eli lähtölaukaisu maata kiertävälle radalle.
Tasan viikko sitten jätimme armaan kotimaamme pysyvästi.
Tai ainakin tällä tietoa pysyvästi.
Emme vielä tiedä mihin tulemme asettumaan, siihen vaikuttaa luonnollisesti se, missä töitä on parhaiten tarjolla ja kaikkein eniten se, minkä paikan tunnemme eniten kodiksemme.
Ensi kevääseen asti tulemme kuitenkin kiertämään jo suunniteltujen työkeikkojen perässä ympäri maailmaa.
Palaan esimerkiksi Japaniin jatkamaan tauolla ollutta kirjaprojektiani.
Nyt asumme Serbian Belgradissa kuukauden verran.
Annoimme viime viikkojen aikana muutamankin haastattelun lähdöstämme (Ilta-Sanomat, Hufvudstadsbladet, YLE Radio Suomi) ja toimittajien kysymykset saivat itsenikin pohtimaan mistä minimalistinen ajatteluni juontaa juurensa.
Mistä syntyi kaukainen haave elää muutamalla laatikollisella tavaraa?
Neljän laatikon muutto
Muistin ajatelleeni jo nuorena, että jos omistaisin vain hyvin vähän tavaraa, olisi minulla mahdollisuus muuttaa vaikka heti huomenna maailman toiselle puolen.
Tavara ja niiden määrä ei siis määrittele minimalismiani, vaan se, mitä minimalistinen elämä minulle mahdollistaa.
Sain lehtihaastattelujen vuoksi paljon kommentteja (joita en lukenut itse, mutta ystäväni siteerasivat parhaimmistoa ja “parhaimmistoa”).
Eräs kyseenalaisti minimalismini, koska kuvassa minulla on rannekello ja kihlasormus.
Kommentti huvitti.
En itsearvoisesti pyri askeettisuuteen tavaran suhteen, mutta koen paljon tavaran rajoittavaksi taakaksi, sekä henkisesti että fyysisesti.
En halua paljon valinnanvaraa, vaan minulle riittää peruasiat ilman vaihtoehtoja.
En halua käyttää aikaa aamuisin sen miettimiseen mitä puen päälleni, sen sijaan teen valinnan säätilan mukaan.
En tarvitse eri aterioille eri värisiä lautasia.
Ostan ainoastaan tarpeeseen ja pohdin kulutustani.
Aito minimalisti kulkee jalan
Jonkun lehtijutun kommentaattorin mielestä olisin aito minimalisti vasta kun kävelisin kaikkialle.
Kävelen paljon ja nautin patikoinnista.
Olenpa myös kävellyt Moldovasta Romaniaan.
Mutta myös lennän maasta toiseen, koska niin paljon en ole saanut elämääni aikaa raivattua, että ehtisin kävellä ajoissa työkeikalle Euroopan laidalta toiselle, saati maailman toiselle puolelle.
Minimalismia ei tarvitse venyttää järjettömyyksiin (vaikka totta puhuen joku päivä olen ajatellut kävellä ainakin Santiago de Compostelan n. 900 kilometrin mittaisen pyhiinvaellusreitin).
Mitä minimalisti saa omistaa?
Pari vuotta sitten kirjasin konkreettista listaa siitä mitä haluaisin säilyttää, jos muuttaisin pysyvästi ulkomaille.
Tein listaan myös osion nimeltä Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (kunnianosoituksena Miia Kankimäen Japani-aiheiselle kirjalle, Japani-entusiasti kun olen).
Tälle listalle pääsi mukaan esineitä, joita en välttämättä tarvitse, mutta haluan säilyttää tuottamassa iloa (taas Japani-viittaus, tällä kertaa Marie Kondolle).
Listalla on esimerkiksi perintökoru ja Pariisista ostamamme antiikkiviinilasit.
Minimalisti etsii arvoa tästä hetkestä
Elämästä nauttiminen on tärkeä osa omaa yksinkertaistamisprojektiani.
Moni kutsuukin minimalistisen elämän tavoittelua leppoistamiseksi.
– Ja tämähän ei tarkoita työelämän vaihtamista riippukeinussa makoiluun, vaan merkityksellisiin asioihin keskittymistä ja turhan karsimista.
Minimalistisen elämän ei kuulu olla kärsimysnäytelmä, jossa vähimmällä sinnittelevä saa kirkkaimman kruunun.
Elämän yksinkertaistamisen tarkoitus on löytää materialistisen elämän takaa aitoja arvoja ja hetkessä elämistä.
Hetkessä eläminen ei kuitenkaan tarkoita suunnitelmallisuuden hylkäämistä ja sattumanvaraista ajelehtimista.
Päinvastoin yksinkertaistamalla elämää nimenomaan ehtii pohtia, mitä elämältä oikeasti haluaa tavoitella.
Ennen kaikkea muistaa pysähtyä olemaan kiitollinen kaikesta siitä mitä on jo saavuttanut.
Silloin ei myöskään koe tarvetta arvostella ja kadehtia toisten valintoja, vaan ymmärtää keskittyä omien unelmiensa tavoittelemiseen.
Minimalismi on pelkistämistä ja rauhoittumista
Olen ollut tavaran suhteen minimalisti jo hyvin nuorena, mutta ajankäytön suhteen olen ollut varsinainen sähköjänis. Vuodet yrittäjänä vaativat 60-100 tunnin työviikkoja, lentoja keskimäärin kerran viikossa, tuhansia ajokilometrejä kuukausittain ja päälle tuli vielä luottamustoimet.
Olen aina halunnut matkustaa paljon, mutta vuodet nopeine paikanvaihdoksineen ovat kuluttavia.
Tietoinen pelkistäminen kirkasti ajatukseni.
Tajusin haluavani tehdä kohtuullisemmin töitä, sekä olla paikkariippumattomampi.
Matkustaa hitaammin, viettää kauemmin aikaa yhdessä kohteessa, asuakin ulkomailla.
Miten minimalistinen nomadielämämme alkoi?
Viime syksynä lähdimme puolisoni kanssa puolen vuoden reissuun.
Mies haki ja sai vuorotteluvapaan. Pääsimme matkustamaan pidempään yhdessä.
Suunnitteluvaiheessa puhuimme maailmanympärireissusta ja pian lyhensimme sanan keskinäisissä keskusteluissamme MYRiksi.
Kesken matkan miehen työpaikalle iskivät yt:t.
Lyhyt korsi jäi käteen.
Yt-neuvottelut johtivat irtisanomiseen 17 vuoden työsuhteen jälkeen.
Tajusimme, että nyt tai ei koskaan.
Kävimme Suomessa myymässä tavaroitamme ja hoitamassa paperiasioita.
Viime viikolla pakkasimme taas seitsemän kilon reppumme selkään, tällä kertaa miehelläkin mukana työläppäri, ja hyppäsimme nomadielämään.
MYR II on laukaistu!