eli karsimista, kondoilua ja minimalistin elämänmuutos
Minimalistin elämänmuutos ei lähtenyt liikkeelle tavaran raivauksesta, mutta pieneen karsimiseen mekin päädyimme uuden elämämme kynnyksellä.
Minimalistina ja Japani-fanina olen kuulunut suomalaiseen Konmariryhmään Facebookissa sen perustamisesta alkaen.
Pidin Marie Kondon tavasta popularisoida vähemmällä tavaralla elämisen ideologiaa ensimmäisessä kirjassaan Siivouksen elämän mullistava taika.
Itselläni oli ennestäänkin vain tavaroita, joita oikeasti tarvitsen ja joista pidän.
Tapanani on ollut poistaa tarpeettomaksi käynyt esine heti kun sille ei ole ollut enää käyttöä.
Niinpä en päässyt koskaan kokeilemaan Konmari-metodia käytännössä, vaikka muiden innostusta menetelmään seurailinkin.
Olin haaveillut erittäin vähällä tavaralla elämisestä, pohtinut monesti matkoillani,
mitäpä jos jäisinkin tänne asumaan, nyt heti.
Tarvisinko jotakin enemmän kuin mitä repussani oli mukana?
Enpä oikeastaan.
Silti kotonani oli enemmän tavaraa.
Astioita, petivaatteita, äänilevyjä ja kirjoja.
Niille oli käyttöä kotona, vaikka en niitä maailmalla kaivannutkaan.
Niitä ei ollut tarvetta karsia, mahtuivat ne kotiimme kuitenkin.
Reissun venyminen kuukausista vuosiin sai minimalistinkin karsimaan
Hiljattain päättyneen puolivuotisen reppureissumme aikana elämämme muuttui yllättäen totaalisesti ja hetken pohdittuamme päätimme ettemme palaisikaan kotiimme Suomeen.
Muutaman viikon aikana teimme päätöksen, että käymme siellä vain myymässä niin paljon tavaroitamme kuin kuukauden visiitillämme ehtisimme, sekä jatkaa elämäämme jo ennestään mukana olleiden seitsemän kilon reppujemme kanssa.
Päätimme säästää vain joitakin esineitä, jotka voisimme hakea mukaamme sitten kun (ja jos) joskus keksisimme paikan mihin asettua pysyvämmin.
En ollut kokenut tarvitsevani oikeastaan mitään kotiin jätettyä tavaraa puolivuotisen reissumme aikana, joten tiesin, että olisi turhaa alkaa kuljettaa maailmalle aiempaa enempää nytkään.
Yritimme tehdä listaa asioista, joita olimme viime aikoina kaivanneet.
Niitä oli yllättävän vaikea keksiä.
Itselleni tuli mieleen sakset, joita ei useimmissa vuokraamissamme asunnoissa ollut ollut valmiina. Kaupunkiolosuhteissa olin usein kaivannut parempia kenkiä mukana olleiden varvastossujen ja vaelluskenkien lisäksi.
Olin myös satunnaisesti haaveillut paremmista vaatteista, joita käyttää ravintolaillallisilla.
Puolisoni oli kaipaillut siistejä kenkiä ja pikkutakkia.
Mikä on säästämisen arvoista?
Kotona teimme inventaarion siitä mitä omistimme.
Mietin millä perusteella valitsisin säästettäviä esineitä.
Kirjoja ja levyjä meillä oli satoja.
Molemmat lajit ovat sellaisia, joista meidän oli ollut vaikea luopua.
Silti olin jo pitkään ajatellut karsia omat kirjani pariinkymmeneen tärkeimpään.
Nyt maailmalle lähtiessämme – tai oikeastaan palatessamme – niitä ei missään nimessä voinut ajatella ottavansa mukaan.
Vaatteita omistin ennestäänkin vain kolmisenkymmentä, mutta kannoin niistä mukanani vain kymmenkuntaa kerralla.
Tarvetta ei ollut oikeastaan millekään Suomessa lojuneelle tavaralle, mutta emme myöskään halunneet hävittää koko historiaamme kertaheitolla.
Oivalsin Konmari-metodin olevan paras tapa valintaan: Säästäisin ne esineet, jotka tuottavat iloa.
Arkisia käyttöesineitä saisi ostettua koska tahansa mistä tahansa, jos tarvetta ilmenisi.
Aiemmin tekemäni luettelo tarpeellisista tavaroista tuli käyttöön, – erityisesti sen osio, jonka olin nimennyt Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin -listaksi.
Tällä listalla on esineitä, jotka eivät ole välttämättömiä, mutta joilla on erityistä tunnearvoa.
– Kyllä, minimalistikin voi omistaa tavaroita, joilla on pelkästään tunnearvoa.
Näihin meillä kuuluu esimerkiksi Pariisista ostamamme antiikkiviinilasit,
perintökaulakoru, muutama muu maailmalta ostamamme antiikkiesine,
siskoiltani lahjaksi saadut Iittalan viinilasit,
äidiltäni saamamme Sarpanevan valurautapata, sekä joitakin muita astioita.
Minkä taakseen jättää sen edestään löytää
Olin muuttanut jo aiemmin Tampereelta Helsinkiin junalla,
kantaen mukanani vain joitakin kirjoja, vaatteeni ja työvälineeni.
Pienen yksiöni olin laittanut vuokralle ja jättänyt asuntoon ja sen kellarikomeroon muun omaisuuteni. Lupasin vuokralaiselleni tyhjentää nyt asunnosta henkilökohtaiset tavarani.
Ajattelin pääseväni helpolla, kun sulloisin vain tavarat kellariin ja raivaisin niitä ”sitten joskus”.
Aloitimme karsimisurakan Helsingistä.
