Kun odotettu muutto maailmalle kääntyy pettymykseksi

Suomalaispariskunta muuttaa Turkkiin, mutta koti-ikävä iskee raskauspahoinvoinnin mukana.
Yksi ei pääse lentokenttää pidemmälle, kun muutto Thaimaahan alkaa jo kaduttaa.

Viime aikoina lehdissä on ollut lukuisia juttuja maailmalle muuttaneista suomalaisista, joille aurinko ei olekaan paistanut reissussa ihan odotetulla tavalla.

Ilta-Sanomat kirjoitti helsinkiläisestä Miasta, joka irtisanoutui työstään ja lähti Thaimaahan.
Vuokra-asuntonsa hän irtisanoi, mutta varastoi tavaransa isänsä luokse.
Mia oli jo aiemmin ollut työharjoittelussa Thaimaassa ja kertoo jutussa sen sujuneen täydellisesti.
Jostakin syystä uusi lähtö alkoi kaduttaa jo ennen kuin Mia oli päässyt edes perille.

Hän sanoo halunneensa jakaa tarinansa, koska media niin usein kertoo vain positiivisia tarinoita ulkomaille muutosta.
Olen hiukan eri mieltä.
Positiivisia juttuja kyllä kirjoitetaan, mutta useimmissa kerrotaan myös vastoinkäymisistä ja niiden voittamisesta.
Omaa muuttoa suunnitellessa kannattaisikin keskittyä huolellisesti näihin yksityiskohtiin, eikä lähteä aurinkoloma mielessä matkaan.
Muutto kun on eri juttu kuin matka.

Varsin yleinen asenne tuntuu olevan myös vähän pahansuopa vihjailu ”kyllä routa porsaan kotiin ajaa”, ”maitojunalla sieltä tullaan”, ”viimeistään sitten palataan kun sairastutaan”.
Näitä mantroja on toisteltu niin pitkään, että positiivisiakin esimerkkejä tarvitaan.

Toissa keväänä annoin itsekin useamman haastattelun aiheesta, kun eri lehdet kiinnostuivat erilaisesta tavastamme elää.
Yhden jutun teki myös Ilta-Sanomat.

Ja voi pojat ja tytöt mikä määrä, ja millaisia, kommentteja juttuun tulikin!
Päätin jo ennalta olla lukematta niitä, koska iltapäivälehtien kommentit ovat varsin ennalta-arvattavaa tasoa.
Ystäväni kuitenkin siteerasivat ”parhaita” paloja, jotka huvittivat suuresti.

Joillekin on vain yksi tapa elää, eikä muita vaihtoehtoja suvaittaisi toisillekaan.
Joskus kyse voi olla myös harmistuksesta, siitä, että joutuu kohtaamaan uudelleen omat jo haudatut unelmansa, joiden eteen ei ole tullut työskenneltyä syystä tai toisesta.
Joskus syy voi olla muutoksenpelko, toisinaan yksinkertaisesti mukavuudenhalu.
On helpompi uskotella itselleen toisten saavan upean elämän taivaanlahjana.

Yksille muiden esimerkit voivat aiheuttaa sisuuntumista: Kyllä minä vielä näytän ja teen saman!
Soitellen sotaan ei kuitenkaan kannattaisi koskaan lähteä.
Ne taustatyöt on järkevä tehdä.

Omaisuus lihoiksi ja menoksi!

Aivan kuten kaiken tavaran poisheittäminen Konmari-huumassa, on yhtäkkisenä päähänpistona saadun maastamuuttamisen seurauksena tehty tavaroiden hävittäminen yhtälailla älytöntä.

Harkiten tehtynä sekin voi olla järkevää.
Ilta-Sanomien artikkelia kommentoitiin ihmetellen miksi tehdään juttuja ihmisistä, jotka myyvät tavaransa ja muuttavat maailmalle.
Monet hämmästelivät, että milläs sitä sitten eletään, kun niistä saadut rahat on käytetty.

Yritin avata asiaa oman esimerkkimme kautta: Emme me myyneet tavaroitamme siksi, että rahoittaisimme niillä elämäämme, vaan siksi, ettemme tarvitse niitä enää.

Vaikka päätyisimme asumaan pysyvämmin johonkin, niin en koe järkeväksi raahata Suomesta huonekaluja mukana maailmalle.
Vastaavasti en myöskään pidä järkevänä maksaa tavaroiden varastoimisesta.
Itseasiassa tätäkin vaihtoehtoa tutkin, mutta esimerkiksi Helsingissä varastovuokrat alkavat noin sadasta eurosta per kuukausi – tämä yhden kuution kokoisesta tilasta. Siinä tulisi sohvalle hintaa kun muutamankin vuoden varastossa makuuttaisi!

Asuntomme kuitenkin pidimme, ainakin toistaiseksi. Tulevaisuudessa niiden avulla voisi saada passiivista tuloa, mutta velkaa on vielä pitkäksi aikaa.
Nyt niitä kuitenkin lyhentävät vuokralaiset, tosin vain osin.

