Kun odotettu muutto maailmalle kääntyy pettymykseksi

Kun odotettu muutto maailmalle kääntyy pettymykseksi

Suomalaispariskunta muuttaa Turkkiin, mutta koti-ikävä iskee raskauspahoinvoinnin mukana.
Yksi ei pääse lentokenttää pidemmälle, kun muutto Thaimaahan alkaa jo kaduttaa.

Viime aikoina lehdissä on ollut lukuisia juttuja maailmalle muuttaneista suomalaisista, joille aurinko ei olekaan paistanut reissussa ihan odotetulla tavalla.

Ilta-Sanomat kirjoitti helsinkiläisestä Miasta, joka irtisanoutui työstään ja lähti Thaimaahan.
Vuokra-asuntonsa hän irtisanoi, mutta varastoi tavaransa isänsä luokse.
Mia oli jo aiemmin ollut työharjoittelussa Thaimaassa ja kertoo jutussa sen sujuneen täydellisesti.
Jostakin syystä uusi lähtö alkoi kaduttaa jo ennen kuin Mia oli päässyt edes perille.

Hän sanoo halunneensa jakaa tarinansa, koska media niin usein kertoo vain positiivisia tarinoita ulkomaille muutosta.
Olen hiukan eri mieltä.
Positiivisia juttuja kyllä kirjoitetaan, mutta useimmissa kerrotaan myös vastoinkäymisistä ja niiden voittamisesta.
Omaa muuttoa suunnitellessa kannattaisikin keskittyä huolellisesti näihin yksityiskohtiin, eikä lähteä aurinkoloma mielessä matkaan.
Muutto kun on eri juttu kuin matka.

Varsin yleinen asenne tuntuu olevan myös vähän pahansuopa vihjailu ”kyllä routa porsaan kotiin ajaa”, ”maitojunalla sieltä tullaan”, ”viimeistään sitten palataan kun sairastutaan”.
Näitä mantroja on toisteltu niin pitkään, että positiivisiakin esimerkkejä tarvitaan.

Toissa keväänä annoin itsekin useamman haastattelun aiheesta, kun eri lehdet kiinnostuivat erilaisesta tavastamme elää.
Yhden jutun teki myös Ilta-Sanomat.
Ja voi pojat ja tytöt mikä määrä, ja millaisia, kommentteja juttuun tulikin!
Päätin jo ennalta olla lukematta niitä, koska iltapäivälehtien kommentit ovat varsin ennalta-arvattavaa tasoa.
Ystäväni kuitenkin siteerasivat ”parhaita” paloja, jotka huvittivat suuresti.

Joillekin on vain yksi tapa elää, eikä muita vaihtoehtoja suvaittaisi toisillekaan.
Joskus kyse voi olla myös harmistuksesta, siitä, että joutuu kohtaamaan uudelleen omat jo haudatut unelmansa, joiden eteen ei ole tullut työskenneltyä syystä tai toisesta.
Joskus syy voi olla muutoksenpelko, toisinaan yksinkertaisesti mukavuudenhalu.
On helpompi uskotella itselleen toisten saavan upean elämän taivaanlahjana.

Yksille muiden esimerkit voivat aiheuttaa sisuuntumista: Kyllä minä vielä näytän ja teen saman!
Soitellen sotaan ei kuitenkaan kannattaisi koskaan lähteä.
Ne taustatyöt on järkevä tehdä.

Omaisuus lihoiksi ja menoksi!

Aivan kuin kaiken tavaran poisheittäminen Konmari-huumassa, on yhtäkkisenä päähänpistona saadun maastamuuttamisen seurauksena tehty tavaroiden hävittäminen yhtälailla älytöntä.

Harkiten tehtynä sekin voi olla järkevää.
Ilta-Sanomien artikkelia kommentoitiin ihmetellen miksi tehdään juttuja ihmisistä, jotka myyvät tavaransa ja muuttavat maailmalle.
Monet hämmästelivät, että milläs sitä sitten eletään, kun niistä saadut rahat on käytetty.

Yritin avata asiaa oman esimerkkimme kautta: Emme me myyneet tavaroitamme siksi, että rahoittaisimme niillä elämäämme, vaan siksi, ettemme tarvitse niitä enää.

