Vähissä vaatteissa

Kaapit pursuavat tavaraa. Tuskaillaan mihin kaiken saa mahtumaan. Aletaan kantaa tavaraa kirpparille ja hyväntekeväisyysjärjestöille. Ostetaan lisää erilaisia säilytysjärjestelmiä. Kivoja laatikoita, lokeroita ja lipastoja. Sitten on taas tilaa uudelle.
Jossakin vaiheessa kuluttamisen saturaatiopiste tulee vastaan. Onko tässä mitään järkeä. Kaverit puhuvat Konmarista. Shoppailureissulle ei tahdo enää löytyä kavereita, eikä kirppareilla kiertelykään enää innosta.
Vain harva on minimalisti syntyjään. Ja kauniit tavarat kiehtovat kyllä minimalistiakin.
Kiersin aikoinaan työni vuoksi sisustusliikkeitä kuvaten esineitä lehtijuttuihin ja mainoksiin.
Monet tavarat houkuttivat niin, että olin toisinaan vähällä ostaa turhakkeita.
Jouduin miettimään tarvitsenko tätä oikeasti.
Melkein aina vastaus oli ei.
Kaunis esillepano, markkinointi, luksuselämän hehkuttaminen; tätä ostamalla tulet kauniiksi ja paremmaksi.
Vaikeahan sille on sanoa ei.

En siis edes minimalistina ihmettele miksi moni ostaa turhaa, kuluttaa yli varojensa ja täyttää kotinsa ääriään myöten.
Viime aikoina on taas onneksi taas alkanut olla ”sallitumpaa” siirtyä harkitsevampaan kuluttamiseen. Enää ei moitita niin kovin usein maan talouden ahdinkoon ajamisesta ostamisen vähentämisellä kuin vielä muutama vuosikymmen – tai ihan muutama vuosi – sitten.
KonMari-kirjat ovat herätelleet monia pohtimaan kulutustaan ja luonnollisena jatkumona karsimisprojektille moni vannoutunutkin hamsteri on alkanut siirtyä jopa minimalismia kohti.

Facebookin Konmari Suomi -ryhmän kautta on löydetty ammattijärjestäjä Ilana Aallon Paikka Kaikelle -ryhmään ja osa on jatkanut vielä pienempiin marginaaliryhmiin kaappiensa tyhjentämisen lomassa.

Monilla kulutuksen vähentämisen pohtiminen alkaa vaatekaapin sisällöstä.
Kun vaatekaapin ovi ei mahdu enää kiinni, aletaan fundeerata, josko niitä vaatteita onkin liikaa, eikä kaappi liian pieni.
Kapselivaatekaappi on kätevä tapa siirtyä hillitysti ja hallitusti kohti pysyvästi pientä vaatevarastoa.
Siinä vaatteet pidetään esillä vuodenaikojen mukaan. Valitaan muutama kymmenen syys- tai kesävaatetta ja pakataan muut kellariin.
Jenkkiläisiä blogeja aiheesta on paljon, mutta nykyään Suomestakin löytyy aktiivinen Iina Lappalaisen ylläpitämä Facebook -ryhmä Capsule wardrobe Finland, minkä keskusteluissa pohditaan paljonko on paljon.

Kapselivaatekaapin suosion lisääntyessä minultakin on usein kysytty kuinka paljon vaatteita omistan. Olen kertonut niitä olevan nykyisin noin kolmekymmentä kappaletta. (Lasken lukuun sisä- ja ulkovaatteet, mutta en alusvaatteita ja kenkiä, enkä asusteita).
Niistä noin kolmannes on takkeja, joista olisi varaa karsia. Varsinkin kun nykyisessä reissuelämässämme en voi kuljettaa mukanani vaihtotakkeja, saati kantaa ensimmäistäkään tilaa vievää villakangastakkia. Suurin osa takeista lojuukin varastossa Suomessa. Vain yksi kun mahtuu kerrallaan mukaan matkaan.

Reppuelämässä mukana ei voi kuljettaa vaatekaapillista tavaraa.
Mukanani maailmalla kulkee yleensä noin kymmenkunta vaatetta. Moni on ihmetellyt miten voin pärjätä pienen repun varassa (7 kg) ja näin vähällä vaatemäärällä. Osa on kommentoinut sen olevan varmaankin mahdollista trooppisissa olosuhteissa, – eiväthän hellevaatteet paljon tilaa vie.
Tosiasiassa ulkomailla ei aina paista aurinko, eivätkä lämpötilat ole jatkuvasti hellelukemissa.

