Koronavirus ahdistaa ja karanteeni pelottaa. Suomessa tiedossa olevia sairastuneita on jo toista sataa. Meillä täällä Serbiassa todettiin ensimmäinen tapaus vasta viime viikon perjantaina. Maanantaina tuli toinen tapaus ja tiistaina niitä oli jo 18.
Miten koronan leviämistä voi estää ja onko hamstraaminen järkevää?
Italia on meistä vain kymmenen tunnin bussimatkan tai tunnin lentomatkan päässä, joten oli selvää, että virus saapuu ennemmin tai myöhemmin keskuuteemme. Vaikka normaalisti emme pidä varastossa mitään pastapussia, puuropakettia ja paria tonnikalapurkkia enempää, niin nyt mekin päätimme ostaa pientä varmuusvarastoa.
Ei sillä, että uskoisimme maailmasta ruuan loppuvan, vaan varaudumme mahdolliseen karanteeniin, joita on jo ympäri Eurooppaa.
Pidän järkevänä ostaa pikkuhiljaa vähän normaalia enemmän.
Valtava hamstraaminen johtaa vain siihen, että yhä useammalle iskee hysteria ostaa vessapaperia puolen vuoden hätiin ja lopulta toiset jäävät kokonaan ilman.
Suomessakin kauppojen hyllyt alkavat olla monin paikoin tyhjiä.
Toisaalta jos jokainen asiakas ostaa yhden vessapaperipaketin sijaan kaksi, niin hyllyt tyhjenevät hetkessä, ilman sen suurempaa hamstraamistakaan.
Tehtaat pyörivät, ainakin vielä, ja tavara liikkuu kauppojen hyllyille.
Kerrytetään siis maltillisesti pieniä lisäostoja tehden.
Varsinaista hamstrausta tärkeämpänä pidän ostoskertojen harventamista. Meidän pieni lähikauppamme on vain parin sadan metrin päässä ja torille on viiden minuutin kävelymatka.
Niinpä ostammekin normaalioloissa ruokamme joka päivä tuoreena.
Nyt olemme tehneet päätöksen käydä kaupassa vain muutaman päivän välein, kunhan saamme ensin niitä varastoja täydennettyä.
Epidemian välttämisessä joukon jokaisen jäsenen vastuulla on suojella heikompia.
Kun liikumme vapaaehtoisesti vähemmän, teemme etätöitä ja harrastamme kotona, voimme estää uusien tartuntojen syntyä.
Meidän tulomme ovat pääasiassa kiinni matkoistamme, vaikka kirjoitustyömme teemmekin kotona. Silti peruimme Espanjan matkan ja siirsimme Italiaan menoa tältä keväältä.
Emme halunneet ottaa kyseenalaista kunniaa olla ensimmäisiä, jotka toivat covid-19:n Serbiaan.
Mutta miksi meillä on korona kiusanamme?
En tiedä, en ole mikään asiantuntija, mutta jollakin tavalla näen tämän luonnon tapana ”kostaa” meille liikakulutus ja liikakansoittuminen. Ei siinä ole kyse mistään yliluonnollisesta, vaan luonnon omasta keinosta tasapainottaa vallitsevaa olotilaa, harjoittaa luonnollista karsintaa.
Kun maailma vietti viime vuonna ylikulutuspäivää 29.7., me suomalaiset vietimme sitä jo 5.4.
Mitä enemmän meitä on ja mitä enemmän kulutamme, sitä enemmän käytämme luonnonvaroja ja sitä tiiviimmin elämme.
Virukset leviävät helpommin kun asumme lähempänä toisiamme ja hengitämme samaa ilmaa.
Eläimille ja kasveille jää vähemmän elintilaa, toisaalta niitä myös kasvatetaan yhä tiiviimmin ja tehokkaammin täyttämään tarpeemme.
Ei ole kovin yllättävää, että virukset siirtyvät näin eläimistä ihmisiin ja muuntuen takaisin muihin eläimiin.
Paitsi itse tauti, hysteriaa tuntuu aiheuttavan myös matkustamisen rajoittaminen, lomalentojen ja joukkotilaisuuksien peruuttaminen. Karanteeneja vastustetaan ja niistä puhutaan ihmisoikeuksien vastaisina.
Aloin pohtia mikä siinä kotona olemisessa on niin kamalaa, että jopa pakkokaranteeneista karataan?Pakenemmeko me nykyihmiset omaa elämäämme jatkuvaan suorittamiseen ja aktiviteetteihin?
Emmekö me voisi välillä vain olla? Pysytellä ihan vain kotona?
Minulla on unelma
Unelmani on ehkä utopistinen, mutta toivon, että kun koronavirus on vihdoin talttunut, olemme oppineet jotakin.
Pysyvästi.