Vaikka päätyisimme asumaan pysyvämmin johonkin, niin en koe järkeväksi raahata Suomesta huonekaluja mukana maailmalle.
Vastaavasti en myöskään pidä järkevänä maksaa tavaroiden varastoimisesta.
Itseasiassa tätäkin vaihtoehtoa tutkin, mutta esimerkiksi Helsingissä varastovuokrat alkavat noin sadasta eurosta per kuukausi – tämä yhden kuution kokoisesta tilasta. Siinä tulisi sohvalle hintaa kun muutamankin vuoden varastossa makuuttaisi!

Asuntomme kuitenkin pidimme, ainakin toistaiseksi. Tulevaisuudessa niiden avulla voisi saada passiivista tuloa, mutta velkaa on vielä pitkäksi aikaa.
Nyt niitä kuitenkin lyhentävät vuokralaiset, tosin vain osin.

Mutta myi tavaroitaan tai ei, maailmalle ei kannata lähteä samoin odotuksin kuin lomamatkoille.
Arki on samanlaista kaikkialla.
Uudessa paikassa usein vielä hankalampaa kuin totuttujen kuvioiden keskellä, tutussa ympäristössä.

Väärät odotukset

Harvalla on sellaista varallisuutta, että voisi jäädä lepäämään laakereilleen, ellei sitten jää ansaitulle eläkkeelle.
Toisaalta varallisuudestakaan huolimatta uudesta elämästä ei tule hyvää, ellei ole mielekästä tekemistä.
Työn lisäksi on hyvä olla harrastuksia, sekä ystäviä ja muita verkostoja.

Uuteen kotimaahan on syytä rakentaa perusarkea ja sen rutiineja.
Realiteetit on syytä tiedostaa.
Jos on aiemmin matkaillut lyhyitä aikoja hyvissä hotelleissa majoittuen, on hyvä ymmärtää jo ennalta, että vuokra-asunnossa voikin olla talvella kylmä tai lämminvesiboileri voi hajota siinä missä Suomessakin.
Ei sitä Suomestakaan muuteta ensimmäisten pakkasten tullessa, – samoin on hyvä asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin muuallakin.

Töiden saaminen maahanmuuttajana ei välttämättä ole helppoa, eikä palkkataso samanlainen kuin mihin on kotimaassa tottunut.
Siihenkin voi kuitenkin varautua etukäteen säästämällä, hakemalla työpaikkaa jo ennen lähtöä tai vaikkapa perustamalla oman yrityksen, minkä pyörittämistä harjoittelee jo Suomessa asuessaan.

Me emme lähteneet, me jäimme

Meidän kohdalla lähtö oli suhteellisen helppo: Vaikka puolison yllättävä työttömyys järkytti, niin reissukokemusta oli rutkasti ja sitä kautta maailmalle lähteminen ei tuntunut sen kummemmalta kuin naapurikaupunkiin muuttaminen.

Minä olin tehnyt ulkomaankeikkaa jo vuosikymmenen ajan.
Kokemusta oli lähes sadasta maasta ja hyvin monenlaisista olosuhteista.
Pitkä yrittäjyys oli opettanut epäsäännöllisiin tuloihin ja oman onnensa seppänä elämiseen.

Siipallakin oli matkakokemusta kymmenistä eri maista ja tuoreimpana oli tietenkin puolivuotinen yhteinen reissumme.
Olimme myös usein puhuneet Suomesta muuttamisesta.
Myös alamme työtilanne oli sellainen, että olimme osanneet odottaa lukuisten yt-neuvotteluiden kolahtavan jossakin vaiheessa.

Toisekseen emme lähteneet, vaan jäimme maailmalle.
Emme siis joutuneet tekemään erillistä päätöstä.
Mikäli irtisanominen olisi osunut sellaiseen aikaan, että olisimme olleet Suomessa, olisi lähteminen saattanut olla vaikeampaa tulojen pudotessa yllättäen.
Nyt mikään ei tavallaan muuttunut.

Kun olimme olleet jo pitkään yhdessä ja työskentelimme samalla alalla, oli helppo siirtyä hankkimaan töitä työparina.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin esimerkiksi postauksissani Arjen dolce vita, Potku(t) unelmaelämään ja Operaatio mennyt elämä.

Zeniläistä rauhaa
Zamamin rannat ovat täynnä koralleja

Zeniläistä rauhaa

Ylipäänsä maailmalla pitää oppia nauttimaan siitä perusarjesta, eikä haikailla suurten elämysten perään. Mikäli olettaa lähtevänsä ikuiselle lomalle, tulee taatusti pettymään.
Jopa silloin kun siihen ikuiseen lomaan olisi taloudellisesti varaa.
Ihminen on sellainen, että se kaipaa mielekkäitä askareita.

