Avaa ovi

En voi pelata futista, koska en osaa. En voi matkustella, koska minulla ei ole rahaa. En voi hakea uutta työpaikkaa, koska minulla ei ole tarpeeksi koulutusta.

Mitä yhteistä on näillä väittämillä?
Muutospelko. Väärät uskomukset ja itselle uskottelu.
On helpompaa pysyä tutussa ja turvallisessa, koska muutos vaatii aktiivista toimintaa.
Hyppy tuntemattomaan pelottaa jokaista, mutta kun sen rohkenee tehdä, saa yleensä uutta ja innostavaa tilalle.

Usein nuo ”en voi, koska” -perustelut ovat katteettomia.
Ne ovat torjuntaa, tekosyitä, ettei tarvitsisi ottaa ohjia omiin käsiin ja hypätä kynnyksen yli uuteen ja tuntemattomaan.
Uusia taitoja voi kuitenkin opetella.
Hyväksi futaajaksi tulee vain pelaamalla.
Uuden työn voi saada harjoittamalla siihen tarvittavia taitoja.
Henkisistä esteistä voi oppia päästämään irti.
Ulkoisia paineita kuvitellaan, uskotellaan itselle, että muut lokeroivat minut vain jonkin asian taitajaksi, eikä minusta ole muuhun.
Tosiasiassa useimmat ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa, eivätkä pohdi muiden omaamia taitoja tai mahdollista osaamattomuutta.
Ei kannata ajatella, että muut pitävät sohvaperunana, vaan lähteä rohkeasti urheiluharrastuksen pariin kokemaan onnistumisen tunteita, minkä jälkeen voi hehkuttaa ”minä osaan!”.
Sitten tuo ehkä yleisin tekosyy. Raha. Tai oikeammin sen puute.
Koska matkustan paljon, kuulen usein ihmisten huokailevan, että kyllä hekin matkustelisivat, jos heillä vain olisi varaa. Monet näistä ihmisistä saattavat käyttää viikonlopun shoppailuun saman summan, kuin minä käytän viikon Euroopan matkaan.

Mikäli matkailu on tärkein haave, sen mahdollistamisen eteen kannattaa työskennellä. Toteuttaminen vaatii tinkimistä muusta.
En väitä, että jokainen tienaisi niin paljon, että olisi varaa säästää lomamatkaan.
Mutta jos tavoittelee jotakin tosissaan, keinoja kyllä löytyy.

 
Matkustaminen ei ole lomailun synonyymi

Hiljattain kirjoittelin eräällä somen keskustelupalstalla parikymppisen naisen kanssa, joka haaveili matkasta Australiaan. Hän työskenteli minimipalkalla, hänen kaikki tulonsa menivät perusarjen kuluihin, – asumiseen ja ruokaan. Hänellä ei ollut varaa kouluttautua, jotta saisi paremmin palkatun työn.
Hän ei millään keksinyt miten hän ikinä voisi toteuttaa suuren unelmansa Australian-matkasta.

Hän oli natiivi englanninpuhuja ja vaikutti fiksulta ihmiseltä. Kysyin häneltä pitääkö hän huonosti palkatusta työstään, tekeekö hän alipalkattua työtä siksi, että on unelma-ammatissaan.
Vastaus oli ei, ei hän siitä pitänyt, mutta ei muutakaan saanut.

Ehdotin hänelle että hän hakisi Australiaan nk. working holiday -viisumia, nuorille tarkoitettua viisumia, mikä toimii samalla työlupana. Hän voisi hakea töitä Australiasta, missä minimipalkkakin on tuplasti suurempi kuin hänen kotimaassaan ja pystyä näin olemaan haaveidensa maassa pidemmänkin aikaa. Näin hänen ei tarvitsisi säästää kuin menolipun hinta, minkä hän voisi rahoittaa osittain myös tavaroitaan myymällä.
Lopulta hän innostui asiasta niin, että oli valmis jo ottamaan (hyvin varovasti ehdottamaani) lainaa lentolippuun.