Minulla onkin tavallaan kaksi kausikapselia; syksyisin käyn vaihtamassa kesäkapselin talvivarustukseen.
Silti suurin osa vaatteistani on käytössä ympäri vuoden. Samalla reissulla lämpötilat saattavat vaihdella kiperistä pakkaslukemista tropiikin kuumankosteisiin päiviin, joten pienen puvuston avainsana on monikäyttöisyys.
T-paidat toimivat kylmillä keleillä villatakin alla, jolloin neuletta ei tarvitse pestä vähän käytön jälkeen. Talvisin käytän hellemekkoa tunikana leggingsien kanssa. Eniten tilaa vievät kengät. Matkustan vaelluskengät jalassani ja repussa on sandaalit kuumia olosuhteita varten.

Usein pärjäisin vieläkin pienemmällä varustuksella: Olimme juuri neljä viikkoa Venäjällä, matkasimme koko valtavan maan halki Helsingistä Vladivostokiin ja junailin koko matkan kahdella vaateparrella.
Pysähdellessämme matkan varren kaupunkeihin hoidettiin pyykkäys. Toinen vaatekerta oli päällä toisen kuivumista odotellessa.
Osa vaatteistani on merinovillaa, joka raikastuu hyvin myös pelkällä tuuletuksella.
Tavoitteenani onkin kerätä pikkuhiljaa koko puvusto merinosta, hellemekkoa myöten.
Viime viikot olen käyttänyt neulepaitaa, sekä merinoleggingsejä ja -hametta.
Usein olen pukenut molemmat vaatekerrat yhtä aikaa päälle kylmyyden vuoksi.

Tälle matkalle otin mukaan enemmän vaatteita kuin yleensä. Niitä on nyt mukana 17 kappaletta. Saatamme käydä Suomessa seuraavan kerran vasta reilun vuoden päästä, joten en halunnut jättää vaatteita sinne tyhjänpantiksi. Osa on myös sen kuntoisia, että haluan käyttää ne loppuun ja hävittää.

Siperian pakkasista siirryimme Japaniin, jonka keskiosissa lämpötila on vielä yli kymmenen asteen hujakoilla. Tammikuussa Balilla on odotettavissa helteitä, kun taas helmikuinen Uusi-Seelanti saattaa olla kesäisen lämmin tai sitten ei. Viime vuonna Eteläsaaren kesälämpötilat olivat vain joitakin asteita plussan puolella.
Samat hengittävät merinovillavaatteet toimivat kuitenkin kaikkialla.
Japanissa yksi vaateparsi kerrallaan riittänee alkuun, talvella taas kerrospukeudutaan.
Kevään puolella siirtyessämme kuumempiin oloihin repusta kaivetaan hellemekko tai t-paita ja hame.

Harvoin vaate hajoaa täysin yllättäen, vaan useimmiten vähitellen kulumalla. Varmuuden vuoksi vaatteita ei kannata mukana kantaa. Vaikka pari vaatetta hajoaisikin lopullisesti, kymmenestäkin vaatteesta löytää aina päällepantavaa.
Uusia saa ostettua lähes mistä vain tarvittaessa.

Mainokset

8 thoughts on “Vähissä vaatteissa

  1. Pirkko / Meriharakka sanoo:

    Vähän vähemmänkin minimalisti, mutta paljon matkustava, löytää kyllä tästä yhtymäkohtia. Jos tiedän olevani ison osan talvea matkoilla, niin ei kannata ostaa ainakaan uusia talvivaatteita kovin paljoa, vanhoillakin pärjää. Olen kuitenkin kokenut vaikeaksi yhdellä rysäyksellä karsia vuosien mittaan melko laajaksikin kasvanutta vaatevarastoa ja olen toistaiseksi päässyt karsimisessa eteenpäin lähinnä ostamalla vähemmän ja yrittämällä karsia yhden vaatteen viikossa. Sen yhden huonosti sopivan tai vähemmälle käytölle jääneen vaatteen valitseminen on vähemmän riipaisevaa kuin yrittää kerralla päästä puolesta vaatehuoneesta eroon. Mutta hiljaa hyvää tulee – kun ei kuitenkaan ajatuksena ole kovin nopeasti ainakaan päästä siihen, että kaikki mahtuisi yhteen matkalaukkuun.

    Tykkää

    1. La Tanja sanoo:

      Kiva kuulla! Kerralla pois heittäminen ei olekaan millään tavoin järkevää.
      Itsekin olen kuluttanut vaatteita pois. Paljon niitä ei ole koskaan ollutkaan, mutta tähän reppuelämään siirtyessä määrä pieneni entisestään. Ja onnekseni olen aina inhonnut vaatteiden ostamista. Keksin mieluummin luovia ratkaisuja kiertää hankinnat. (Ainoat pitkät housuni hajosivat jo useampi vuosi sitten ja alkuun kuvittelin joskus ostavani uudet. Hyvin on pärjännyt mekolla ja leggingseillä, joten mitä sitä suotta lähtisi ostoksille enää, heh).
      Uudet vaatteet ovat nykyään muutenkin niin huonolaatuisia, että parempi pitää kiinni niistä hyvistä vanhoista ja vain lopettaa turha ostelu, jos sellaista on tullut harrastettua.
      Määrä vähenee sitten pikkuhiljaa.
      Ymmärrän kyllä jos vaatteita on satoja ja haluaa muuttaa elämäntyyliään, että jostakin pitää luopua heti.
      Eikä tietenkään kannata hamstrata vääränkokoisia tms.