Muutama vuosi sitten tapasin Japanin Okinawalla vanhan miehen, joka ei ollut koskaan poistunut kotisaareltaan Zamamilta.
Ei edes alueen pääsaarelle, lyhyehkön lauttamatkan päähän.
Mies oli hyvin seesteinen, tyytyväinen elämäänsä.
Otti vastaan sen, mitä elämä antoi.
Iloisena myös ensimmäisen koskaan tapaamansa suomalaisen.

Kävellessäni ympäri saarta katselin alueen taloja ja puutarhoja, ja vähän haikeana toivoin, että itsekin löytäisin joskus sen paikan, missä kokisin rauhan.
Saisin jäädä aloilleni pientä puutarhaa hoitamaan.

Oli koti missä tahansa, siellä minne on syntynyt, tai siellä minne elämä on heittänyt, niin oleellisinta on oppia nauttimaan arjesta.
Aamutee maistuu lopulta samalta aivan kaikkialla, kunhan sen keittää samalla pieteetillä jokaisena aamuna.

8 thoughts on “Kun odotettu muutto maailmalle kääntyy pettymykseksi

  1. Sara sanoo:

    Arki tosiaan on sitä samaa joka paikassa, ja rutiinit luovat niitä turvallisia raameja, joita ilman ihmisen on vaikea stressaantumatta elää.

    Muutin kahden kouluikäisen lapseni kanssa Euroopan sisäisesti, ja ihmettelijöitä riittää edelleenkin. Jotkut kadehtivat rohkeuttani tehdä loikka tässä elämänvaiheessa, toiset taas päivittelevät tyhmyyttäni osallistuttaa lapsenikin hulluuteeni.

    Yhtä kaikki, alkuvaikeuksien jälkeen arkemme on asettunut aloilleen, ja jollain tavalla tunnemme itsemme vapaammiksi ympäristön vaatimuksista. Ulkomaalaisina olemme jo oletusarvoisesti jotenkin erilaisia, ja se alentaa kynnystä olla oma itsensä.

    Mukanamme muuttanut äitini tosin palasi takaisin Suomeen, sillä hän ei osannut sopeutua uuteen kulttuuriin ja erilaisiin tapoihin. Suomessa kaikki oli hänen mielestään niin paljon paremmin. Ilman avointa mieltä ja sopeutumiskykyä paratiisikin voisi tuntua helvetiltä.

    Tykkää

    1. La Tanja sanoo:

      Hienosti sanottu ja tunnistan täysin ajatuksesi. Mahtavaa, että lähdit lasten kanssa maailmalle! Niin moni väittää, että onnistuu vain sinkkuna, kun tosiasiassa moni on lähtenyt lasten kanssa ja lapsethan on aikuisia sopeutuvaisempia!

      Tykkää

  2. Hipsu sanoo:

    Kiinnostavia ajatuksia. Lähipiirissäni on useita maahanmuuttajia (Suomesta muualle muuttaneita ja Suomeen muualta muuttaneita). Tämä antoi näkökulmia myös heidän ymmärtämiseen. Uskoakseni jokainen maahanmuuttaja kaipaa uudessa kotimaassaan ainakin jotain entisestä maastaan. Sopeutumiseenkin vaikuttaa tosi moni asia.

    Pidän sinua siinä mielessä onnekkaana, että olet maahanmuuttajuuden osalta tasaveroisessa asemassa. Eli olette miehesi kanssa molemmat maahanmuuttajia ja vieläpä samasta maasta. Monesti maahanmuuttajalla on puoliso, joka ei ole maahanmuuttoa kokenut. Toki samantyyppisiä kokemuksia on saattanut saada jostain muualta. Uskoakseni taustojen erilaisuus kuitenkin usein aiheutta jonkinlaista kitkaa puolisoiden välillä, jos niitä ei käsitellä. En ole koskaan ymmärtänyt sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua tutustua maahanmuuttajapuolisonsa kotimaahan ja kulttuuriin (miel. kieleenkin), vaan odottavat puolisonsa vain sopeutuvan uuteen kotimaahansa tullen ”sen-maalaiseksi”: Pahimmassa tapauksessa maahanmuuttajan odotetaan muuttuvan ”sen-maalaiseksi”, mutta häntä pidetään kuitenkin jotenkin huonompana, ulkopuolisena. Tällaista tapahtuu yllättävän paljonkin. Monet ajattelevat tiettyjen kulttuurien olevan korkea-arvoisempia. Tällaiset ihmiset usein kokevat, että maahanmuuttaja tahtomalla tahtoo luoda nahkansa ja muuttua ns. paremman kulttuurin edustajaksi.

