Minimalistin matkabudjetti

RSD

Minimalistinen elämäntapa vaikuttaa myös matkojen budjetointiin, mutta vielä enemmän siihen, miten matkoillaan elää. Usealle matkailu on lepoa arjesta ja työstä palautumista. Jotkut kokevat pienen luksuksen poistavan stressiä ja haluavat siksi elää lyhyen irtottonsa ajan hienossa hotellissa drinkkejä siemaillen ja vaatekaappiaan shoppailemalla uudistaen.
Toinen etsii elämyksiä. Yhdelle se tarkoittaa koskenlaskuretkelle osallistumista, toiselle nähtävyyksien kiertämistä.

Itselleni matkailun tarkoitus on tutustua uusiin paikkoihin ja kulttuureihin arjen tasolla.
Tavata paikallisia ihmisiä ja elää heidän keskellään tavallista elämää viettäen. Hetki kerrallaan, ympäristöäni tarkkaillen.

Olen siis minimalisti myös matkailun suhteen.
Paikallisten tavoin eläen matkailu on edullista ja kun yhdessä kohteessa pysyy pidemmän aikaa, matkan yleensä kalleimman kulun, lentolippujen, päiväkohtainen hinta alenee.

En osta matkamuistoja, – mihin ne tässä reppuelämässä laittaisikaan, enkä ylensäkään hanki mitään mitä en oikeasti tarvitse.
Täällä Serbiassa olen tähän mennessä ostanut elintarvikkeiden lisäksi hammastahnaa ja ihovoidetta loppuneiden tilalle.

Pidän kävelemisestä ja liikun jalkaisin aina kun se on mahdollista.
Muutama päivä sitten meillä oli muutama tapaaminen eri puolilla kaupunkia. Lämpötila oli neljänkympin paikkeilla ja trollikkalippu olisi maksanut vain jokusen kymmentä senttiä, mutta valitsimme kävelyn, koska siten sai hitaasti nautiskella matkanvarren maisemista ja ihailla arkkitehtuuria. Mittariin kertyi 15 kilometriä.
Rakastan myös patikointia, ilmaista sekin.
En suosi maksullisia liikuntaharrastuksia, joskin viime talvena Balilla kävimme joogatunneilla, koska halusin oppia tekemään asanoita oikealla tavalla ja jatkaa sen jälkeen harrastusta kotioloissa.

Belgradilaiset tapaavat ystäviään ulkona, käyvät kahviloissa ja syömässä ravintoloissa, jopa päivittäin. Ulkona syöminen on täällä melko edullista ja niinpä mekin päätimme syödä ravintolassa kerran viikossa ja tavata paikallisia ystäviämme mehu- tai viinilasillisen äärellä.
Vaikka elämme pienellä budjetilla, tarkoitus ei kuitenkaan ole kituuttaa ja pihistellä äärimmäisyyksiin asti.
Joskin olemme viihtyneet uudessa kodissamme niin hyvin, että emme lopulta ole malttaneet mennä kaupungille syömään alun synttäri-illalliseni jälkeen kuin kerran. Viime kesän lempiravintolaammekaan emme vielä ole päätyneet.
Teemme samoja arkisia asioita kuin Suomessakin. Istumme päivät nenät kiinni läppäreissä lehtijuttuja kirjoittaen ja työtämme markkinoiden. Laskuja maksaen ja kotiruokaa kokaten.

 

Suu säkkiä myöden

Suomessa käydessämme annoin haastattelun Ilta-Sanomille. Toimittaja kysyi matkabudjettiamme. Kerroin sen riippuvan pääasiassa tuloistamme. Rahaa on käytettävissä maksimissaan sen verran, kuin sitä sisään tulee.
Kohta kahdeksantoista vuotta yrittäjänä toimittuani olen tottunut budjetoimaan yritykseni menot ja tulot, ja siinä sivussa omani.
Yrittäjän ja talousjohtajan lapsena opin jo kotona järkevää rahankäyttöä. Kahdeksanvuotiaana sain äidiltäni ison, vanhan tilikirjan. Se oli suuri aarteeni, jonne merkitsin kaikki viikkorahoilla ostamani kymmenen pennin nallekarkit tunnollisesti.
Opin myös säästämään ja sijoittamaan kaiken sen ylimääräisen, mitä en peruselämiseeni tarvitse.

