MYR II

eli lähtölaukaisu maata kiertävälle radalle.

Tasan viikko sitten jätimme armaan kotimaamme pysyvästi.
Tai ainakin tällä tietoa pysyvästi. Emme vielä tiedä mihin tulemme asettumaan, siihen vaikuttaa luonnollisesti se, missä töitä on parhaiten tarjolla ja kaikkein eniten se, minkä paikan tunnemme eniten kodiksemme. Ensi kevääseen asti tulemme kuitenkin kiertämään jo suunniteltujen työkeikkojen perässä ympäri maailmaa.
Palaan esimerkiksi Japaniin jatkamaan tauolla ollutta kirjaprojektiani.Nyt asumme Serbian Belgradissa kuukauden verran.

Annoimme viime viikkojen aikana muutamankin haastattelun lähdöstämme (Ilta-SanomatHufvudstadsbladet, YLE Radio Suomi) ja toimittajien kysymykset saivat itsenikin pohtimaan mistä minimalistinen ajatteluni juontaa juurensa. Mistä syntyi kaukainen haave elää muutamalla laatikollisella tavaraa.
Muistin ajatelleeni jo nuorena, että jos omistaisin vain hyvin vähän tavaraa, olisi minulla mahdollisuus muuttaa vaikka heti huomenna maailman toiselle puolen.
Tavara ja niiden määrä ei siis määrittele minimalismiani, vaan se, mitä minimalistinen elämä minulle mahdollistaa.
Sain lehtihaastattelujen vuoksi paljon kommentteja (joita en lukenut itse, mutta ystäväni siteerasivat parhaimmistoa ja ”parhaimmistoa”). Eräs kyseenalaisti minimalismini koska kuvassa minulla on rannekello ja kihlasormus. Kommentti huvitti.
En itsearvoisesti pyri askeettisuuteen tavaran suhteen, mutta koen paljon tavaran rajoittavaksi taakaksi, sekä henkisesti että fyysisesti.
En halua paljon valinnanvaraa, vaan minulle riittää peruasiat ilman vaihtoehtoja. En halua käyttää aikaa aamuisin sen miettimiseen mitä puen päälleni, sen sijaan teen valinnan säätilan mukaan. En tarvitse eri aterioille erivärisiä lautasia.
Ostan ainoastaan tarpeeseen ja pohdin kulutustani.

Jonkun kommentoijan mielestä olisin aito minimalisti vasta kun kävelisin kaikkialle.
Kävelen paljon ja nautin patikoinnista, mutta myös lennän maasta toiseen, koska niin paljon en ole saanut elämääni aikaa raivattua, että ehtisin kävellä ajoissa työkeikalle Euroopan laidalta toiselle. Minimalismia ei tarvitse venyttää järjettömyyksiin (vaikka totta puhuen joku päivä olen ajatellut kävellä ainakin Santiago de Compostelan n. 900 kilometrin mittaisen pyhiinvaellusreitin).
Pari vuotta sitten kirjasin konkreettista listaa siitä mitä haluaisin säilyttää, jos muuttaisin pysyvästi ulkomaille.
Tein listaan myös osion nimeltä Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (kunnianosoituksena Miia Kankimäen Japani-aiheiselle kirjalle).
Tälle listalle pääsi mukaan esineitä, joita en välttämättä tarvitse, mutta haluan säilyttää tuottamassa iloa (taas Japani-viittaus, tällä kertaa Marie Kondolle).
Listalla on esimerkiksi perintökoru ja Pariisista ostamamme antiikkiviinilasit.
Elämästä nauttiminen on tärkeä osa omaa yksinkertaistamisprojektiani.
Moni kutsuukin minimalistisen elämän tavoittelua leppoistamiseksi. Ja tämähän ei tarkoita työelämän vaihtamista riippukeinussa makoiluun, vaan merkityksellisiin asioihin keskittymistä ja turhan karsimista.

