Syyllisyys

On jo lokakuu!
Parveke tulisi laittaa syyskuntoon.
Pitää suunnitella joulua. Pian on vaihdettava jouluverhot ja tarkistettava toimiiko viimevuotiset jouluvalot.
Tietenkin kodikkaassa kodissa kuuluu muutenkin olla sisustusesineitä kauniisti aseteltuna, sohvalla rivissä koristetyynyjä.
Kaapissa on liikaa vaatteita, pitäisi siivota vaatehuone, mutta mistään ei voi luopua, koska tavarat ovat maksaneet liikaa, eikä niitä kuitenkaan ole tullut käytettyä kuin pari kertaa.

Erityisesti naiset tuntuvat olevan mestareita tässä lajissa.
Uskotaan, että elämää ja kotia kuuluu rakentaa tietynlaiseksi.
Vain siten on hyvä nainen ja kätevä emäntä.
Hiukan pitää olla myös marttyyriasennetta, kuinka yksin joutuu kaiken tekemään, kun ei mies osallistu koristeiden asetteluun, eikä ollenkaan ymmärrä miksi ne ovat niin tärkeitä.

Lopeta!
Karsi elämästäsi turhat pitää-tehdä-asiat.

Jos ihan oikeasti rakastat niiden kahdentoista juuri oikeansävyisen tähtikuvioisen sohvatyynyn pesemistä, pöyhimistä ja asettelua, niin tee niin. Jos haluat vaihdella verhoja kauden mukaan, vaihda, mutta älä tee siksi, että niin muka kuuluu tehdä.
Lahjoita tai myy kirpputorilla ne turhat vaatteet ja lakkaa syyllistymästä joka kerta kun avaat vaatekaappisi. Tuhlattuja rahoja et saa enää takaisin kuitenkaan.

Elämän yksinkertaistamiseen kuuluu ennenkaikkea turhien tunteiden karsiminen.
Lakkaa syyllistymästä, silloin kun siihen ei ole tarvetta.
Elä kuten itse haluat, älä niin kuin luulet muiden tahtovan sinun elävän.
Muita ei edes kiinnosta, heillä on tekemistä omienkin elämiensä kanssa.
Syyllisyydentunne pilaa vain oman elämäsi.

Miten teen oman kotini?
Matkustan paljon ja muutan majapaikkaani usein.
Olen kotona joka paikassa missä yövyn.
Jos viivyn vähintään viikon samassa paikassa, puran reppuni.
Laitan tavarat kaappiin.
Ostan kaupasta ruokaa.
Olen kotona.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s