Vuosikymmenen verran maailmalla työkseni matkustaneena tiesin myös hyvin tarkkaan, kuinka paljon eläminen missäkin maassa maksaa. Kustannukset vaihtelevat merkittävästi kohteen mukaan. Norjassa saa palamaan muutamassa päivässä Kaakkois-Aasian kohteiden kuukausibudjetin.
Töitäni asiakkailleni tarjotessa minun täytyi tietää kuinka paljon matkan kustannukset olivat ja sitä kautta osattava laskea kuinka paljon minun olisi saatava tuloja, että matkaan kannatti lähteä.
Paljon pitkähköjä matkoja tehneenä tiesin kuluttavani keskimäärin 700 euroa kuukaudessa. Tämän myös kerroin toimittajalle.
Ilta-Sanomien jutussa ei mainittu ammatistani tai taustoistani mitään.
Niinpä tuo mainitsemani summa ja tulonlähteemme nousivat merkittäviksi lukijoiden kommentoinnissa; ”Taas joku lähtee maailmalle yhdeksi matkabloggajaksi tuhansien joukkoon, kuvitellen tienaavansa sillä”. Osa oli sitä mieltä, ettei noin pienellä summalla koe mitään, kun taas toiset kritisoivat summaa isoksi, pitäähän monen ihmisen elää alle eurolla päivässä. Aitoa minimalismia olisi elää teltassa, valisti joku.

Vapaaehtoinen minimalismi on länsimaisessa yltäkylläisyydessä eläneelle etuoikeutettu valinta. Olen rikkaassa maassa kasvanut ja koulutettu ihminen, enkä halua alkaa elää kuten ilman vaihtoehtoja sinnittelevä kehitysmaan slummin asukas. En usko maailman parantuvan sillä, että yritän tulla toimeen 80 sentillä päivässä. Uskon voivani parantaa vähempiosaisten asemaa paremmin omalla työlläni.
Vastaavasti pidän hassuna ajatusta, ettei 700 eurolla saisi elämyksiä ja kokemuksia.
Se ihmisten kohtaaminen kun ei maksa pennin hyrrää (paitsi ehkä sen kahvilassa nautitun kupillisen), ei myöskään patikoiminen.
Minun elämykseni koostuvat ilmaisista asioista. Uuden oppimisesta, ihmisenä kehittymisestä.

Kommenteista paistoi kuitenkin se tosiasia, että matkabudjetointi riippuu niin kovasti ihmisen omista tavoista matkustaa. Siitä mistä nauttii ja mitä pitää elämyksenä itselleen.
All-inclusive -matkailu ei anna minulle mitään, vaikka ymmärrän hyvin, että väsynyt perhe voi sellaiselle reissulle haluta. Olen itsekin käynyt neljällä pitkällä risteilyllä ja nauttinut siitä, että ”hotelli” on kuljettanut minut yön aikana uuteen paikkaan, enkä ole joutunut itse selvittelemään paikallisbussien kulkemisia kielellä, mitä en osaa, kuten yleensä joudun työssänikin tekemään. Risteilyt ovat minun lomiani matkatyöstäni.

Rosita Juurinen kirjoittaa matkabudjetoinnista kirjassaan Nippu kuntoon – Taloustietoisen reissaajan opas näin:

”Yhden mielestä 100 euron päiväbudjetti reissussa on halpa ja toisen mielestä voidaan puhua edullisuudesta vasta, kun päästään lähemmäksi 10 euroa. Joillekin reissusta nauttiminen merkitsee sitä, että rahaa on reilummin käytössä, toisille matkanautinnot tulevat pikemmin niiden kokemusten kautta, joita saa budjetilla matkaamisen sivuvaikutuksena. Matkabudjeteissa ja rahankäytössä on valtavasti yksiöllisiä eroja kulutustyylin ja matkailutottumusten suhteen. Siksi myös kaikille sopivien ohjeistusten antaminenkin on haastavaa.

Osana matkasuunnittelua on siis hyvä tiedostaa ja tunnistaa koko ajan paremmin millainen reissaaja juuri sinä olet, ja mitä matkoiltasi oikein etsit ja odotat.”