Myimme Ikea-kassillisen tarpeetonta tavaraa Siivouspäivässä ja antikvariaatinpitäjäystävämme otti vinon pinon kirjojamme myyntiin ja jotkut ystävämme ostivat niitä itselleen.
Talvivaatteet jäivät varastoon ja kesäksi lähti mukaan noin puolet vaatteista.
…myös toisesta asunnosta ja kaupungista
Siirryimme urakoimaan Tampereelle.
Tähän mennessä oli selvinnyt, että taloyhtiön kellarissa on kosteusvaurio ja kellarikomero tulisi tyhjentää välittömästi.
Se siitä sullomisesta.
Nyt käytössäni olisi vain noin neliömetrin kokoinen vinttikomero, mihin tulisi ängetä koko maallinen omaisuuteni.
Onneksi saimme kolme ystäväämme avuksemme ja eräänä kesäkuisena perjantaipäivänä kannoimme tavarani kellarista vintille.
Hetken ajattelin, että hyvinhän tässä kävi, kunnes oivalsin kuinka paljon tavaraa on itse asunnossa.
Kirjoja oli vielä nelisen hyllymetriä, astioita pari laatikollista, mappitavaraa kokonainen kaapillinen. Hämmästyksekseni huomasin omistavani vain muutaman laatikollisen varsinaista tavaraa, mutta neljännesvuosisadan kuva-arkistoni tuottivat päänvaivaa.
Sekalaisesta tavarasta olisi ollut helppo karsia, mutta näistä arkistoista ei voinutkaan ihan niin nopeasti luopua. Negatiivien ja kuva-cd:iden tallentaminen ulkoiselle palvelimelle säästäisi paljon tilaa, mutta urakka veisi vuosia.
Nyt oli vain mahdutettava kaikki vinttikomeroon.
Varastoitavia arvoesineitä ei onneksi ollut, mutta kirjoja en halunnut pölyiseen tilaan laittaa.
Perheeni tuli avuksi ja lupasi huolehtia niistä seuraavaan Suomen käyntiimme asti.
Siskoni halusi ostaa osan itselleen. Vuokralaiseni lupautui auttamaan levyjen myynnissä.
Päätin napata kirja- ja levyhyllyistä talteen ne, mitkä halusin ehdottomasti säästää.
En keskittynyt niihin, mitä karsin pois, vaan niihin, mitkä haluaisin pitää.
Hämmästyin tajutessani, että toimin sittenkin Konmarin “oppien” mukaisesti.
Yllättäen halusinkin pitää sadoista kirjoista vain sen parisenkymmentä ja levyistäkin suurin osa jäi myyntiin. Menetelmä siis toimi ja karsiminen oli nopeaa.
Viimeiset päivät istuin lattialla ja revin mappikaupalla vuosien kirjanpitoaineistoja käsin.
Säästettävät levyt ja kirjat pakkasimme Ikea-kassiin ja matkalaukkuun ja kuljetimme Helsinkiin.
Laukun kahva jäi käteen jo alkumatkassa.
Tässä vaiheessa kaipasin jo kovasti takaisin reppuelämään.
Kun viimeisen kerran suljin varaston oven, tiesin päätöksemme olleen oikea.
Päällimmäinen tunne oli suuri helpotus.
Mitä tavaroita otimme mukaamme pysyvälle matkallemme?
Kirjoitin aiemmin listan otsikolla Nomadin vaatekaappi vaatteista, joita kannan mukanani.
Eroa edelliseen reissuun on siis varvastossujen vaihtuminen siistimpiin avokkaisiin.
Lisäksi kesän ajaksi vaihdoin vaelluskengät lenkkareihin ja toppatakin farkkutakkiin.
Juhlavampi toppikin tuli napattua reppuun juhlavammasta pukeutumisesta haaveillessa, mutta odottelen jännityksellä saanko sitä koskaan oikeasti käytettyä.
Syntymäpäiväillallisenikin söin jo viikko sitten ihan arkivaatteissa, kun keli ei sallinut kevyttä pukeutumista.
Puolisokin vaihtoi hieman garderobiaan. Hän sai päälleen kaipaamansa pikkutakin ja vaelluskengät vaihtuivat syksyyn asti siisteihin kaupunkikenkiin.
Kaipaamiani kunnon saksia en ottanut matkaan, koska niitä ei voisi kuljettaa käsimatkatavaroissa. Pakkasin sen sijaan kynsisakset edellisen reissun huonojen kynsileikkureiden tilalle.
Lentosäännösten hiljattain muuttuessa nykyisin on taas mahdollista kuljettaa alle kuuden sentin terällä varustettuja teräviä esineitä.
Juustohöyliä ei maailmalla pahemmin harrasteta, joten juustohiirinä pakkasimme mukaan myös juustosiiman.
Kestoinhokkini on tiskaukseen käytettävät rätit, joten olin ajatellut ottaa mukaan supisuomalaisen tiskiharjan, mutta se unohtui lähtöhäslingissä.
Uusi muistikirja tuli myös otettua mukaan, koska tykkään kirjoittaa työmuistiinpanonikin edelleen kynällä paperille.
Tällä kerralla miehelläkin on työläppäri mukana, viime reissulla hän oli vielä vuorotteluvapaalla oleva työsuhteinen.
Hän pakkasi reppuunsa myös ranskan sanakirjan, jotta voisimme verestää viime aikoina vähällä käytöllä ollutta ranskantaitoamme.
Kaikki muu mukana kulkeva on samoja tavaroita kuin edelliselläkin reissulla:
Peruskempparitarvikkeet, työvälineet ja vaatteet.
P.s. Nomadiaikojemme reissutarinoita voit lukea Please be seated for Takeoff -matkablogistamme.