Puolisoni ei ole minimalisti, ei tosin myöskään shoppailija. Vähän hamsterin “vikaa” hänessä on, – tavarasta on vaikea luopua.
Kymmenen vuotta elämää minimalistin kanssa on kuitenkin alkanut vaikuttaa mallioppimisen kautta.
Pari vuotta sitten siippa päätti sitten yllättäen karsia vaatekaappinsa sisällön sekä omaksi että minun hämmästyksekseni.
Ihminen vapauttaa itse itsensä – myös turhasta tavarasta.
Karsimista ei voi toisen puolesta tehdä, eikä kehottaa siihen ennen kuin ihminen on itse siihen valmis. Näin Marie Kondokin opettaa.
Siippa konmari-metodin testaajana
En ollut päässyt testaamaan konmaritusta, kun tavaraa oli jo valmiiksi sopivan vähän, vaatteitakin vain parikymmentä. Sain kuitenkin olla apuna miehelleni hänen testatessa käytännössä vaatekaapin perkausta Konmari-metodilla.
Suurin osa marittajista on naisia, joten pyysin siippaani kirjoittamaan ajatuksiaan ilon kautta karsimisesta.
Hän purki tuntonsa yhteen blogeistamme.
Koko tekstin voit lukea lainauksen perässä olevasta linkistä, missä on myös lueteltuna hänen nykyisen garderobinsa sisältö.
Itse en ole kirjoittanut vielä päivitettyä versiota kesäkapselistani, mutta täältä voit lukea talvipuoliskon listani. Näillä vaatteilla matkasin Suomesta Siperiaan ja Japanista Balille ja Uuteen-Seelantiin, pakkasten kautta helleoloihin.
Mieheni ajatuksia vaatekaapin konmarittamisesta
“Vuorotteluvapaalle valmistautuessamme kaksi vuotta sitten oli selvää, että vuokraamme asuntomme reissun ajaksi, muuten emme selviä taloudellisesti. Vuokralaista varten piti kuitenkin tehdä järjestelyjä ja raivata tilaa asunnosta.
Niinpä otin myös vaatekaappini kriittisen tarkastelun alle.
Hetken tarkasteltuani päätin konmarittaa sen.
Selvyyden vuoksi totean, etten ole KonMari-kirjaa koskaan lukenut, enkä perehtynyt metodiin kovinkaan syvällisesti. Se ei kuitenkaan vaikuta hassummalta ja päätin noudattaa sitä soveltuvin osin. Tanja tuntee metodin paremmin ja antoi neuvoja.
Otin siis omaksi ja Tanjankin yllätykseksi vaatteet kaapista ja läjitin ne sängylle.
Aloin jakaa niitä kolmeen pinoon. Ensimmäiseen tulivat parhaat päältä, ne, jotka ehdottomasti säästäisin, ne, jotka tuottaisivat vielä iloa.
Pino ei ollut kovin iso.
Toiseen, hieman korkeampaan, tulivat ehdokasjäsenet, vaatteet, jotka ehkä saisivat vielä armon silmissäni pienen tuumailun jälkeen.
Kolmanteen ja isoimpaan pinkkaan päätyivät tietysti suoraan pois heitettävät.
Kolmannen pinkan katselu tuotti joitain nostalgisia ajatuksia ja muistoja 1990-luvulta, jolloin kirkkaanvihreitä solmioitakin toden totta valmistettiin. En kuitenkaan uhrannut niille liikaa aikaa, nyt piti olla bolshevistisella tyyneydellä päättäväinen ja armoton! Ehdollisen pinon läpi käyminen vei hieman aikaa, mutta loppujen lopuksi päätökset olivat helppoja. Viime vuosikymmenen kulahtanut ja venahtanut bändipaita ei enää ole tätä päivää, huomisesta puhumattakaan.”
Lue lisää täältä: Kuinka maritin vaatekaappini .