    Rutiinit ovat todellakin tärkeitä ja onnellisuuden luominen omaan elämään. Sehän voi tapahtua missä tahansa. Tiedän merkillisen kansainvälisiä ja elämänkokemukseltaan laveita ihmisiä, jotka eivät ole ehkä juurikaan matkustelleet. He ovat kuitenkin tehneet jotain muuta. Ehkä lukeneet paljon kirjoja ympäri maailmaa, harrastaneet kirjeenvaihtoa ulkomaalaisten kanssa, hoitaneet puutarhaa, keittäneet joka aamu rakkaudella aamuteensä tms. Konmari on oiva juttu sen tajuamiseksi, että tavaroista onni ei löydy, eikä elämäntarkoitus.

    Tykkää

    1. La Tanja sanoo:

      Se on aivan totta, että puoliso samasta maasta helpottaa asioita. Voi puhua omaa äidinkieltään kotona ja tausta on vastaava.
      Lähdin ekan kerran maailmalle 16-vuotiaana ja silloin aikaa ennen nettiä yhteydenpito oli harvaa. Kirjeitä tuli kirjoiteltua, mutta puhelutkin oli niin kalliita, että Suomeen tuli soitettua vain pari kertaa vuoden aikana.
      Nykyään on niin helppoa pitää yhteyttä ystäviin kaikkialla maailmassa.

      Ja kyllä, onni ei löydy tavaroista, vaan juurikin siitä että oppii nauttimaan arjesta, pienistä asioista, eli ihan missä tahansa.

      Tykkää

  3. Kari lahtinen sanoo:

    Terve. Tuossa toisessa ketjussa keskustellaan ja lähdin katsoon sinun profiilias,niin tuli tämä vastaan.
    Tuo hyvin suunnittelu ei minun kohdalla toteutunut kun saksassa lähdin käymään.
    Sitä käyntiä kesti 12,5 vuotta,rekalla kiertelin eurooppaa.
    Kielitaidottomana alkuun,mutta sitten rupes saksa tarttuun ja eläminen helpottuun huomattavasti.
    Ja se on selvä asia,että ympäröivään yhteiskuntaan on muuttajana sopeuduttava jos meinaa olla ja asua.
    Minulla ei ole ollut siinä vaikeuksia ja sitten kun vielä löysin vaimon entisen itäsaksan puolelta,niin tuli uutta näkökulmaa asioihin sekä byrokratia helpottui kun vaimo tiesi mihin mennään.
    Paluu muutto suomeen ei välttämättä ole helppo,mitä kauemmin on suomesta pois sitä vaikeammaks se muuttuu.
    Suomeen muutosta oli pitkät keskustelut kun isä vainaa ja vaimo halus ja minä halusin itävaltaan.
    Periks siinä jouduin sitten antaan ,vaimon jäi 2004 kesällä ja minä tulin 2009vuoden lopussa.
    Hyvin on vaimo sopeutunu ja no,minäkin.
    Näitä mietteitä kirjoitteli. Kari keijo.

    Tykkää

    1. La Tanja sanoo:

      Kiitos tarinasta! Mielenkiintoista kuinka monin tavoin ihmiset päätyvät maailmalle!

      Meidänkin piti olla vain puoli vuotta, mutta toisin kävi. Ja Serbiaan en olisi ikinä uskonut muuttavani. Nyt sitten vain sinnikkäästi opetellen jälleen uutta kieltä.

      Se on kyllä aivan totta, että Suomeen paluu on vaikeaa. Koskaan ei oikeastaan edes voi palata samaan paikkaan, koska paikat muuttuu ja ihminen muuttuu vielä enemmän matkan varrella.

      Lähdin itse 16-vuotiaana vuodeksi ja vaikka se olikin lyhyt aika, niin en oikein koskaan täysin sopeutunut takaisin, vaan veri veti maailmalle.

      Isäni muuten oli kuljetusyrittäjä, joten olen ollut ihan pienestä alkaen tienpäällä.
      Ei ollut hoitopaikkaa, niin kuljin paljon isän mukana töissä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s