Henkisiä esteitä on muitakin kuin muutospelko.
Tämä nuori nainen oli tosissaan unelmansa suhteen.
Hän ei pelännyt haaveensa toteutumista, eikä toteuttamista.
Sen sijaan hän oli lokeroinut itsensä niiden köyhien kastiin, jotka eivät voi matkustaa ja takertunut ”matkustaminen on vain rikkaita varten” -ajatusmalliin.

Itse olen mahdollistanut kaukokaipuuni lääkitsemisen valitsemalla ammatin, mitä voi tehdä oikeastaan missä tahansa. Tuon ammatin ”valitseminen” vaati vuosien ahkeraa opiskelua työn ohella.
Palkkatöistä alallani ei kannata edes haaveilla, enkä kuulu siihen ihmistyyppiin, joka niistä haaveilisikaan, yrittäjän vapaus sopii paremmin. Valitsen siis mieluummin turvattomuuden ja taloudellisen epävarmuuden, mutta saan siitä korvaukseksi paljon vapautta ja mahdollisuuden matkustaa, nyt jopa pysyvästi.
Kaikkea ei voi kukaan saada, mutta kirjaamalla haaveensa, työskentelemällä niiden eteen aktiivisesti (sekä henkisesti että fyysisesti), sekä luopumalla jostakin vähemmän tärkeästä, on mahdollisuus toteuttaa oma unelmansa.

 

img_3497

 

Henkinen prosessointi

Tunnistan itselläni elämän isojen muutostarpeiden ajankohdat unistani.
Kävelen isossa vanhassa talossa ja auon ovia.
Joissain huoneissa on pimeää, kylmää, pahanhajuista.
Suljen näiden huoneiden ovet ja jatkan matkaani etsien sitä omaa oveani.
Ovea, mikä johtaa ulos.
Näissä unissa tunnen välillä pelkoa, mutta en pakokauhua. En säntäile paniikissa etsimässä ulospääsyä, vaan kurkin jännittyneen uteliaana eri huoneisiin.

Suhtaudun reaalielämässäkin uuteen samalla tavoin, uteliaana, silloinkin kun se jännittää. En anna peloille valtaa, vaan tartun rohkeasti ja avoimin mielin uuteen.

Tänä keväänä teimme ison elämänmuutoksen, kun jäimme siipan työttömyyden vuoksi tyhjän päälle melkoisen yllättäen kesken hänen vuorotteluvapaansa.
Päätimme hypätä uudenlaiseen elämään, myydä tavaramme ja palata maailmalle.
Talounet kuitenkin loistivat poissaolollaan.
Mietin miksi, ja oivalsin, olimme puhuneet tästä haaveesta niin pitkään, että henkisesti jo tiesin ratkaisun olevan oikea.
Siitäkin huolimatta, että putoaisimme taloudellisesti tyhjän päälle.
Olin käynyt henkisen prosessin läpi jo vuosia sitten.
Olin haaveillut ulkomailla asumisesta ja diginomadiudesta.
Olin tehnyt kompromisseja.
Olin päätynyt jatkuvaan paikasta toiseen lentelyyn Suomen tukikohdasta käsin, koska puolisoni ei missään nimessä kannattanut luopua hyvästä työpaikastaan. Hänen palkkansakin oli kohtuullinen, mutta työ itsessään oli ollut puolisoni unelma-ammatti.
Alamme lukuisten yt-kierrosten myötä olimme kuitenkin puhuneet jo vuosia mitä tekisimme, jos jossain vaiheessa käteen jäisi se kuuluisa lyhyin tikku.
Taka-alalle oli jäänyt kytemään ajatus siitä, että joskus nostaisimme kytkintä.