Olen tismalleen samaa mieltä. Kukin taaplaa tyylillään ja on turha kritisoida muiden tapoja.

Budjetissa pysymisestä

Ennen pysyvää maailmalle lähtöämme olimme juuri 6,5 kuukauden reissussa. Jonkinlaisella sapattivapaalla, vaikka jonkin verran teimmekin töitä etänä. Emme tehneet tuolle matkalle tiukkaa budjettia. Ajatuksena oli käyttää yhteensä noin 1600 euroa kuukaudessa, mutta emme välittäneet pahemmin budjetin ylittymisestä.
Viis visan vinkumisesta, palaisimmehan normaaliin työarkeen reissun jälkeen.
Pääasia, että pääsisimme kohteisiin, joihin emme aiemmin olleet ehtineet.
Listalla olivat Australia ja Uusi-Seelanti, sinne suunnalle kun ei millään viikon talvilomalla ehtisi. Molemmat maat ovat erittäin kalliita ja budjetti ylittyi, vaikka asuimme hostelleissa ja toimimme muutaman viikon talonvahteina. Halusimme myös syödä usein ravintoloissa ja nauttia viinistä, kulinaristeja kun olemme.
Lopulta kustannukset olivat noin kaksi tuhatta euroa kuussa, kahdelta hengeltä. Eli muutaman satasen enemmän kuussa kuin keskimääräinen matkabudjettini yleensä.

Kun elämämme sitten muuttui yllättäen mieheni työstä irtisanomisen vuoksi, tulevaisuuden päätöksiimme vaikutti myös taloustilanteemme.
Kirjasin budjettiin kaikki pakolliset kulut, sekä velat.
Laskimme nopeasti, ettei meidän olisi kannattavaa jäädä Suomeen.
Mieheni voisi hakea työttömyyskorvausta, mutta minulla ei Helsingissä töitä olisi.
Päätimme alkaa työskennellä työparina minun vanhoille asiakkailleni, sekä hankkia yhdessä uusia. Kokemukseni ja osaamiseni oli jo valmiiksi ulkomaanjournalismissa.
Asuntolainoja Suomessa lyhennellen meille ei olisi jäänyt rahaa elämiseen.
Kaksi keikkatyöläistä samassa perheessä on iso riski, mutta päätimme silti yrittää.
Olimme ihastuneet Balkaniin viime kesän tourneellamme ja tiesimme täällä olevan edullista. Alueen maat ovat myös melko tuntemattomia suomalaiselle yleisölle, eikä täältä ole kirjoitettu paljonkaan suomalaiseen mediaan Jugoslavian hajoamissotien jälkeen. Osaamisellamme voisi olla kysyntää.

Serbialaisen keskiansio on noin 500 euroa kuukaudessa. Meidän 700 euron budjetillamme täällä elää siis varsin hyvin. Asuntomme vuokra on 380 euroa kuukaudessa ja muuhun elämiseen menee parikymppiä päivässä. Matkalippumme tänne maksoivat 134 e per henkilö ja asumme täällä nyt kaksi kuukautta.
Pärjäämme siis yhteensä noin 1100 eurolla kuukaudessa, 550 e per henkilö, mistään tinkimättä. Emme asu teltassa, ei niin tee serbitkään. Emme tingi ruuan laadusta ja tapaamme ystäviämme kahviloissa. Elämme siis samoin kuin paikalliset keskiluokkaiset.

Mikäli olet kiinnostunut matkabudjetoinnista enemmänkin, suosittelen lukemaan Rositan e-kirjan Nippu kuntoon – Taloustietoisen reissaajan opas. Kirjan hinta on 16,90 e ja tilaamalla sen alla olevan linkin kautta 8.7.2017 mennessä käyttäen koodia ”Minimaattori”, saat siitä lisäksi 10% alennuksen.

Rosita on kirjoittanut toisenkin kirjan Toimistosta travelleriksi – Matkaopas vapaampaan elämään. Tilaamalla molemmat kirjat pakettina, saat ne hintaan 25 e -10% eli 22,50 e.

Linkki kauppaan: www.matkaopasvapauteen.com/puoti

Mainokset

One thought on “Minimalistin matkabudjetti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s