Minimalistisen elämän ei kuulu olla kärsimysnäytelmä, jossa vähimmällä sinnittelevä saa kirkkaimman kruunun. Elämän yksinkertaistamisen tarkoitus on löytää materialistisen elämän takaa aitoja arvoja ja hetkessä elämistä.
Hetkessä eläminen ei kuitenkaan tarkoita suunnitelmallisuuden hylkäämistä ja sattumanvaraista ajelehtimista. Päinvastoin yksinkertaistamalla elämää nimenomaan ehtii pohtia mitä elämältä oikeasti haluaa tavoitella.
Ja ennen kaikkea muistaa pysähtyä olemaan kiitollinen kaikesta siitä mitä on jo saavuttanut.
Silloin ei myöskään koe tarvetta arvostella ja kadehtia toisten valintoja, vaan ymmärtää keskittyä omien unelmiensa tavoittelemiseen.

Itse olen ollut tavaran suhteen minimalisti jo hyvin nuorena, mutta ajankäytön suhteen olen ollut varsinainen sähköjänis. Vuodet yrittäjänä vaativat 60-100 tunnin työviikkoja, lentoja keskimäärin kerran viikossa, tuhansia ajokilometrejä kuukausittain ja päälle tuli vielä luottamustoimet.
Olen aina halunnut matkustaa paljon, mutta vuodet nopeine paikanvaihdoksineen ovat kuluttavia.

Tietoinen pelkistäminen kirkasti ajatukseni.
Tajusin haluavani tehdä kohtuullisemmin töitä, sekä olla paikkariippumattomampi.
Matkustaa hitaammin, viettää kauemmin aikaa yhdessä kohteessa, asuakin ulkomailla.
Viime syksynä lähdimme puolisoni kanssa puolen vuoden reissuun.  
Mies haki ja sai vuorotteluvapaan. Pääsimme matkustamaan pidempään yhdessä.
Suunnitteluvaiheessa puhuimme maailmanympärireissusta ja pian lyhensimme sanan keskinäisissä keskusteluissamme MYRiksi.
Miehen työpaikan yt:t kesken matkan johtivat irtisanomiseen.
Tajusimme että nyt tai ei koskaan.
Kävimme Suomessa vain myymässä tavaroitamme ja hoitamassa paperiasioita.

Viime viikolla pakkasimme taas seitsemän kilon reppumme selkään, tällä kertaa miehelläkin mukana työläppäri, ja hyppäsimme nomadielämään.
MYR II on laukaistu!

Mainokset

4 thoughts on “MYR II

  1. Nomadi sanoo:

    Loistavaa, jään innolla odottelemaan lisäpostauksia! Olen täysin samaa mieltä siitä, että turhasta materiasta eroonpääsy on vapauttavaa. Meille sitä ei onneksi missään vaiheessa ole kauheasti kertynytkään, kun olemme heti amkista valmistumisen jälkeen lähteneet maailmalle ja vaihtaneet muutaman kerran asuinmaata. Olisi mielestäni kauheaa joutua ostamaan huonekaluja tai astioita – miten rahat sitten riittäisivät tärkeimpään eli matkusteluun?

    Tykkää

    1. La Tanja sanoo:

      Kiitos kommentista @nomadi!
      Kuulostaa tosi hyvältä! Olisinpa itsekin seurannut unelmianl jo parikymppisenä, niin olisi jäänyt turhat kalusteet ostamatta sosiaalisen paineen vuoksi. Toisaalta meillä on nyt kodit vuokralla ja sitten joskus kun lainat on maksettu, nekin antavat tuottaa tuloa ja aikanaan eläketurvaa, mitä näin yrittäjänä ja nomadina ei kerry. Ja tavaraa on onneksi muuten vähän.

      Tykkää

  2. La Tanja sanoo:

    Oli pakko käydä kurkkaamassa sinunkin blogiasi ja kun en teknisen ongelman takia saanut kommentoitua, niin pakko mainita täällä, että kyllä nauratti tuo uusimman postauksesi ”tuleen tuikkaaminen”. Ihan sama kävi mielessä kun kävimme Suomessa kuukauden ajan myymässä tavaroitamme ja varastoimassa loput. 23 vuoden kuva-arkistoja vintille sulloessa tosissaan mietti onko nää ihan pakko säilyttää, entä jos vaan heittäis tulitikun perään 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s