteuttaa unelmiani, matkustella jo silloin, eikä vasta eläkeiässä ja sitkun-elämässä.

Unelmat todeksi jo elämän puolivälissä


Olen säästänyt ja syönyt säästöni useaan kertaan matkan varrella uusia yrityksiä perustaessani. 
Olen velkaantunut, maksanut velkani ja aloittanut säästämisen alusta. 

Vieläkään en voi jäädä lepäämään laakereilleni, mutta taloudellinen riippumattomuus on jo käsin kosketeltavan lähellä. 

Unelmaelämäni on toteutunut: olen saanut matkustella todella paljon, viettänyt kaksi ja puoli vuotta nomadielämää ja päätynyt asumaan Manner-Eurooppaan. 
Minulla on aikaa kirjoittaa aiheista, joita pidän tärkeinä. Siis ilman taloudellisen menestymisen pakkoa. 
Kaikki asioita, joista haaveilin jo lapsena. 

Kirsikkana kakun päällä on tietoisuus siitä, että minulle on karttunut kokemusta auttaa muita saavuttamaan omia unelmiaan.
Sekä aikaa tehdä sitä.

P.S. Osa teistä lukijoistani on toivonut minun avaavan sijoitusstrategiaani. Palaan siihen myöhemmin. Halusin ensin kertoa hiukan suhteestani sijoittamiseen, sekä sijoittamiseni tavoitteista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s