Puolisolleni uuden elämän alku oli jännittävämpi kuin minulle.
Toisin kuin hän, yrittäjänä olin tottunut jatkuvaan epävarmuuteen.
Pitkän palkkasuhteen jälkeen uusi oli siipalle outoa ja se tuli pyytämättä.
Valinnan vapaudesta teki työnantaja, ei hän itse.
Taloudellinen turvattomuus stressaa. Silti olemme jo moneen otteeseen todenneet, että huonommin kävi niille vanhaan työpaikkaan jääneille, jotka yrittävät selvitä töistä alle puolella aiemmasta väkimäärästä, ilman vanhoja pitkäaikaisia työtovereita rinnallaan. He ovat vaarassa tuupertua työtaakkansa alle ja sairastelevat. Samaan aikaan he saattavat kokea omantunnon soimauksia siitä, miksi he saivat jäädä ja toverit eivät.
Hyppy uuteen on ollut monella tapaa pelastus puolisolleni, vaikka sitä vauhdittikin työnantajan valinta.

Kesän ajan harjoittelimme uutta elämäämme Belgradissa. Yllättäen huomasimme sujahtaneemme sinne kuin vanhaan kotikaupunkiimme. Kun jouduimme lähtemään sieltä muutamaa viikkoa suunniteltua aikaisemmin Suomen-visiitille, tunsimme kuin olisimme lähteneet kotoa matkalle, emmekä päinvastoin.
Kirjoitan tätä bloggausta Helsingin-kodissamme, minkä vuokralaisemme antoi käyttöömme reilun viikon ajaksi.
Paikat ovat tuttuja, huonekalut vanhoilla paikoillaan.
Silti emme tunne enää asuvamme täällä.
Olemme vain käymässä.
Henkisesti kotimme on jo maailmalla.
Maanantaina hyppäämme Siperian junaan ja jälleen yksi monivuotinen haaveeni toteutuu!

 

Minkälaisten asioiden toteuttamisesta sinä haaveilet?
Millaisia esteitä koet matkallasi olevan?

Onko haaveenasi irtiotto työelämästä, kuukauden tai vaikkapa kokonaisen vuoden mittainen ”minieläke”, mutta ei et ole oikeutettu vuorotteluvapaaseen?
Etkö keksi miten voisit toteuttaa unelmasi taloudellisesti tai kaipaat sparrausta henkisten esteiden poistamiseen?

Kirjoitin aiemmassa postauksessani Minimalistin matkabudjetti Rosita Juurisen kirjasta Matkaopas Vapauteen.
Nyt Rositalta on tulossa aiheesta myös VapaaVuosi -kurssi.
Kurssilla käsitellään irtioton mahdollistamista, kartoitetaan tavoitteita ja kiivetään henkisten esteiden ja turhien pelkojen yli.
Mekin olemme siippani kanssa mukana pienen esimerkkitarinan muodossa.

Rosita opettaa myös sapattivapaan budjetointia ja rahoittamista hyvin käytännönläheisesti.
Oli sinulle sopiva keino sitten etukäteissäästäminen tai matkan rahoittaminen maailmalla työskennellen, saat tältä kurssilta konkreettisia vinkkejä, joiden avulla sinäkin voit toteuttaa oman unelmasi.

E-kurssi alkaa 26.9. ja kestää kuusi viikkoa. Kurssin hinta on 97 euroa, mutta koodillani ”Minimaattori” saat siitä 15 prosentin alennuksen, jolloin hinnaksi jää vain 82,45 euroa.
Koodi syötetään verkkokaupan kassalla. Ilmoittautuminen päättyy 25.9.

Onnea unelmiesi matkalle!

Ilmoittaudu kurssille tästä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
P.S. Saman alennuksen saat nyt myös Rositan kirjoista ”minimaattori” -koodilla 25.9. asti.

Mainokset

2 thoughts on “Avaa ovi

  1. Nina sanoo:

    Olet enemman kuin oikeassa! I can’t this and that ….. ne esteet ovat enemman ihmisen paan sisalla kuin missaan muualla. Joskus vain taytyy tehda suunnitelma ja hypata tuntemattomaan, kun jotakin oikeasti haluaa, sen myos saavuttaa. Pitaa vain uskoa itseensa ja omaan tyohon.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s