Tarpeellista ja toivottavaa

Pohdiskelin täällä jo aiemmin mitä tavaroita sisällyttäisin omalle listalleni, jos saisin omistaa vain sata tavaraa.
Pari kuukautta on taas vierähtänyt reissuissa ja muissa touhuissa blogia päivittämättä.
Jossakin välissä tulin kuitenkin pyöritelleeksi päässäni mitä tavaroita haluaisin ehdottomasti omistaa ja mitkä voisivat olla lisäksi mukavia säilyttää jo valmiiksi omistamistani esineistä.
Kirjasin kaikki mieleeni juolahtaneet tärkeät tavarat Trelloon laskematta niiden lukumäärää.
(Tärkeys voi olla muutakin kuin akuuttia tarvetta, syyt tavaran omistamiseen voivat kummuta yhtälailla tunnearvosta, esineen kauneudesta kuin käytännöllisyydestäkin)

Tein erikseen välttämättömien tavaroiden listan ja Mia Kankimäen Japani-kirjalle (jota en valitettavasti ole vieläkään lukenut) kunnianosoituksena nimetyn Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin -listan.
Ensimmäiseen listaan kuuluvat välttämättömiksi kokemani hyödykkeet ja jälkimmäiseen kategoriaan kaikki pariisilaiselta kirpputorilta hankituista hopealusikoista rakkaimpiin kirjoihin ja taide-esineisiin, – kaikki ne esineet, joita ilman voisin helposti elää, mutta niin kauan kun omistan pysyvän tukikohdan, enkä kanna kotiani ympäri maailman pelkässä repussa, en näe syytä niistä luopua.

Itseasiassa jälkimmäinen kategoria on myös ainoa sellainen, jossa olen nimennyt esineitä yksitellen. Kaikissa muissa luokissa tavarat on kirjattu ainoastaan tarvittavan kappalemäärän mukaan. – Minulle ei ole suurtakaan merkitystä minkälaisen t-paidan omistan, tiedän vain kuinka monta on sopivasti.
(Älkää ymmärtäkö väärin, olen todella tarkka siitä mitä puen päälleni ja lykkään nirsouttani vaatehankintojani vuosilla, tarkoitan vain etten kiinny käyttöesineisiin, vaan ne ovat olemassa vain täyttääkseen jotakin tarvetta, kuten pitämään minut lämpimänä ja säädyllisen näköisenä julkisilla paikoilla.)

Yllytin myös puolisoni mukaan haasteeseen ja pyysin häntä luettelemaan itselleen tärkeät tavarat. Yhdessä mietimme myös yhteiset kodin tavarat ja huonekalut.

Kun olin mielestäni pohtinut kaiken mahdollisesti tarvitsemani tavaran maan ja taivaan väliltä ja koin listani suht’ valmiiksi, päädyin myös laskemaan tavarat.
Hämmästykseni oli melkoinen päädyttyäni seuraaviin lukemiin:
henkilökohtaisten tavaroideni listalla on 82 esinettä, yhteisiä tavaroita on 125.
Mieheni lista on vielä hiukan keskeneräinen, mutta näyttää sijoittuvan hyvin lähelle samoja lukemia.
Tuosta luvusta 29 kappaletta on näitä rytmihäiriöitä aiheuttavia esineitä ja niistä jokainen kuuluu yhteisten tavaroidemme listalle.
Perheemme tarpeellisten tavaroiden lista asettunee siis kokonaisuudessaan kolmensadan esineen pintaan (vähän alle) ja molemmat pärjäävät mainiosti sadalla henkilökohtaisella esineellä.

Omalla listallani on tällä hetkellä vain muutama kirja, eikä yhtäkään äänilevyä.
Uskon päätyväni säästämään parikymmentä kirjaa, sekä vinyylilevykokoelmani, koska en koe mitään pakonomaista tarvetta puristaa omaisuuttani juuri siihen sataan kappaleeseen.

Erikseen huomioitavaa on, että en laske esimerkiksi työvälineeseeni kameraan kuuluvia erillisiä osia kuten laturia erilliseksi tavaraksi, vaan kamera on kokonaisuutena yksi esine. Mutta toisaalta lasken yksitellen tiettyjen kategorioiden sisältämät yksittäiset tavarat, kuten tokikin ne t-paidat kappaleittain, mutta myös pyykkipojat ja henkarit (joita on laskettu mukaan yhtä monta kuin on vaatteitakin).

Listani saattaa myös muuttaa muotoaan ja joustaa suuntaan tai toiseen kuukausien ja vuosien varrella.
Tulen kirjoittamaan jokaisesta kategoriasta oman listan ja jakamaan ne täällä.
Niitä ei ole tarkoitettu miksikään viralliseksi ohjeistukseksi kohti minimalismia, vaan ne toimivat vain yhtenä esimerkkinä siitä millaiset esineet yksittäinen minimalisti kokee tarpeellisiksi tai muuten vain omistamisenarvoisiksi.
Listaus perustuu ainoastaan tämän kevään tuntemuksiini, eikä ole mikään virallinen ohjekirja.

Saattaahan olla, että muutan mieleni ja tällä hetkellä tärkeäksi kokemani taulu on ensi syksynä kirpputorilla myynnissä tai elän elämäni toisen puoliskon jopa aivan toisin kuin ensimmäisen.
Joten jos tapaamme vuosikymmenen päästä ja olen silloin intohimoinen onnenelefanttien keräilijä, älä moiti, vaan tule tutustumaan kokoelmaani!

 

Mainokset

2 thoughts on “Tarpeellista ja toivottavaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s