Pysähdytään nyt hetkeksi. Mietiskellään. Ollaan vaan ja hengaillaan.
Varataan kotiin nippu kirjoja. Nettikin toimii edelleen ja sitä kautta saa yhteyden ulkomaailmaan.
Mitä jos vihdoin kokeiltaisiin sen kuuluisan laatuajan viettämistä perheen kanssa niin, että sen laadun lisäksi olisi määrääkin. Pelataan lautapelejä. Kysytään toisiltamme mitä sinulle oikeasti kuuluu. Puhutaan haaveistamme ja tehdään suunnitelmia niiden toteuttamiseksi.
Siirrytään etätöihin, eikä palata ikinä konttorille.
Juu kyllä, tiedän, ettei voi toteuttaa kaikissa ammateissa, mutta itseasiassa toimii luovalla ajattelulla useammin kuin äkkiseltään uskomme.
Tähän asti monet työnantajat ovat uskoneet, että työt tulevat tehdyksi vain valvovan silmän alla.
Ehkä korona opettaa, että etätöissäkin syntyy tulosta ja työntekijät ovat rennompia ja luovempia kuin avokonttorissa, kun he saavat itse järjestellä työpäivänsä kulun.
Kun emme vietä pitkiä aikoja päivästä työmatkaliikenteessä stressaten, meille jää enemmän aikaa johonkin tärkeämpään.
Odotan toiveikkaasti, mitä tämä aika tekee ympäristölle.
Ehkä opimme jotakin, kun huomaamme, että ilmanlaatu on jo nyt parempi kuin vielä kuukausi sitten, kun iso osa maailman lentoliikenteestä on peruttu ja kaupungeissa on helpompi hengittää, kun työmatkaliikenne vähenee.
Opimme, ettei muutosta tee se joku, vaan minun on helpompi hengittää, kun minäkin kannan korteni kekoon ja autoilen vähän vähemmän.
Tänä talvena meillä täällä Balkanilla ilmanlaatu oli yksi maailman huonoimmista. Pahempi kuin Kiinan suurkaupungeissa.
Sain konkreettisesti kokea miltä tuntuu tukehtua hitaasti saasteisiin.
Vietimme suurimman osan talvesta käytännössä vapaaehtoisessa karanteenissa ja pidimme kotona ovet ja ikkunat tiukasti kiinni.
Hengityssuojaimen kanssa olisin pärjännyt ulkona, mutta niitä ei ollut saatavilla. Sairastelin niin, että aloitin tämän vuoden sairaalan ensiavussa.
Me voisimme kyllä muuttaa vaikka Lapin erämaihin, mutta ei se ilmaa saastuneilla alueilla parantaisi.
Kun ostoskeskuksiin ei pääse kuluttamaan aikaa, yhä useampi huomaa, ettei shoppailu olekaan niin hyvä harrastus.
Kun joudumme miettimään riittääkö varaamamme ruoka yli koko karanteenikauden, emme heitäkään enää ylijäämäruokaa roskikseen ja harkitsemme annoskokoja huolellisesti.
Ylikulutuspäivä on ollut joka vuosi yhä aiemmin.
Unelmoin suunnan vaihtumisesta.
Jos päivä olisikin tänä vuonna ”vasta” toukokuussa, ensi vuonna kesäkuussa… ja joskus taas tasapainossa, ensimmäistä kertaa puoleen vuosisataan.
Osuutemme kulutettuna 31.12. ja mieluummin ei vielä silloinkaan.
Utopiassani kotona vietetystä ajasta tulee niin arvostettua ja arvokasta, ettei siitä haluta luopua epidemian jälkeenkään.
Kirjan parissa sohvalla istuminen ja perheen kanssa yhdessä puuhailu houkuttaa enemmän kuin lennähdys viikonlopuksi Pariisiin.
Reissuja tehdään harvemmin, mutta ne ovat pidempiä ja yhä useammin matkustetaan maata pitkin jo itse matkasta nauttien.
Opimme, etteivät lukuisat lomareissut ole kansalaisen perusoikeus ja itsestäänselvyys.
Oivallamme, että asioita voi tehdä vähemmän, mutta laadukkaammin.
Yksinkertaistetaan, harkitaan.
Sopeutuminen vallitsevaan auttaa selviytymään, pysyvä muutos kantaa vielä pidemmälle.
Silittelen täällä kotisohvallamme Belgradissa meille muuttanutta keisarinna Neroamme, entistä kulkukissaa, ja lähetän tsemppiviestejä Suomeen.
Kyllä me pääsemme taas ulkomaailmaan, reissuihin ja rientoihin, mutta käytetään tämä aika uuden oppimiseen.
Älkää haliko ja pussailko nyt ihan kauheasti toisianne, paitsi siellä kotona!
Nauttikaa kotoilusta, peskää käsiä ja hengitelkää!