Mutta myi tavaroitaan tai ei, maailmalle ei kannata lähteä samoin odotuksin kuin lomamatkoille.
Arki on samanlaista kaikkialla.
Uudessa paikassa usein vielä hankalampaa kuin totuttujen kuvioiden keskellä, tutussa ympäristössä.

Väärät odotukset

Harvalla on sellaista varallisuutta, että voisi jäädä lepäämään laakereilleen, ellei sitten jää ansaitulle eläkkeelle.
Toisaalta varallisuudestakaan huolimatta uudesta elämästä ei tule hyvää, ellei ole mielekästä tekemistä.
Työn lisäksi on hyvä olla harrastuksia, sekä ystäviä ja muita verkostoja.

Uuteen kotimaahan on syytä rakentaa perusarkea ja sen rutiineja.
Realiteetit on syytä tiedostaa.
Jos on aiemmin matkaillut lyhyitä aikoja hyvissä hotelleissa majoittuen, on hyvä ymmärtää jo ennalta, että vuokra-asunnossa voikin olla talvella kylmä tai lämminvesiboileri voi hajota siinä missä Suomessakin.
Ei sitä Suomestakaan muuteta ensimmäisten pakkasten tullessa, – samoin on hyvä asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin muuallakin.

Töiden saaminen maahanmuuttajana ei välttämättä ole helppoa, eikä palkkataso samanlainen kuin mihin on kotimaassa tottunut.
Siihenkin voi kuitenkin varautua etukäteen säästämällä, hakemalla työpaikkaa jo ennen lähtöä tai vaikkapa perustamalla oman yrityksen, minkä pyörittämistä harjoittelee jo Suomessa asuessaan.

Me emme lähteneet, me jäimme

Meidän kohdalla lähtö oli suhteellisen helppo: Vaikka puolison yllättävä työttömyys järkytti, niin reissukokemusta oli rutkasti ja sitä kautta maailmalle lähteminen ei tuntunut sen kummemmalta kuin naapurikaupunkiin muuttaminen.

Minä olin tehnyt ulkomaankeikkaa jo vuosikymmenen ajan.
Kokemusta oli lähes sadasta maasta ja hyvin monenlaisista olosuhteista.
Pitkä yrittäjyys oli opettanut epäsäännöllisiin tuloihin ja oman onnensa seppänä elämiseen.

Siipallakin oli matkakokemusta kymmenistä eri maista ja tuoreimpana oli tietenkin puolivuotinen yhteinen reissumme.
Olimme myös usein puhuneet Suomesta muuttamisesta.
Myös alamme työtilanne oli sellainen, että olimme osanneet odottaa lukuisten yt-neuvotteluiden kolahtavan jossakin vaiheessa.

Toisekseen emme lähteneet, vaan jäimme maailmalle.
Emme siis joutuneet tekemään erillistä päätöstä.
Mikäli irtisanominen olisi osunut sellaiseen aikaan, että olisimme olleet Suomessa, olisi lähteminen saattanut olla vaikeampaa tulojen pudotessa yllättäen.
Nyt mikään ei tavallaan muuttunut.

Kun olimme olleet jo pitkään yhdessä ja työskentelimme samalla alalla, oli helppo siirtyä hankkimaan töitä työparina.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin esimerkiksi postauksissani Arjen dolce vita, Potku(t) unelmaelämään ja Operaatio mennyt elämä.

Zeniläistä rauhaa

Ylipäänsä maailmalla pitää oppia nauttimaan siitä perusarjesta, eikä haikailla suurten elämysten perään. Mikäli olettaa lähtevänsä ikuiselle lomalle, tulee taatusti pettymään.
Jopa silloin kun siihen ikuiseen lomaan olisi taloudellisesti varaa.
Ihminen on sellainen, että se kaipaa mielekkäitä askareita.

Muutama vuosi sitten tapasin Japanin Okinawalla vanhan miehen, joka ei ollut koskaan poistunut kotisaareltaan Zamamilta.
Ei edes alueen pääsaarelle, lyhyehkön lauttamatkan päähän.
Mies oli hyvin seesteinen, tyytyväinen elämäänsä.
Otti vastaan sen, mitä elämä antoi.
Iloisena myös ensimmäisen koskaan tapaamansa suomalaisen.

Kävellessäni ympäri saarta katselin alueen taloja ja puutarhoja, ja vähän haikeana toivoin, että itsekin löytäisin joskus sen paikan, missä kokisin rauhan.
Saisin jäädä aloilleni pientä puutarhaa hoitamaan.

Oli koti missä tahansa, siellä minne on syntynyt, tai siellä minne elämä on heittänyt, niin oleellisinta on oppia nauttimaan arjesta.
Aamutee maistuu lopulta samalta aivan kaikkialla, kunhan sen keittää samalla pieteetillä jokaisena aamuna.