      Tykkää

    1. La Tanja sanoo:

      Hei!
      Olen ostanut leggingsit, sukat ja hameen Icebreakeriltä Uudesta-Seelannista. Heidän tuotteitaan saa myös verkkokaupasta ja jotkut liikkeet myyvät muistaakseni Suomessakin (kokeile Scandinavian outdoor ja Partiokauppa).
      Varusteleka myy nykyään myös merinoa, mutta saattaa olla sitä kalsariosastoa.
      Itsellänikin on vielä haussa esim. mekko. Sain juuri lukijalta vinkin Sanna Hopiavuoren merinovaatteista. Eivät sopineet omaan makuuni, eikä ollut sitä mitä hain, mutta tyylikäs valikoima, mikä kannattaa ehdottomasti katsoa.

      Tykkää

  2. Hannele Vahtera sanoo:

    Ihan kiinnostavia pointteja, vaikka
    minusta ei varmaan varsinaista minimalistia tule. Mutta kun en koskaan ole ollut mitään shoppailijatyyppiä, niin eipä noita vaatteitakaan ole päässyt liikaa varastoitumaan. Karsin vaatekaappia säännöllisesti, mutta toisinaan, joskin harvoin, tulee jotain ostettuakin. Olen kuitenkin huomannut, että varsin pienellä perusgarderoobilla tulee toimeen. Eikä vanhan talon suht ahtaaseen asuntoon paljon mahtuisikaan.
    Reissussa olen jo aikoja sitten oppinut pärjäämään aika pienellä vaatemäärällä. Kenkiäkään ei juuri koskaan ole kahta paria enempää mukana, jos lämpimässä niin sandaalit ja tennarit riittää. Ihan pikku reppuun en tavaroitani kuitenkaan saa sullottua. Toisaalta matkustan olosuhteiden pakosta epäekologisesti, eli suht usein lyhyehköjä reissuja, joten pyykkäämäänkään en useimmiten matkoilla ryhdy. Ja olen vähän mukavuudenhaluinen matkalaukun ja kolmen tähden hotellien ystävä. 😊

    Liked by 1 henkilö

    1. La Tanja sanoo:

      Kukin tyylillään ja kykyjensä mukaan! Vaikka itse en haluaisi yhtään enempää tavaraa kannettavakseni, niin vastaavasti yöpyisin kyllä dormeja tasokkaammin, jos siihen olisi varaa. Panostaisin muutenkin enemmän ei-materiaalisiin elämyksiin, vaikkapa käymällä säännöllisesti hierojalla.
      Minimalismi ei siis ole köyhäilyä, vaikka kulutustaan pohtisikin. Silloin kun on varaa, ostan mielelläni palveluita, vaikka en tavaraa haluakaan ostaa. Yksi näistä palveluista on myös pesulat. Pyykkään usein käsin, mutta jos tarjolla on edullisia pesuloita (kuten usein Aasiassa), niin käytän niitä kyllä mielelläni.

      Tykkää

  3. Tuikku sanoo:

    Hei, minäkin olen todennut merinovillaiset asusteet ihan ykkösjutuksi. Niitä reumaoireiden vuoksi viime vuosina hankkineena olen huomannut, että muut vaatteet jäävät kaappiin. Muutamalla merinovillavaatteella pärjää mainiosti. Itsekin matkustan hyvin minimalisesti repun kanssa, ja tähän olen opettanut nyt myös omia lapsiani. Merinovillavaatteet helpottavat todella minimalistinen vaatekaapin ”ylläpidossa”.
    Luomuisia merinovillavaatteita myy esim. Dilling.fi. Heillä on valikoimassa hyviä perusvaatteita, jotka eivät ole liian sporttisia, tiedoksi sille joka kyseli mistä vaatteita löytää 😊 Itse tilasin toppia, paitaa ja leggaria tuolta ja olen ollut tyytyväinen. Myös mm. Lindex ja Pierre Robert myy. Halusin kokeilla tuota Dillingiä, koska luomumerinovillaa on vähän huonosti noin yleensä saatavilla. Merinovillaisia tunikoita voi löytää esim. Weecos.com:sta jos haluaa erityisesti tukea suomalaista designia. 👍
    Kiva blogi sulla, vasta bongasin. Mukavaa loppuvuotta!

    Tykkää

    1. La Tanja sanoo:

      Kiitos vinkeistä ja mukava kuulla, että pidät blogistani!
      Villa tosiaan helpottaa reumaoireitakin. Mummoni opetti tuon minulle aikoinaan lapsena, kun ranteitani usein särki.
      Mukavaa loppuvuotta sinullekin!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s